Nuorisovaltuusto, kokous 26.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 33 Nuorten osallistumishanke

JARDno-2024-795

Valmistelija

  • Noora Salo, nuorisotyöntekijä, noora.salo@jarvenpaa.fi

Perustelut

Erasmus+ Nuorten osallistumishankkeet tukevat virallisen koulutuksen ulkopuolista toimintaa, jolla kannustetaan, edistetään ja helpotetaan nuorten osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan Euroopassa paikallisella, alueellisella, kansallisella ja EU:n tasolla.

Erasmus+ -ohjelmalla tuetaan nuorisolähtöisiä paikallisia, kansallisia, transnationaalisia ja kansainvälisiä osallistumista edistäviä hankkeita, joilla kannustetaan nuoria osallistumaan yhteiskunnalliseen toimintaan Euroopassa ja pyritään yhteen tai useampiin seuraavista tavoitteista:

  • Annetaan nuorille tilaisuuksia sitoutua ja oppia osallistumaan kansalaisyhteiskuntaan tarjoamalla heille osallistumisväyliä heidän päivittäisessä elämässään, mutta myös yhteiskunnallisessa toiminnassa, ja pyrkimällä kaikenlaisista lähtökohdista tulevien nuorten ja erityisesti nuorten, joilla on muita vähemmän mahdollisuuksia, mielekkääseen osallistumiseen kansalaistoimintaan, talouteen, yhteiskuntaan, kulttuuriin ja politiikkaan.
  • Lisätään nuorten tietoisuutta yhteisistä eurooppalaisista arvoista ja perusoikeuksista ja edistetään Euroopan yhdentymisprosessia muun muassa edistämällä yhden tai useamman EU:n nuorisotavoitteen saavuttamista.
  • Kehitetään nuorten digiosaamista ja medialukutaitoa (erityisesti kriittistä ajattelua sekä tietojen arviointi- ja työstämiskykyä), jotta parannetaan nuorten kykyä vastustaa disinformaatiota, väärää tietoa ja propagandaa sekä heidän valmiuksiaan osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan.
  • Tuodaan yhteen nuoria ja paikallisen, alueellisen, kansallisen ja transnationaalisen tason päättäjiä ja/tai edistetään EU:n nuorisodialogia.

Hakijoiden on jätettävä avustushakemuksensa viimeistään 1.10.2024 klo 12:00 (keskipäivällä Brysselin aikaa) seuraavana vuonna 1. tammikuuta ja 31. toukokuuta välisenä aikana alkavista hankkeista.

Lisätietoa Erasmus+ Nuorten osallistumishankkeista:
https://erasmus-plus.ec.europa.eu/fi/programme-guide/part-b/key-action-1/youth-participation#footnote1_8tq9yli 

Ehdotus

Esittelijä

  • Noora Salo, nuorisotyöntekijä, noora.salo@jarvenpaa.fi

Nuorisovaltuusto käy keskustelua nuorten osallistumishankkeista ja päättää:

  1. Hakea Erasmus+ rahoitusta Nuorten osallistumishankkeita varten
  2. Nimetä työryhmän tai vastuuhenkilöt hankehakemuksen kirjoittamista sekä hankkeiden koordinointia varten

Päätös

Nuorisovaltuusto päättää olla hakematta Erasmus+ rahoitusta Nuorten osallistumishankkeita varten toistaiseksi, käytännöllisiin syihin vedoten.

Kokouskäsittely

Käytiin keskustelua Erasmus+ Nuorten osallistumishankkeiden hakuaikataulusta sekä käytännön toteutuksen työmäärästä ja nuorisovaltuuston käytössä olevista resursseista. Todettiin yksimielisesti hankehakuun osallistumisen sekä hankkeen / hankkeiden toteuttamisen vaativan nuorisovaltuustolta huomattavan määrän työtä.

Todettiin halukkaiden nuorisovaltuuston jäsenten voivan osallistua hankehakuun ja hankkeiden järjestämiseen, vaikkei Nuorisovaltuusto päättäisikään osallistua.