§ 13 Vahingonkorvausvaatimus / Olaskuja

Lataa 

JARDno-2024-1027

Päätöspäivämäärä

29.11.2024

Päätöksen tekijä

Ylläpidon rakennuttajapäällikkö

Päätöksen peruste

Kaupunkikehityksen palvelualueen toimintasääntö § 31( Kaupunkikehityslautakunta 13.6.2024 § 38, Kaupunginhallitus 26.8.2024, § 191) kohta 7, jonka mukaan ylläpidon rakennuttajapäällikkö päättää alle 10 000 € vahingonkorvauksista.

 

Kuvaus

Vahingonkärsinyt on liukastunut ja loukannut itseään Olaskuja 5:n kohdalla 18.11.2023 noin klo 16. Olaskuja on kolmannen kunnossapitoluokan mukainen asuntokatu, jolla ei ole erillisiä jalkakäytäviä. Olaskujan kunnossapitovastuu on Järvenpään kaupungilla. Kadun kunnossapitoa hoitaa alueurakkana Alltime Suomi Oy.

Vahingonkärsinyt vaati Järvenpään kaupunkia korvaamaan vapaaehtoisen tapaturmavakuutuksen omavastuuosuuden 100 euroa, matkakuluja 200 euroa, fysikaalisen hoidon 60 euroa ja kipurahaa 750 euroa, yhteensä 1 110 euroa. Vahingonkärsinyt on toimittanut tositteita omavastuuosuudesta, lääkäri- , fysioterapia- ja hierontakäynneistä, taksikuitteja sekä kulukorvaustodistuksen tyttäreltään bensakuluista, joka ovat syntyneet vahingonkärsijän avustamisesta ja asioiden hoitamisesta ajalla 18.11.2023-18.3.2024.

Kaupungin vakuutusasioita käsittelevälle IF Vahinkovakuutusyhtiölle on toimitettu alueurakoitsija Alltime Suomi Oy:n lausunto kunnossapitotoimista vahinkoajankohdalta sekä vastaus esitettyyn lisäkysymykseen. Vakuutusyhtiö on käsitellyt asiaa (vahinkonumero 24.413116) ja toteaa seuraavaa:

Saamiemme selvitysten perusteella Järvenpään kaupunki on ollut tietoinen vahinkopaikalla olevasta ongelmasta, jonka johdosta vahinkopaikkaan kertyy esimerkiksi sadesäällä vettä, joka jäätyessään aiheuttaa liukastumisvaaraa jalankulkijoille. Selvitysten perusteella sää- ja keliolosuhteet eivät ole edellyttäneet yleistä liukkaudentorjuntaa kaupungin alueella ja tiestötarkastus on suoritettu kerran viikossa. Selvityksistä ei kuitenkaan ilmene, että nimenomaan vahinkopaikalla olisi suoritettu tarkastusta tai muutoinkaan kiinnitetty erityistä huomiota paikkaan, joka saattaa aiheuttaa liukastusmisvaaraa, etenkin kun muutoin tiet ovat alueella olleet kuivat.

Oikeuskäytännössä on katsottu, että kunnossapitovelvollisella on ns. korostettu huolellisuusvelvoite kunnossapidon suhteen. Tämä tarkoittaa sitä, että korvausvastuu on ankarampaa kuin normaali yksityishenkilöiden välinen tuottamusvastuu eli vähäisempikin huolimattomuus aiheuttaa korvausvelvollisuuden. Korvausvastuusta voi välttyä ainoastaan jos näyttää huolehtineensa liukkaudentorjunnasta katulain säännösten mukaisesti ja olosuhteiden edellyttämällä riittävällä huolellisuudella.

Tässä tapauksessa katsomme, ettei Järvenpään kaupunki ole osoittanut huolehtineensa Olaskuja 5 katuosuuden liukkaudentorjunnasta riittävällä tavalla ottaen huomioon muun ohella tiedossa olevan liukastumisvaaraa aiheuttavan paikan ja näin ollen kaupungille syntyy korvausvelvollisuus vahingosta.

Järvenpään kaupunki korvaa toimitettujen tositteiden perusteella omavastuuosuuden (100 euroa), taksimatkat lääkärissä ja fysioterapiassa käynneistä (65,70 euroa) sekä fysioterapiamaksut (37,20 euroa) yhteensä 202,90 euroa. Vahingonkärsinyt ei ole saanut korvausta edellä mainituista omasta vakuutuksestaan.

Päätös

Päätän edellä esitettyyn perustuen, että vahingonkärsijälle maksetaan 202,90 euroa.

Allekirjoitus

ylläpidon rakennuttajapäällikkö Aija Schukov

Organisaatiotieto

Kaupunkitekniikka