§ 9 Annitädin leikkipuisto, puistosuunnitelman hyväksyminen

Lataa 

JARDno-2023-2049

Päätöspäivämäärä

6.6.2024

Päätöksen tekijä

Suunnittelupäällikkö

Päätöksen peruste

Toimivalta perustuu kaupunkikehityksen toimintasääntöön, jonka mukaan suunnittelupäällikkö päättää katusuunnitelmista, niihin liittyvistä liikenteenohjaussuunnitelmista ja muiden yleisten alueiden suunnittelmista sekä niiden muutoksista (MRL 85 §).

Kuvaus

Puistosuunnitelmaehdotuksen sisältö

Suunnittelukohde sijaitsee Järvenpään 24. kaupunginosassa, Vanhakylä.

Anni-tädin leikkipuisto (VK) sijoittuu Anni-tädinraitin ja asuinkorttelin 2402 välisellä alueella. Alue on nykyisellään sorapintainen vanha paikoitusalue.

Puistosuunnitelmaehdotus on voimassa olevan asemakaavan mukainen (JARDno-2022-100, Kaavatunnus 240001).

Anni-tädin leikkipuistoa esitetään rakennettavaksi eri-ikäisten lasten leikkimiseen ja liikkumiseen soveltuvaksi leikkipuistoksi. Leikkipuistoon esitetään toiminnoiksi mm. keinumista, kiipeilyä, tasapainottelua, hiekkaleikkejä sekä pallopelejä. Osaa pienten leikkialueesta sekä pelikenttää esitetään aidattavaksi kolmilanka-aidalla. Leikkialueen läheisyyteen esitetään pyörätelineet. Leikkipuiston alueelle esitetään penkkejä, piknik-pöytiä, roska-astioita ja infotaulut.

Puiston leikkivälineiksi esitetään väreiltään ja materiaaleiltaan luonnonläheisiä välineitä, jotka sulautuvat ympäröivään puustoiseen maisemaan. Leikkivälineiden turva-alustoiksi esitetään turvahaketta. Leikkipuistossa esitetään hyödynnettäväksi maapuita ja suuria kiviä leikkielementteinä. Käytävämateriaaliksi esitetään kivituhkaa. Puiston sisäänkäynteinä toimivat kaksi kivituhkapintaista käytävää nykyiseltä Anni-tädin raitilta.

Leikkipuiston pinnantasausta esitetään säilytettäväksi pääosin ennallaan. Puistoalueella muodostuvat hulevedet esitetään ensisijaisesti imeytettäväksi kasvillisuusalueilla.

Leikkipuistoa ympäröivää kasvillisuutta esitetään ensisijaisesti säilytettäväksi. Leikkipuistoa ympäröi nykyisellään nurmialue sekä hyvin kehittynyt havu- ja lehtipuusto. Nykyisestä puustosta esitetään karsittavaksi neljä liian lähekkäin kasvavaa puuta. Leikkipuiston alueelle esitetään istutettavaksi havu- ja lehtipuita sekä uusia pensasryhmiä.

Puisto esitetään valaistuna.

Puistosuunnitelmaehdotus ja nähtävilläolo

Anni-tädin leikkipuiston puistosuunnitelmaehdotus piir.nro 6008-​250-​4 on ollut julkisesti nähtävillä 6.-​19.6.2023 välisenä aikana.

Puistosuunnitelmaehdotuksesta ei ole jätetty muistutuksia nähtävilläoloaikana.

Nähtävilläoloajan jälkeen puistosuunnitelmaehdotusta on päivitetty vaihtamalla suunnitelmapiirustuksen taustalle päivitetty asemakaava. Lisäksi valaistusta on päivitetty.

Anni-tädin leikkipuiston puistosuunnitelmehdotus piir.nro 6008-250-4A on päätöksen liitteenä.

 

 

Taloudelliset vaikutukset

Anni-tädin leikkipuiston kunnallistekniikan rakentamiskustannukset ovat noin 220 000 euroa (alv. 0 %).

Kohteen rakentaminen on ajoitettu kaupungin investointiohjelmassa vuodelle 2024-2025.

Päätös

Päätän hyväksyä Anni-tädin leikkipuiston puistosuunnitelmaehdotuksen piir.nro 6008-250-4A.

Maankäyttö- ja rakennuslain 202 §:n nojalla tämä päätös on täytäntöönpanokelpoinen ennen muutoksenhakuajan päättymistä.

Allekirjoitus

Suunnittelupäällikkö Miia Haikonen

Organisaatiotieto

Kaupunkitekniikka