§ 1 Viranhaltijapäätös toimenpidevaatimuksen johdosta

Lataa 

JARDno-2024-171

Päätöspäivämäärä

30.1.2024

Päätöksen tekijä

Alueidenkäytön asiantuntija

Päätöksen peruste

Päätöksen perustelut

1)Kevyet rakennelmat ja pienehköt laitokset, jotka eivät siis ole rakennuksia, jäävät maankäyttö-ja rakennuslaissa kunnan rakennusvalvontaviranomaisen jälkivalvonnan varaan, koska niitä ei ole säädetty luvanvaraisiksi. Näiden tulisi maankäyttö -ja rakennuslain 168 §:n  (jäljempänä MRL) mukaan kuitenkin terveellisyydeltään, turvallisuudeltaan ja ulkoasultaan täyttää kohtuulliset vaatimukset. Rakennelman ja laitoksen tulee myös sopeutua ympäristöön eikä se saisi olla haitaksi liikenteelle. 

MRL 168§:n toisen momentin mukaan kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä tämän pykälän vastaisen rakennelman tai laitoksen poistettavaksi tai muutettavaksi vastaamaan lain vaatimuksia. Ko. momentin sanamuoto (voi) ilmentää rakennusvalvontaviranomaisen harkintavaltaa siinä suhteessa ryhdytäänkö toimenpiteisiin vaiko ei. Mikäli MRL velvoittaisi rakennusvalvontaviranomaista ryhtymään toimenpiteisiin ,pykälä olisi ilmaistu velvoittavalla tavalla (tulee). Lisäksi rakennusvalvonnan tulkinnan mukaan ne rakennusjärjestyksen määräykset, jotka koskevat luvanvaraisuuden ulkopuolelle jääviä toimenpiteitä, tulevat sovellettavaksi ainoastaan varsinaisen päärakennuksen lupakäsittelyn yhteydessä.  Rakennelmien asianmukainen sijainti ratkaistaan tällöin rakennushankkeen asemapiirroksessa.

Tontille osoitetun lisärakentamisoikeuden tarkoitus on sallia muun muassa varastorakennuksien rakentamisen tontille. Vaikka varastorakennukset sijaitsevatkin rajalla, ne eivät sijaitse rakennusalan ulkopuolella ja rakennusjärjestyksen 17 § pykälä sallii joka tapauksessa rakennelman rakentamisen naapurin rajaan asti ilman naapurin suostumusta, jos rakennusvalvonta antaa erityisistä syistä siihen luvan ja jos tästä ei aiheudu huomattavaa haittaa naapurille.

 

2) Vaatimuksessa mainittu paloasetus koskee vain rakennuksia, joten paloasetus ei tule sovellettavaksi rakennelmien kohdalla.

 

Valmistelija: alueidenkäytön asiantuntija Ville Voima

Liitteet: vaatimuskirjelmä, kuvat.

 

Kuvaus

Asia

Kiinteistön 186-20-2019-20 määräosan omistaja on tehnyt toimenpidevaatimuksen kiinteistön 186-20-2019-19 rakennelmista, jotka on sijoitettu ko. kiinteistöjen välisen rajan läheisyyteen. Varastorakennuksia on kaksi ja ne ovat kooltaan noin 4m2 kokoisia. Varastorakennelmat sijaitsevat alle 4 metrin etäisyyden päässä tontin rajasta. Rakennusoikeutta on tontille osoitettu seuraavasti: 150k-m2 + (lisärakentamisoikeus) 37 k-m2 .  

Vaatimus: vaaditaan puuttumista rakennelmien sijaintiin rajan läheisyydessä.

Vaatimuksen perusteet:

1)Vaatimuksessa vedotaan Järvenpään kaupungin rakennusjärjestyksen 17 §:ään, jonka mukaan:

”Vajat, muut rakennelmat ja laitteet kuten autosuojat, varastot, puutarhamajat, kasvihuoneet, uima-altaat, grillikatokset, maakellarit, jätekatokset, pientuulivoimalat ja aitaukset on sijoitettava kiinteistölle ensi sijassa pihapiiriin siten, etteivät ne aiheuta haittaa naapurille eivätkä rumenna ympäristöä.

Vaja, katos tai muu rakennelma on sijoitettava vähintään 4 metrin etäisyydelle naapuritontin rajasta. Rakennelman tulee olla yksikerroksinen ja suurin korkeus saa olla enintään 3,5 m. Rakennelmia ei saa sijoittaa kadun puoleiselle istutettavalle tontin osalle, lukuun ottamatta alle 6 m² kokoisia jätekatoksia.

Rakennelman sijoittaminen edellä mainittua lähemmäksi edellyttää naapuritontin tai rakennuspaikan omistajan tai haltijan suostumusta. Erityisistä syistä rakennusvalvontaviranomainen voi antaa luvan rakentaa rakennelman naapurin rajaan asti, vaikka naapuritontin omistaja tai haltija ei ole antanut suostumustaan, jos tästä ei aiheudu naapurille huomattavaa haittaa.”

2)Vaatimuksessa vedotaan myös paloasetuksen 5 luvun 29 §:ään, jonka mukaan:

”Palon leviäminen rakennuksesta toiseen ei saa vaarantaa henkilöturvallisuutta eikä aiheuttaa kohtuuttomana pidettäviä taloudellisia eikä yhteiskunnallisia menetyksiä.

Naapuritonteilla tai -rakennuspaikoilla olevien rakennusten (naapurirakennus) välisen etäisyyden on oltava sellainen, että palo ei leviä helposti rakennuksesta toiseen ja että aluepalon vaara jää vähäiseksi.

Jos naapurirakennusten välinen etäisyys on alle 8 metriä, on rakenteellisin tai muilla keinoin huolehdittava palon leviämisen rajoittamisesta.”

 

Päätös

Koska rajalla sijaitsevista pienistä rakennelmista ei ole tosiallista haittaa toimenpidevaatimuksen tekijälle, rakennusvalvonta päättää olla ryhtymättä toimenpiteisiin toimenpidevaatimuksen johdosta. Rakennusvalvonta tulee kuitenkin edellyttämään toimenpideluvan hakemista toiselle rakennelmalle, koska rakennusjärjestyksessä on vapautettu toimenpideluvanvaraisuudesta vain yksi erillinen kerrosalaltaan korkeintaan 20m² rakennelman rakentaminen (rakennusjärjestys 21§).

Allekirjoitus

Ville Voima

Organisaatiotieto

Rakennusvalvonta