§ 2 Huilunsoiton opettajan viran täyttäminen

Lataa 

JARDno-2024-370

Päätöspäivämäärä

7.6.2024

Päätöksen tekijä

Musiikkiopiston rehtori

Päätöksen peruste

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta viran kelpoisuusehdoksi määritettiin musiikkioppilaitoksen opettajan pätevyys opetustoimen kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Eduksi katsottiin monipuolinen kokemus erilaisten musiikkityylien opettamisesta sekä vahva pedagoginen ja tulevaisuuteen suuntautuva näkemys huilunsoiton opetuksesta.

Hakemusten, haastattelujen ja ansiovertailun sekä perustuslain 125 § mukaisten yleisten nimitysperusteiden eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon kokonaisarvioinnin nojalla soveltuvin ja sopivin Järvenpään kaupungin huilunsoiton opettajan virkaan on henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140 on työkokemuksensa ja osaamisensa sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella kyvykkäin hoitamaan avoinna olevaa virkaa. Valinnassa painotettiin vahvaa pedagogista osaamista, positiivisia työyhteisötaitoja, aktiivista ja kehittävää työotetta, monipuolista muusikkoutta sekä sitoutumista työtehtävään.

 

Kuvaus

Järvenpään kaupungin huilunsoiton opettajan virka on ollut haettavana 21.3.-18.4.2024. Virka on ollut haettavana Järvenpään kaupungin nettisivuilla, julkisella ilmoitustaululla ja TE-keskuksen sivuilla. Huilunsoiton opettajan kelpoisuusehtona on ollut musiikkioppilaitoksen opettajan pätevyys opetustoimen kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen tutkinto. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Virkaan haki määräajassa 18 hakijaa. Hakijoiden koulutus- ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Kaikki hakijat täyttivät virassa säädetyt kelpoisuusehdot. Hakijoiden antamiin tietoihin pohjautuvan ansiovertailun perusteella haastatteluun kutsuttiin yhdeksän hakijaa.

Haastattelijoina toimivathenkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140.

Päätös

Päätän valita MuM henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140 Järvenpään kaupungin  huilunsoiton opettajan virkaan 1.8.2024 alkaen.

Virkaan ottaminen on ehdollinen, kunnes valittu esittää terveydentilastaan luotettavan selvityksen. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Työehdot määräytyvät OVTES mukaan ja ne tarkennetaan virkamääräyksessä. 

Allekirjoitus

Rehtori Sauli Tyni 

Organisaatiotieto

HR-palvelut