§ 7 Oppilaanohjauksen lehtorin viran täyttäminen

Lataa 

JARDno-2024-525

Päätöspäivämäärä

12.4.2024

Päätöksen tekijä

Kartanon koulun rehtori

Päätöksen peruste

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta viran kelpoisuusehdoksi määritettiin ylempi korkeakoulututkinto ja perusopetuksen oppilaanohjaajan kelpoisuus (lk. 7–9) opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukaisesti. Eduksi katsottiin laaja-alainen kokemus peruskoulun oppilaanohjauksesta sekä hyvä tuntemus Järvenpään oppilaiden mahdollisuuksista jatkaa opintojaan toiselle asteelle. 

Hakemusten, haastattelujen ja ansiovertailun sekä perustuslain 125 § mukaisten yleisten nimitysperusteiden eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon kokonaisarvioinnin nojalla soveltuvin ja sopivin Järvenpään kaupungin oppilaanohjauksen lehtorin virkaan on kasvatustiereiden maisteri, oppilaanohjaaja (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140). (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) on lisäksi työkokemuksensa ja osaamisensa sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella kyvykkäin hoitamaan avoinna olevaa virkaa.

 

Kuvaus

Järvenpään kaupungin oppilaanohjauksen lehtorin virka on ollut haettavana 22.2.-14.3.2024. Virka on ollut haettavana Järvenpään kaupungin nettisivuilla, julkisella ilmoitustaululla ja TE-keskuksen sivuilla sekä Kuntarekry-työnhakupalveluissa. Oppilaanohjauksen lehtorin kelpoisuusehtona on ollut ylempi korkeakoulututkinto ja perusopetuksen oppilaanohjaajan kelpoisuus (lk. 7–9) opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukaisesti. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Virkaan haki määräajassa yhdeksän hakijaa. Hakijoiden koulutus- ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Hakijoista viisi täyttivät virassa säädetyt kelpoisuusehdot. Hakijoiden antamiin tietoihin pohjautuvan ansiovertailun perusteella videohaastatteluun kutsuttiin viisi hakijaa ja toiselle kierrokselle kolme hakijaa.

Haastattelijoina toimivat rehtori (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) ja oppilaanohjauksen lehtori (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140).

Päätös

Päätän valita kasvatustiereiden maisteri, oppilaanohjaaja (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) Järvenpään kaupungin oppilaanohjauksen lehtorin virkaan 1.8.2024 alkaen. 

Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Työehdot määräytyvät OVTES mukaan ja ne tarkennetaan virkamääräyksessä. 

Allekirjoitus

Petteri Roiha, rehtori

Organisaatiotieto

HR-palvelut