§ 6 Vahingonkorvaus / Takaisinsaantivaatimus liukastuminen Purjopolun ja Kasvitarhankadun mutka

Lataa 

JARDno-2023-1871

Päätöspäivämäärä

29.5.2024

Päätöksen tekijä

Kaupunkitekniikan johtaja

Päätöksen peruste

Järvenpään kaupungin hallintosääntö (KV 21.6.2021 § 53)

Kaupunkikehityksen palvelualueen organisaatiorakenne ja viranhaltijoiden päätösvalta 1.1.2024 alkaen (Kauke 14.12.2023, § 80)

Talouden rahamääräiset ratkaisuvaltarajat 1.12.2021 alkaen (Kauke 28.10.2021 § 97)

Kuvaus

Vahingon kärsinyt on liukastunut Järvenpäässä Purjokadun ja Kasvitarhankadun mutkassa 21.2.2022 n. klo 16:30. Vahingon kärsinyt on kertonut, että vahingon aikaan oli pyryttänyt lunta ja kadut olivat olleet jäiset ja lumen peitossa. Vahingonkärsinyt on selvittänyt Pohjola Vakuutus Oy:lle liukastumisen johtuneen kadun puutteellisesta talvikunnossapidosta.

Purjokadun ja Kasvitarhankadun kunnossapitovastuu on Järvenpään kaupungilla. Kadut kuuluvat kunnossapitoluokkaan 3 ja niiden kunto tarkistetaan viikoittain. Liukkaudentorjunta aloitetaan, kun säätilassa tapahtuva muutos aiheuttaa liukkauden tuntuvan lisääntymisen. Sääoloissa ei ole tapahtunut 19.2.2024 tehdyn hiekoituksen jälkeen muutosta ja sää on pysynyt pakkasella. Liukastumiskohta oli aurattu ennen vahinkoa 17.2.2022 ja 18.2.2022 ja hiekoitettu 19.2.2022 klo 23:14. Lämpötila pysyi pakkasella hiekoituksen jälkeen liukastumispäivään asti.

Pohjola Vakuutus Oy on lähettänyt Järvenpään kaupungille takaisinsaantivaatimuksen 20.3.2024 (vahinkonumero 87-2022-006534-7) liukastumisesta tähän asti aiheutuneista kuluista yhteensä 11 037,20 euroa.

Kaupungin vakuutusasioita käsittelevälle IF Vahinkovakuutusyhtiölle on toimitettu alueurakoitsija Alltime Infrapalvelut Oy:n tekemä lausunto kunnossapitotoimista vahinkoajankohdalta. Vakuutusyhtiö on käsitellyt asiaa (vahinkonumero 24.34815) ja toteaa seuraavaa:

Voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvelvollisuus syntyy sille, joka tahallaan tai tuottamuksellaan aiheuttaa vahingon toiselle. Vastuuvakuutus antaa turvan sen korvausvelvollisuuden varalta, joka vakuutuksenottajalle voi syntyä toiselle tuottamuksellisesti aiheuttamastaan vahingosta. Tuottamuksella tarkoitetaan huolimattomuutta tai laiminlyöntiä.

Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että mm. kiinteistön omistajalla tai muutoin kunnossapidosta vastaavalla, on korostunut velvollisuus huolehtia siitä, että hänen kunnossapitovastuullaan olevalla alueella voi vaaratta liikkua. Korvausvastuusta vapautuakseen on kunnossapidosta vastaavan näytettävä huolehtineensa riittävällä tavalla alueen turvallisuudesta.

Selvitysten mukaan sääoloissa ei ole tapahtunut 19.2.2024 tehdyn hiekoituksen jälkeen muutosta ja sää on pysynyt pakkasella. Lumisade alkoi klo 21.2.2024 klo 15. Väylän liikenteellinen merkitys huomioiden kunnossapidosta oli huolehdittu.

Tässä tapauksessa voidaan yhtiöllemme toimitettujen asiakirjojen mukaan pitää selvitettynä, että vakuutuksenottaja on huolehtinut kunnossapitovastuullaan olevan alueen liukkaudentorjunnasta asianmukaisesti ja huolellisesti, joten vakuutuksenottajalle ei ole syntynyt voimassa olevaan oikeuteen perustuvaa korvausvelvollisuutta vahingosta.

Vakuutusyhtiön korvausvelvollisuus (maksuvelvollisuus) ei ole vakuutuksenottajan korvausvelvollisuutta laajempi, joten vahinkoa ei voida korvata vastuuvakuutuksen perusteella.

 

Päätös

Päätän hylätä Pohjola vakuutus Oy:n takaisinsaantivaatimuksen ( vahinkonumero 87-2022-006534-7 ) edellä esitetyin perustein. Järvenpään kaupunki ei ole korvausvelvollinen ko. vahinkoasiassa.

Allekirjoitus

vs. kaupunkitekniikanjohtaja Janne Arponen

Organisaatiotieto

Kaupunkitekniikka