§ 15 Liukastuminen polkupyörällä Hanhikinkujalla

Lataa 

JARDno-2023-931

Päätöspäivämäärä

9.10.2023

Päätöksen tekijä

Ylläpidon rakennuttajapäällikkö

Päätöksen peruste

Järvenpään kaupungin hallintosääntö (KV 21.6.2021 § 53)

Kaupunkikehityksen palvelualueen toimintaohje ja toimivallan siirtäminen (Kauke 21.9.2023 § 58)

Talouden rahamääräiset ratkaisuvaltarajat 1.12.2021 alkaen (Kauke 28.10.2021 § 97)

Kuvaus

Vahingonkärsinyt on loukannut itseään liukastuttuaan polkupyörällä 27.3.2023 noin klo 13:30 Hanhikinkujalla. Hanhikinkuja on asuntokatu ja se kuuluu katukunnossapidon hoitoluokkaan 3. Hanhikinkujalla ei ole erillistä kevyenliikenteenväylää, ja kadulla on moottoriajoneuvoilla ajo kielletty. Ainoastaan huoltoajo on sallittu. Vahingonkärsineen mukaan vahinkohetkellä satoi lunta ja ilman lämpötila oli hieman pakkasen puolella. Uutta lunta oli satanut noin 10 cm ja lumen alla ollut jääkerros oli epätasainen ja polanteinen. Vahinkopaikkaa ei oltu aurattu eikä hiekoitettu. Liukastumisen oli aiheuttanut vahingonkärsineen mukaan vahinkopaikan riittämätön liukkaudentorjunta. Hanhikinkujan kunnossapitovastuu on Järvenpään kaupungilla.

LähiTapiola Palvelut Oy on lähettänyt Järvenpään kaupungille takaisinsaantivaatimuksen kaatumisesta aiheutuneista kuluista yhteensä 7 506,25 euroa.

Kaupungin vakuutusasioita käsittelevälle IF Vahinkovakuutusyhtiölle on toimitettu alueurakoitsija Alltime Infrapalvelut Oy:n tekemä lausunto kunnossapitoimista vahinkoajankohdalta. Vakuutusyhtiö on käsitellyt asiaa ( vahinkonumero 23.328843 ) ja toteaa seuraavaa:

Hanhikinkujalla olisi ollut tarpeen tehdä liukkaudentorjuntaa, koska oli kyse kulkuväylästä. Koska liukkaudentorjunta ei ole ollut riittävää, katsomme, että Järvenpään kaupunki on korvausvastuussa vahingosta ja vahinko korvataan kaupungin vastuuvakuutuksesta. Vakuutusyhtiö jatkaa korvauskäsittelyä takaisinhaun esittäneen LähiTapiola Palvelut Oy:n kanssa ja lähettää laskun omavastuuosuudesta, kun vahingosta on maksettu korvauksia.

Päätös

Päätän, että IF Vahinkovakuutusyhtiölle korvataan vahingosta 23.328843 kaupungin omavastuuosuuden mukainen korvaus. Kaupungin sopimussuhteinen vakuutusyhtiö on tutkinut asiaa ja päätynyt korvausvelvollisuuteen vahinkoa koskevien asiakirjojen perusteella.

Allekirjoitus

Ylläpidon rakennuttajapäällikkö Aija Schukov

Organisaatiotieto

Kaupunkitekniikka