§ 2 Päiväkodin johtajan viran täyttäminen

JARDno-2023-736

Päätöspäivämäärä

29.11.2023

Päätöksen tekijä

Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö (kunnallinen)

Päätöksen peruste

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta viran kelpoisuusehdoksi määritettiin varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen varhaiskasvatuksen opettajan tai varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuus ja vähintään kasvatustieteen maisterin tutkinto sekä riittävä johtamistaito, jollei kelpoisuus virkaan määräydy varhaiskasvatuslain 75 §:n siirtymäsäännöksen mukaan. Eduksi katsottiin varhaiskasvatussuunnitelman mukainen moderni pedagoginen johtaminen, kokemus varhaiskasvatuksen johtamisesta sekä yhteisöohjautuvuuteen kannustava työote. 

Hakemusten, haastattelujen ja ansiovertailun sekä perustuslain 125 § mukaisten yleisten nimitysperusteiden eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon kokonaisarvioinnin nojalla soveltuvin ja sopivin Järvenpään kaupungin päiväkodin johtajan virkaan on sosionomi (AMK) (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140). (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) on työkokemuksensa ja hakuilmoituksessa toivottujen osaamisien sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella kyvykkäin hoitamaan avoinna olevaa virkaa.

 

Kuvaus

Järvenpään kaupungin päiväkodin johtajan virka on ollut haettavana 27.4.-11.5.2023. Virka on ollut haettavana Järvenpään kaupungin nettisivuilla, julkisella ilmoitustaululla, TE-keskuksen sivuilla sekä Kuntarekry- ja rekrytointi.com -työnhakupalveluissa. Päiväkodin johtajan kelpoisuusehtona on ollut varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen varhaiskasvatuksen opettajan tai varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuus ja vähintään kasvatustieteen maisterin tutkinto sekä riittävä johtamistaito, jollei kelpoisuus virkaan määräydy varhaiskasvatuslain 75 §:n siirtymäsäännöksen mukaan. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Virkaan haki määräajassa viisi hakijaa. Hakijoiden koulutus- ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Kaikki hakijat täyttivät viran kelpoisuusehdot. Hakijoiden antamiin tietoihin pohjautuvan ansiovertailun perusteella haastatteluun kutsuttiin neljä hakijaa, hakijoista yksi oli estynyt eikä häntä tavoitettu uuden haastatteluajan sopimiseksi.

Haastattelijoina toimivat varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö, varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö ja HR-kehittämisasiantuntija.

Päätös

Päätän valita sosionomi (AMK)(henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140) Järvenpään kaupungin päiväkodin johtajan virkaan 1.8.2023 alkaen. Varalle valitsemme sosionomi (AMK) (henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140)

Työehdot määräytyvät OVTES mukaan ja ne tarkennetaan virkamääräyksessä. 

Allekirjoitus

Marju Niinisalo, varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö 

Organisaatiotieto

HR-palvelut