§ 7 Laaja-alaisen erityisopettajan viran täyttäminen

Lataa 

JARDno-2023-2001

Päätöspäivämäärä

13.12.2023

Päätöksen tekijä

Saunakallion koulun rehtori

Päätöksen peruste

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta viran kelpoisuusehdoksi määritettiin ylempi korkeakoulututkinto sekä erityisopettajan kelpoisuus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukaisesti. Eduksi katsottiin kaikenlainen kokemus erityisopetuksesta sekä kiinnostus ja myönteinen asenne inklusiivisen opetuksen joustavaa järjestämistä kohtaan.

Hakemusten, haastattelujen ja ansiovertailun sekä perustuslain 125 § mukaisten yleisten nimitysperusteiden eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon kokonaisarvioinnin nojalla soveltuvin ja sopivin Järvenpään kaupungin laaja-alaisen erityisopettajan virkaan on KM Pauli Soikkeli. Pauli Soikkeli on haastattelun lisäksi työkokemuksensa ja osaamisensa sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella kyvykkäin hoitamaan avoinna olevaa virkaa.

 

Kuvaus

Järvenpään kaupungin laaja-alaisen erityisopettajan virka on ollut haettavana 16.11.-30.11.2023. Virka on ollut haettavana Järvenpään kaupungin nettisivuilla, julkisella ilmoitustaululla ja TE-keskuksen sivuilla sekä Kuntarekry- ja rekrytointi.com -työnhakupalveluissa. Laaja-alaisen erityisopettajan kelpoisuusehtona on ollut ylempi korkeakoulututkinto sekä erityisopettajan kelpoisuus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukaisesti. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Virkaan haki määräajassa kolme hakijaa. Hakijoiden koulutus- ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Kaikki hakijat täyttivät virassa säädetyt kelpoisuusehdot. Hakijoiden antamiin tietoihin pohjautuvan ansiovertailun perusteella haastatteluun kutsuttiin kolme hakijaa.

Haastattelijoina toimivat rehtori Tiina Piiroinen ja erityisopettaja Lotta Miettinen.

Päätös

Päätän valita KM Pauli Soikkelin Järvenpään kaupungin laaja-alaisen erityisopettajan virkaan 1.1.2024 alkaen. Varalle valitaan KM Heli Schroderus.

Virkaan ottaminen on ehdollinen, kunnes valittu esittää terveydentilastaan luotettavan selvityksen. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Työehdot määräytyvät OVTES mukaan ja ne tarkennetaan virkamääräyksessä. 

Allekirjoitus

Rehtori Tiina Piiroinen

Organisaatiotieto

HR-palvelut