Opetus- ja kasvatuslautakunta, kokous 19.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 13 Järvenpään perusopetuksen iltapäivätoiminnan toimintamaksu ja maksuhuojennusperiaatteet

JARDno-2024-331

Valmistelija

  • Anne Peltola, perusopetuksen erityisasiantuntija, anne.peltola@jarvenpaa.fi
  • Arja Korhonen, opetusjohtaja, arja.korhonen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Perusopetuslain 48 f §:n mukaan kunnan tulee hyväksyä aamu- ja iltapäivätoimintaa varten toimintasuunnitelma. Toimintaa tulee tarjota joko 570 tuntia tai 760 tuntia koulun työvuoden aikana kullekin toimintaan osallistuvalle lapselle ja se voidaan järjestää koulun työvuoden aikana arkipäivisin pääsääntöisesti kello 7.00–17.00 välisenä aikana. Maksu 570 tunnin osalta voi olla enintään 120 euroa ja 760 tunnin osalta enintään 160 euroa.  Lain mukaan toimintamaksua tulee alentaa tai jättää se perimättä, mikäli huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä.

Iltapäivätoimintapaikkaan ei perheillä ole subjektiivista oikeutta ja kunta päättää missä laajuudessa toimintaa tarjotaan. Paikkoja myöntämien tulee tapahtua yhdenvertaisesti.

Järvenpäässä 20.9.2023 toimintaan osallistui 582 perusopetuksen oppilasta, joka on 59 % perusopetuksen 1.–2. luokkien oppilaista. Tässä luvussa eivät ole mukana 9 ylempien luokkien oppilasta, valmistavan opetuksen 16 oppilasta eivätkä Kristillisen koulun iltapäivätoimintaan osallistuvat 41 oppilasta

Järvenpäässä toiminnan hinnat ovat olleet seuraavat 1.8.2020 alkaen: Toiminta klo 12.00–16.30 106 € ja Kristillisen koulun toiminta klo 12.00–16.00 100 €. Toimintamaksuihin on mahdollista hakea tuloperusteista maksun puolittamista tai sen perimättä jättämistä. Maksujen huojentaminen perustuu Opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoitukseen indeksillä tarkistettaviin asiakasmaksuihin, 840/2017.

Toimintamaksun esitetään 24 euron kuukausikorotusta, joka tarkoittaa 130 euron kuukausimaksua. Lisäksi esitetään maksuhuojennusrajojen korottamista 20 prosentilla.

Lapsivaikutusten arviointi

Perusopetuksen huoltajakyselyissä vuosina 2018.2021 ja 2023 on kysytty syytä siihen, miksi lapsi ei osallistu iltapäivätoiminaan. Välittömäsi 1.8.2017 toiminnan hinnan korotuksen jälkeen kevään 2018 kyselyssä hintaa piti korkeana vain 1 % vastaajista, mutta viiden vuoden jälkeen jo 11 % vastaajista. Muutosta voi osaltaan selittää, että maksuhuojennuksen perusteena käytettyä asiakasmaksujen bruttojakotaulukkoa vuodelta 2017 ei ole päivitetty kuten varhaiskasvatuksen puolella. Näin juuri maksuhuojennusrajan ulkopuolelle jääville iltapäivätoiminnan toimintamaksu näyttäytyy aiempaa ankarampana.

 

Perusopetuksen huoltajakyselyt

 

 

 

 

2018

2021

2023

Meillä ei ole tarvetta toiminnalle

85 %

83 %

71 %

Toiminta on liian kallista

1 %

4 %

11 %

Emme ole saaneet paikkaa

x

3 %

2 %

Muu syy

14 %

11 %

16 %

 

 

 

 

Vastaajia

150

115

116

(x= ei valittavissa)

     

 

Vaihtoehto 1 toimintamaksua ja maksuhuojennusten rajoja korotetaan

Toimintamaksua korottamalla on arvioitu saatavan 60.000 € vuotuiset lisätulot. Tulojen arvioinnissa on huomioitu nykyisten tuloperusteisten maksuhuojennusrajojen 20 % korotus, jonka kustannusvaikutus on noin 10.000 € vuodessa.

Maksun korottaminen voi vähentää perheiden halukkuutta paikan hakemiseen, lisätä kauden aikana tehtävien irtisanoutumisten määrää ja etenkin 2. luokan oppilaiden poisjääntejä kevätkaudella. Seurauksena voi näin olla lasten yksinäisten iltapäivien lisääntyminen. Korotus vaikutus voi myös heijastua lasten mahdollisuuksiin osallistua esimerkiksi maksulliseen harrastustoimintaan tai muihin aktiviteetteihin sekä vanhempien työssäkäyntiin tai opiskeluun.

Korotus ei vaikuta pienituloisimpiin perheisiin, joilla on mahdollisuus hakea toimintamaksusta vapauttamista tai sen puolittamista. Maksuhuojennusrajoja korottamalla maksuhuojennus tai -vapautus kohdistuu useammalle taloudellisia haasteita kohtaavalle perheelle.

 

Vaihtoehto 2 Toimintamaksua ja maksuhuojennuksen rajoja ei koroteta

Toiminnan hinta pysyttelee lähialueen edullisimpien joukossa.

Jos maksuhuojennuksen rajoja ei koroteta, kasvaa rajojen tuntumassa olevien perheiden määrä, joilla ei ole realistista mahdollisuutta osallistaa lasta iltapäivätoimintaan sen kustannuksen takia.

Käyttösuunnitelmassa on opetuspalveluille määritelty säästötavoitteita, joista iltapäivätoiminnan maksuja korottamalla on tavoitteena saada vuodelle 2024 30.000 €:n lisätulot. Mikäli korotusta ei tehdä, on etsittävä vastaavat säästöt perusopetuksen budjetista. Korotus on perusteltu myös yleisen kustannustason nousulla. 

 

Seuranta

Korotuksen vaikutusta arvioidaan huoltajakyselyn yhteydessä keväällä 2025. Lisäksi seurataan muutoksia paikkaa hakeneiden sekä sen kesken kauden irtisanoutuneiden määrissä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Merja Narvo-Akkola, palvelualuejohtaja, merja.narvo-akkola@jarvenpaa.fi

Opetus ja kasvatuslautakunta päättää hyväksyä Järvenpään perusopetuksen iltapäivätoiminnan maksut ja maksuhuojennusperiaatteet 1.8.2024 alkaen.
 

Kokouskäsittely

Opetusjohtaja Arja Korhonen ja perusopetuksen erityisasiantuntija Anne Peltola selostivat asiaa.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Perusopetuksen erityisasiantuntija, Järvenpään ev.lut seurakunta, Keski-Uudenmaan kristillisen koulun ja päiväkodin kannatusyhdistys ry