§ 5 Laaja-alaisen erityisopettajan viran täyttäminen

Lataa 

JARDno-2024-739

Päätöspäivämäärä

21.5.2024

Päätöksen tekijä

Koivusaaren koulun rehtori

Päätöksen peruste

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta viran kelpoisuusehdoksi määritettiin ylempi korkeakoulututkinto sekä perusopetuksen erityisopettajan kelpoisuus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Yläkoulun eri aineiden oppimäärien hyvä hallinta ja järjestelmällinen toimintatapa sekä kokemus S2-oppilaiden kanssa työskentelystä katsottiin eduksi.

Hakemusten, haastattelujen ja ansiovertailun sekä perustuslain 125 § mukaisten yleisten nimitysperusteiden eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon kokonaisarvioinnin nojalla soveltuvin ja sopivin Järvenpään kaupungin laaja-alaisen erityisopettajan virkaan on KM erityisopettaja (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140). (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) on lisäksi yläkoulun työkokemuksensa ja osaamisensa sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella kyvykkäin hoitamaan avoinna olevaa virkaa.

 

Kuvaus

Järvenpään kaupungin laaja-alainen erityisopettajan virka on ollut haettavana 18.4.-2.5.2024. Virka on ollut haettavana Järvenpään kaupungin nettisivuilla, julkisella ilmoitustaululla ja TE-keskuksen sivuilla sekä Kuntarekry-työnhakupalveluissa. Laaja-alaisen erityisopettajan viran kelpoisuusehtona on ollut ylempi korkeakoulututkinto sekä perusopetuksen erityisopettajan kelpoisuus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Virkaan haki määräajassa kolme hakijaa. Hakijoiden koulutus- ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Hakijoista kaksi täyttivät virassa säädetyt kelpoisuusehdot. Hakijoiden antamiin tietoihin pohjautuvan ansiovertailun perusteella haastatteluun kutsuttiin kaksi hakijaa.

Haastattelijoina toimivat rehtori (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) ja apulaisrehtori (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140).

Päätös

Päätän valita KM erityisopettaja (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) Järvenpään kaupungin laaja-alaisen erityisopettajan virkaan 1.8.2024 alkaen. 

Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Työehdot määräytyvät OVTES mukaan ja ne tarkennetaan virkamääräyksessä. 

Allekirjoitus

Marja Yliniemi, rehtori

Organisaatiotieto

HR-palvelut