Kaupunginhallitus, kokous 2.12.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 304 Alue- ja kuntavaalit 2025, kaupungin toiminnan puolueettomuuden turvaaminen

JARDno-2024-1327

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Eveliina Taipale, lakimies, eveliina.taipale@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kuntalain (410/2015) 16 §:n mukaan valtuutettujen lukumäärästä päättää valtuusto. Valtuutettuja tulee valita pariton lukumäärä kunnan asukasluvun perusteella seuraavasti:

Asukasluku Valtuutettuja vähintään
enintään 5 000 13
5 001–20 000 27
20 001–50 000 43
50 001–100 000 51
100 001–250 000      59
250 001–500 000 67
yli 500 000 79

 

Jollei valtuusto tee päätöstä valtuutettujen lukumäärästä, valtuutettuja valitaan laissa säädetty vähimmäismäärä. Valtuuston päätös vähimmäismäärää suuremmasta lukumäärästä tai aiemman päätöksen muuttamisesta on ilmoitettava oikeusministeriölle vaalivuotta edeltävän vuoden loppuun mennessä. Valtuuston päätös valtuutettujen määrästä voidaan panna täytäntöön ennen kuin sitä koskeva päätös on saanut lainvoiman.

Kunnan on huolehdittava, että ilmoitus valtuutettujen vähimmäismäärää suuremmasta lukumäärästä tai aiemman päätöksen muuttamisesta tehdään oikeusministeriölle vaalilain asettamassa määräajassa (vimeistään 31.12.2024). Ilmoitusta oikeusministeriölle ei kuitenkaan tehdä, jos kunta teki vuoden 2017 tai vuoden 2021 kuntavaaleja varten päätöksen vähimmäismäärää suuremmasta valtuutettujen määrästä, ilmoitti sen oikeusministeriölle kuntalain aikataulun mukaisesti ja aikoo nyt jatkaa samalla valtuutettujen lukumäärällä vuoden 2025 kuntavaaleissa.

Valtuusto on edellisen kerran päätöksellään 14.12.2020 § 82 päättänyt, että 1.6.2021 alkaen valtuutettujen lukumäärä on 51.

 

SF

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää, että valtuutettujen lukumäärä 1.6.2025 alkaen on 51.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Valmistelija

Eveliina Taipale, lakimies, eveliina.taipale@jarvenpaa.fi

Perustelut

Vaalilain 15.1 §:n mukaan kaupunginhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä

2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

Sähköisten vaalitietojärjestelmien myötä äänestyksen toimittaminen on sujuvoitunut aiemmasta. Vaalilautakunnilta saadun palautteen perusteella nykyisellä resurssimäärällä kaikille ei välttämättä riitä mielekästä tehtävää vaalipaikalla. Yhdistettyjen alue- ja kuntavaalien työllistävä vaikutus näyttäytyy vaalipäivän äänten laskennassa, jolloin vaalilautakuntien tulee laskea sekä alue- että kuntavaalien äänet. Illan ääntenlaskentaan vaalilautakuntien on mahdollista ottaa erikseen avustavaa henkilöstöä.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten nimeäminen tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi erikseen myöhemmin.

 

SF

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää:

  1. että alue- ja kuntavaaleihin 2025 asetetaan kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä kolme varajäsentä.
  2. että alue- ja kuntavaaleihin 2025 asetetaan yksi vaalitoimikunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä viisi varajäsentä.
  3. merkitä tiedoksi liitteenä olevan suuntaa antavan valmisteluaikataulun.

​​​

Päätös

Hyväksyttiin esittelijän muutetun ehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Esittelijän teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen:

Kaupunginhallitus päättää:

1. että alue- ja kuntavaaleihin 2025 asetetaan kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä viisi varajäsentä.

2, että alue- ja kuntavaaleihin 2025 asetetaan yksi vaalitoimikunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä viisi varajäsentä,

3. merkitä tiedoksi liitteenä olevan suuntaa antavan valmisteluaikataulun.

Valmistelija

Eveliina Taipale, lakimies, eveliina.taipale@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus 14.10.2024 § 246

 

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää, että valtuutettujen lukumäärä 1.6.2025 alkaen on 51.

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Valmistelija

  • Eveliina Taipale, lakimies, eveliina.taipale@jarvenpaa.fi

Perustelut

Hallintolain 2 §:n mukaan viranomaisen on muun ohella kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti ja viranomaisen toimien on oltava puolueettomia. Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 17 §:n 2 momentin mukaan viranhaltijan on toimittava tehtävässään tasapuolisesti ja käyttäydyttävä asemansa ja tehtävänsä edellyttämällä tavalla. 

Alue- ja kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 13.4.2025. Ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 2.-8.4.2025. Tasapuolisuuden,​ työrauhan ja poliittisen neutraalisuuden säilyttämiseksi kaupungin virkatyössä myös vaalityön aikana on syytä muistuttaa seuraavista käytänteistä,​ joita noudatetaan myös vaalikauden ulkopuolella: 

Kaupungin viranhaltijat ja työntekijät eivät käytä työaikaa,​ kaupungin välineitä tai muita kaupungin resursseja kampanjointiin. Kaupungin tiloissa ei sallita jaettavan eikä kaupungin ilmoitustauluille kiinnitettävän poliittisia ilmoituksia tai mainoksia. Kaupungin omistamilla tai muutoin hallinnoimilla alueilla vaalimainoksia ei saa sijoittaa muualle kuin kaupungin erikseen tarjoamiin vaalimainostelineisiin.

Kaupungin sisäisissä julkaisuissa ei painoteta ehdokkaita eikä niissä julkaista vaalimainoksia. Kaupungin sähköpostia,​ verkkosivuja,​ sosiaalisen median kanavia tai sisäistä postia ei käytetä kampanjointiin. Kaupunki pidättäytyy julkaisemasta viestintäkanavissaan yksittäisten ehdokkaitten sisältöjä silloin,​ kun ne liittyvät poliittiseen toimintaan,​ eivätkä esimerkiksi henkilön viranhoitoon muissa yhteyksissä. 

Tiloja ja välineitä,​ joita kaupunki muutoinkin vuokraa sidosryhmien käyttöön,​ vuokrataan samoin ehdoin myös poliittisten toimijoiden ja ehdokkaiden käyttöön. Puolueiden tai ehdokkaiden vaalitilaisuuksia varten tiloja vuokrattaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen,​ että vuokraaminen tapahtuu yleisillä vuokrausehdoilla ja siihen,​ ettei tiloihin jää tilaisuuden jälkeen poliittista materiaalia. Mainonnassa ja kampanjoinnissa on erityisesti otettava huomioon vaalilain 56 ja 72 § (järjestys ennakkoäänestys-​ ja äänestyspaikalla). Ennakkoäänestys-​ ja äänestyspaikkoina toimivista rakennuksista ei vuokrata tiloja näihin tarkoituksiin viikkoa ennen tilan käyttöä vaaleissa.

Vaikuttamistoimielimet ja oppilaitokset voivat järjestää kaupungin tiloissa vaalipaneeleita, kunhan tasapuolisuutta noudatetaan ja kaikille ehdokkaita asettaneille ryhmille varataan mahdollisuus osallistua tilaisuuteen.      

Ehdokkaan vaalirahoituksesta annetun lain 4 §:n 4 momentin mukaan kunta tai kunnan määräysvallassa oleva yhtiö ei voi tukea ehdokasta,​ ehdokkaan tukiryhmää tai yksinomaan ehdokkaan tukemiseksi toimivaa yhteisöä. Mainitun lain 3 §:n mukaan tueksi luetaan rahana,​ tavarana,​ palveluna tai muulla vastaavalla tavalla saadut suoritukset,​ ei kuitenkaan tavanomaiset ilmaispalvelut. 

Perustuslain 13 §:n mukaan jokaisella on yhdistymisvapaus,​ joka käsittää muun ohella oikeuden osallistua tai olla osallistumatta yhdistystoimintaan. Osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon on tärkeä ja keskeinen osa toimivaa demokratiaa. Poliittisiin tilaisuuksiin viranhaltijat ja työntekijät osallistuvat siten harkintansa mukaan vapaa-​ajallaan yksityishenkilöinä. Kaupunki ei edellytä viranhaltijoiden tai työntekijöiden osallistumista poliittisiin tilaisuuksiin. 

 

SF

Ehdotus

Esittelijä

  • Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi edellä selostustekstissä esitetyt toimintaperiaatteet.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Järvenpään kaupungin henkilöstö, kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneet ryhmät