Tarkastuslautakunta, kokous 8.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 24 Arviointikertomus 2023

Perustelut

Kuvaus

Tarkastuslautakunnan tulee kuntalain 121 §:n mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua.

 

Ehdotus

Merkitään tehty valmistelu tiedoksi.

Päätös

Päätettiin päätösehdotuksen mukaisesti.