§ 1 Ruoka-aputoiminnan tukeminen

Lataa 

JARDno-2024-659

Päätöspäivämäärä

7.5.2024

Päätöksen tekijä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaja

Päätöksen peruste

Hyvinvoinnin palvelualueen toimivallan siirtäminen (Hyvinvointilautakunta 15.2.2023)

Laki kotoutumisen edistämisestä (2010/1386) mukaan kunnalle maksetaan valtion varoista laskennallista korvausta 2 §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitetun henkilön ohjauksesta, neuvonnasta ja muusta kotoutumista tukevan toiminnan järjestämisestä. Maahanmuuttajaväestön tarpeet ja kotoutumisen edistäminen on otettava huomioon kunnan ja muiden paikallisten viranomaisten yleisessä suunnittelussa, toiminnassa ja seurannassa.

Kuvaus

Järvenpään kaupungissa ruoka-aputoimintaa toteutetaan verkostomaisen Yhdessä katettu toiminnan kautta. Maaliskuun alusta 2024 yhdessä katettu verkoston toimintaa on koordinoinut Setlementti Louhela ry. Yhdistys vastaa myös hävikkiruokaterminaalin toiminnasta ja ruokatoimitusten logistiikasta. Toimintaa rahoittavat Järvenpään kaupungin lisäksi Järvenpään, Tuusulan ja Keravan seurakunnat. Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Keski-Uudenmaan kunnille valtionavustusta kohdennettavaksi ruoka-aputoimintaa toteuttaville yhdistyksille. Järvenpään osuus valtionavustuksesta on 13 000 euroa ja se on kohdennettu Setlementti Louhela ry:lle. Järvenpään kaupunki on lisäksi kohdentanut hyvinvoinnin palvelualueen avustuksista Setlementti Louhela ry:n toteuttamaan ruoka-aputoimintaan yhteensä 19 900 euroa vuodelle 2024.

Ruoka-apua tarvitsevien määrät ovat kiristyneen taloudellisen tilanteen vuoksi kasvaneet. Ruoka-apua tarvitsevia on enenevässä määrin myös maahanmuuttajissa. Järvenpäässä toimii Järvenpään vastaanottokeskus, joka asuttaa Järvenpäähän n. 500 henkilöä. Kuntalaisiksi on rekisteröitynyt yli 400 henkilöä. Niin vastaanottokeskusvaiheessa kuin kuntaan siirtymisen jälkeen tilapäistä suojelua saavan henkilön taloudellinen tilanne on heikko. Ruokajakelusta vastaavien huomioiden perusteella, ruoka-apua hakevien joukossa on paljon Ukrainan sotapakolaisia.

Päätös

Päätän, että

  1. Setlementti Louhela ry:lle maksetaan ruoka-aputoimintaan tarvittaviin kuluihin vuonna 2024 10 000 euroa edellä mainituin perusteluin.
  2. summa maksetaan hyvinvoinnin palvelualueen kotoutumispalvelujen kustannuspaikalta.
  3. Setlementti Louhela ry seuraa rahan käyttöä ja raportoi rahan käytöstä kaupungille erikseen sovitulla tavalla.

Allekirjoitus

hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaja Kirsi-Marja Karjalainen

Organisaatiotieto

Hyvinvoinnin palvelualue