Talousjaosto, kokous 29.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 26 Talouden ja toiminnan seuranta 8-2023

JARDno-2023-396

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kimi Alifrosti, Controller, kimi.alifrosti@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2023 talousarvion kokouksessaan 12.12.2022 § 100.

Talousarvion taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan kaupunginhallitukselle ja valtuustolle puolivuosittain,​ minkä lisäksi taloudesta raportoidaan kuukausittain talousjaostolle. Kuukausiraporttiin on sisällytetty tietoa myös kaupungin henkilöstöstä ja toimintaympäristön kehityksestä. 

Käyttötalous

Toimintakatteen alijäämän arvioidaan toteutuvan 0,9 Me muutettua talousarviota heikompana. Ennusteissa ei ole huomioitu vuodelta 2022 käyttämättä jääneiden määrärahojen siirtoa, mikä tulee kasvattamaan vuoden 2023 toimintakuluja. Ensimmäisen kvartaalin tietojen perusteellaa toimintakatteen ennustetaan ylittyvän opetuksen ja kasvatuksen sekä kaupunkikehityksen palvelualueella, käyttöomaisuuden nettomyynnissä sekä työmarkkinatuen kuntaosuudessa.

Verorahoitus

Kunnallisverojen ennustetaan uusimpien veroennusteiden perusteella ylittävän talousarvion noin miljoonalla eurolla. Muiden verolajien ennustetaan tässä vaiheessa toteutuvan talousarvion mukaisesti. Ennusteessa on huomioitu Kuntaliiton huhtikuun 2023 veroennustekehikkopäivitys. Suhdannetilanteen kehittyminen voi vaikuttaa lopputulemaan. Yhteensä verotulojen ennustetaan toteutuvan 1,0 miljoonaa talousarviota parempina. 

Valtionosuuksien ennustetaan toteutuvan muutetun valtionosuuspäätösten mukaisesti, jolloin talousarvio alittuu 90te.

Rahoitusmenot ja-​tulot
Rahoitustuottojen ja -kulujen arvioidaan ylittävän talousarvion 3,2 miljoonalla eurolla. Ylitys johtuu budjetissa olleesta vuosia 2023 ja 2024 koskevasta budjetointivirheestä ja korkojen talousarviossa ennakoitua korkeammasta tasosta.   

Vuosikate
Vuosikatteen arvioidaan toteutuvan noin 3,2 Me muutettua talousarviota heikompana,​ jolloin vuosikate olisi 38,​8 miljoonaa euroa ylijäämäinen vuonna 2023.

Poistot ja arvonalentumiset
Poistojen ja arvonalennusten ennustetaan alittavan talousarvion noin miljoonalla eurolla, vuonna 2022 lopussa keskeneräisiksi jääneiden hankkeiden määrästä johtuen.  

Tilikauden yli-​/alijäämä
Tilikauden yli-​/alijäämän arvioidaan toteutuvan noin 2,2 Me muutettua talousarviota heikompana ollen noin 12,5 Me ylijäämäinen. Ennusteen toteutuessa kaupungin taseen kumulatiivinen ylijäämä tilikauden lopussa olisi 22,9 Me.

 

Investoinnit

Investointien ennustetaan toteutuvan nettona noin 4,6 Me Me talousarviota suurempina, johtuen edellisenä vuonna kesken jääneiden hankkeiden osittaisesta siirtymisestä kuluvalle vuodelle. Vuonna 2022 investointimäärärahasta jäi käyttämättä 23 miljoonaa euroa, joista siirtyviä osuuksia ei ole vielä huomioitu talousarvioluvuissa. 

Talonrakennuksen investointien ennustetaan toteutuvan nettona 4,7 Me talousarviota suurempina. Ennusteessa on huomiotu määrärahasiirtoesitykset liittyen takuuaikaisiin ja edellisenä vuonna kesken jääneisiin hankkeisiin.

Kaupunkitekniikan rakentamisohjelman menojen ennustetaan alittavan talousarvion noin 124 te. Hankkeita ennakoidaan siirtyvän tulevalle vuodelle, eikä edellisenä vuonna viivästyneet hankkeet toteudut täysimääräisesti vielä talousarviovuoden aikana. 

Liikuntapaikkojen, Järvenpään Veden sekä kalusto- ja aineettomien investointien ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisesti. 

Kehitysinvestointimäärärahaa on vuodelle 2023 varattu hankkeille 500 te. Ennuste on tällä hetkellä budjetin mukainen. Osa kehitysinvestoinneista jatkuu edellisestä vuodelta.

Lainamäärä

Ennustettu ​tulorahoitus ei riitä kattamaan investointimenoja, joten niitä joudutaan rahoittamaan lisälainalla. Uutta lainaa otetaan vuoden aikana 10,5 Me ja velkamäärä nousee 262 miljoonaan euroon.​ Tämä tarkoittaa 5 556 euroa/asukas. 

 

Ehdotus

Talousjaosto päättää merkitä liitteen mukaisen talouden toteumaraportin 3/2023 tiedoksi ja lähettää raportin tiedoksi kaupunginhallitukselle.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Kokouskäsittely

 

Talousjohtaja Kirsi Rinne selosti asiaa. 

Satu Tuominen poistui klo 8.00. Varapuheenjohtaja Ismo Nöjd toimi puheenjohtajana. 

Tiia Lintula poistui klo 8.17. 

Valmistelija

Kimi Alifrosti, Controller, kimi.alifrosti@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2023 talousarvion kokouksessaan 12.12.2022 § 100.

Talousarvion taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan kaupunginhallitukselle ja valtuustolle puolivuosittain,​ minkä lisäksi taloudesta raportoidaan kuukausittain talousjaostolle. Kuukausiraporttiin on sisällytetty tietoa myös kaupungin henkilöstöstä ja toimintaympäristön kehityksestä. 

Käyttötalous

Toimintakatteen alijäämän arvioidaan toteutuvan 2,6 Me muutettua talousarviota heikompana. Ennusteissa on huomioitu vuonna 2022 käyttämättä jääneet määrärahasiirrot talousarviomuutosesityksen mukaisesti. Ensimmäisen vuosikolmenneksen tietojen perusteella toimintakatteen ennustetaan ylittyvän opetuksen ja kasvatuksen, kaupunkikehityksen palvelualueella ja työmarkkinatuen kuntaosuudessa.

Verorahoitus

Kunnallisverojen ennustetaan uusimpien veroennusteiden perusteella ylittävän talousarvion noin miljoonalla eurolla. Muiden verolajien ennustetaan tässä vaiheessa toteutuvan talousarvion mukaisesti. Ennusteessa on huomioitu Kuntaliiton huhtikuun 2023 veroennustekehikkopäivitys. Suhdannetilanteen kehittyminen voi vaikuttaa lopputulemaan. Yhteensä verotulojen ennustetaan toteutuvan 1,0 miljoonaa talousarviota parempina. 

Valtionosuuksien ennustetaan toteutuvan muutetun valtionosuuspäätösten mukaisesti, jolloin talousarvio alittuu 90te.

Rahoitusmenot ja-​tulot
Rahoitustuottojen ja -kulujen arvioidaan ylittävän talousarvion 3,2 miljoonalla eurolla. Ylitys johtuu budjetissa olleesta vuosia 2023 ja 2024 koskevasta budjetointivirheestä ja korkojen talousarviossa ennakoitua korkeammasta tasosta. Poikkeamasta on tehty valtuustolle talousarviomuutosesitys.   

Vuosikate
Vuosikatteen arvioidaan toteutuvan noin 4,9 Me muutettua talousarviota heikompana,​ jolloin vuosikate olisi 37,​1 miljoonaa euroa ylijäämäinen vuonna 2023.

Poistot ja arvonalentumiset
Poistojen ja arvonalennusten ennustetaan alittavan talousarvion noin miljoonalla eurolla, vuonna 2022 lopussa keskeneräisiksi jääneiden hankkeiden määrästä johtuen.  

Tilikauden yli-​/alijäämä
Tilikauden yli-​/alijäämän arvioidaan toteutuvan noin 3,9 Me talousarviota heikompana ollen noin 10,8 Me ylijäämäinen. Ennusteen toteutuessa kaupungin taseen kumulatiivinen ylijäämä tilikauden lopussa olisi 21,6 Me.

 

Investoinnit

Investointien ennustetaan toteutuvan nettona noin 3,9 Me Me talousarviota suurempina, johtuen edellisenä vuonna kesken jääneiden hankkeiden osittaisesta siirtymisestä kuluvalle vuodelle. Vuonna 2022 investointimäärärahasta jäi käyttämättä 23 miljoonaa euroa, joista siirtyviä osuuksia ei ole vielä huomioitu talousarvioluvuissa.

Talonrakennuksen investointien ennustetaan toteutuvan nettona 2,7 Me talousarviota suurempina. Ennusteessa on huomiotu määrärahasiirtoesitykset liittyen takuuaikaisiin ja edellisenä vuonna kesken jääneisiin hankkeisiin.

Kaupunkitekniikan rakentamisohjelman menojen ennustetaan ylittävän talousarvion noin 276 te. Hankkeita ennakoidaan siirtyvän tulevalle vuodelle, eikä edellisenä vuonna viivästyneet hankkeet toteudut täysimääräisesti vielä talousarviovuoden aikana.

Liikuntapaikkojen ja Järvenpään Veden ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisesti.

Kalusto- ja aineettomien investointien sekä kehitysinvestointien ennustetaan ylittyvän siirtomäärärahojen verran.

Lainamäärä

Ennustettu ​tulorahoitus ei riitä kattamaan investointimenoja, joten niitä joudutaan rahoittamaan lisälainalla. Uutta lainaa otetaan vuoden aikana 5,9 Me ja velkamäärä nousee 257 miljoonaan euroon.​ Tämä tarkoittaa 5460 euroa/asukas. 

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Talousjaosto päättää merkitä liitteen mukaisen talouden toteumaraportin 4/2023 tiedoksi ja lähettää raportin tiedoksi kaupunginhallitukselle.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

 

Kokouskäsittely

Talousjohtaja Kirsi Rinne selosti asiaa. 

Valmistelija

Kimi Alifrosti, Controller, kimi.alifrosti@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2023 talousarvion kokouksessaan 12.12.2022 § 100. Talousarviota muutettiin KV 29.5.2023 § 26 siirtomäärärahojen, varhaiskasvatuksen lakimuutoksen varauksen siirron, yhdistysten vuokrahintojen korjauksen, kotikuntakorvausten muutospäätöksen, valtionosuuksien lopullisen päätöksen ja lainakorkojen osalta.

Talousarvion taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan kaupunginhallitukselle ja valtuustolle puolivuosittain,​ minkä lisäksi taloudesta raportoidaan kuukausittain talousjaostolle. Kuukausiraporttiin on sisällytetty tietoa myös kaupungin henkilöstöstä ja toimintaympäristön kehityksestä.

Käyttötalous

Toimintakatteen alijäämän arvioidaan toteutuvan 2,2 Me muutettua talousarviota heikompana.

Palvelualueiden toimintakatteiden ennustetaan ylittävän muutetun talousarvion kokonaisuudessaan 2,9 Me, josta suurin ylitysennuste on Opetuksen ja kasvatuksen palvelualueella. Myös muilla palvelualueille ennustetaan ylitystä. Ainoastaan Konsernipalvelut ja Kotikuntakorvaus toteutuu ennusteen mukaan muutetun talousarvion mukaisesti.

Käyttöomaisuuden nettomyyntivoittojen arvioidaan toteutuvan yli 0,7 Me muutettua talousarviota parempana maanmyyntien ylittäessä budjetin.

Verorahoitus

Kunnallisverojen ennustetaan ylittävän talousarvion noin miljoonalla eurolla. Muiden verolajien ennustetaan tässä vaiheessa toteutuvan talousarvion mukaisesti. Ennusteessa on huomioitu Kuntaliiton huhtikuun 2023 veroennustekehikkopäivitys. Suhdannetilanteen kehittyminen voi vaikuttaa lopputulemaan. Yhteensä verotulojen ennustetaan toteutuvan 1,0 miljoonaa talousarviota parempina. 

Valtionosuuksien ennustetaan toteutuvan muutetun valtionosuuspäätöksen mukaisesti.

Rahoitusmenot ja-​tulot

Rahoitustuottojen ja kulujen odotetaan toteutuvan hiukan muutetun talousarviota parempina osinkotuottojen ansiosta.

Vuosikate
Vuosikatteen arvioidaan toteutuvan noin 1,1 Me muutettua talousarviota heikompana,​ jolloin vuosikate olisi 34,9,​0 miljoonaa euroa ylijäämäinen vuonna 2023.

Poistot ja arvonalentumiset

Poistojen ja arvonalennuksien odotetaan alittavan talousarvion, koska Anttilan koulun lisäsiipi on päätetty säilyttää tilapuskurina eikä kohteen tasearvoa tarvitse kirjata alas. Mikäli investointitoteumat jäävät talousarviota matalammalle tasolle voi poistoissa syntyä myös suurempi alitus.

Tilikauden yli-​/alijäämä
Tilikauden yli-​/alijäämän arvioidaan toteutuvan noin 0,1 Me muutettua talousarviota heikompana ollen 8,5 Me ylijäämäinen. Ennusteen toteutuessa kaupungin taseen kumulatiivinen ylijäämä kasvaa ja on tilikauden lopussa 18,9 Me.

Investoinnit

Investointien ennustetaan toteutuvan nettona 9,9 Me muutettua talousarviota pienempinä.

Kaupunkitekniikan rakentamisohjelman ennustetaan toteutuvan nettona 5,6 Me muutettua talousarviota pienempänä, joista 3,4 Me uusien alueiden alituksesta ja 2,2 Me infran kunnossapidosta osan hankkeista siirtyessä toteutettavaksi myöhemmin.

Talonrakennuksen investoinneista ennustetaan 1,0 Me alitusta, johtuen lukuisista pienemmistä alituksista kuluvan vuoden hankkeissa. Alitukset syntyvät hankkeiden viivästyessä seuraavan vuoden puolelle sekä saaduista avustuksista hankkeille. Järvenpäätalon peruskorjauksen aloitus siirtyy kokonaisuudessaan ensi vuoden puolelle.

Liikuntapaikkojen investointimenojen ennustetaan toteutuvan budjetin mukaisesti.

Järvenpään veden investointien ennustetaan toteutuvan nettona 2,6 Me budjetoitua pienempänä koska hankkeet ovat viivästyneet.

Perhelän yhtiöistä 1 ja 6 osakkeet on myyty alkuvuoden aikana. Osakkeiden ja osuuksien ennustetaan toteutuvan muutetun talousarvion mukaisesti.

Kehitysinvestointimäärärahaa on vuodelle 2023 osoitettu hankkeille 387 te. Vuoden aikana käynnistynee vielä joitakin uusia kehitysprojekteja.

Kalustoinvestointien arvioidaan toteutuvan Hyvinvoinnin palvelualueella 144 te, Opetuksessa ja kasvatuksessa 173 te ja Kaupunkikehityksessä 25 te alle muutetun talousarvion. Konsernipalveluissa irtaimistoinvestointien arvioidaan toteutuvan talousarvion mukaisesti ja ICT investointien ennustetaan toteutuvan lähes 0,5 Me muutettua talousarviota pienempinä.

Lainamäärä

Vuosikatteen ollessa kuluvana vuonna noin 34,​9 Me ylijäämäinen,​ tulorahoitus ei riitä kattamaan investointimenoja ja niitä joudutaan rahoittamaan lisälainalla. Uutta lainaa otetaan vuoden aikana 11,9 Me ja velkamäärä nousee 263,3 miljoonaan euroon,​ mikä tarkoittaa 5 586 euroa/asukas.

Ehdotus

Esittelijä

Kirsi Rinne, talousjohtaja, kirsi.rinne@jarvenpaa.fi

Talousjaosto päättää merkitä liitteen mukaisen talouden toteumaraportin 7/2023 tiedoksi ja lähettää raportin tiedoksi kaupunginhallitukselle.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Kokouskäsittely

Talousjohtaja Kirsi Rinne selosti asiaa. 

Valmistelija

  • Kimi Alifrosti, Controller, kimi.alifrosti@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2023 talousarvion kokouksessaan 12.12.2022 § 100. Talousarviota muutettiin KV 29.5.2023 § 26 siirtomäärärahojen, varhaiskasvatuksen lakimuutoksen varauksen siirron, yhdistysten vuokrahintojen korjauksen, kotikuntakorvausten muutospäätöksen, valtionosuuksien lopullisen päätöksen ja lainakorkojen osalta. KJ hyväksynyt 18.8.2023 § 20 talousarviomuutoksen, jossa hallintohenkilöstöä siirrettiin konsernipalveluihin.

Talousarvion taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan kaupunginhallitukselle ja valtuustolle puolivuosittain,​ minkä lisäksi taloudesta raportoidaan kuukausittain talousjaostolle. Kuukausiraporttiin on sisällytetty tietoa myös kaupungin henkilöstöstä ja toimintaympäristön kehityksestä.

Käyttötalous

Toimintakatteen alijäämän arvioidaan toteutuvan 4,5 Me muutettua talousarviota heikompana.

Palvelualueiden toimintakatteiden ennustetaan ylittävän muutetun talousarvion kokonaisuudessaan 3,2 Me, josta suurin ylitysennuste on Opetuksen ja kasvatuksen palvelualueella. Myös muilla palvelualueille ennustetaan ylitystä. Hyvinvoinnin palvelualueen ylitys on hyivn maltillinen ja Konsernipalvelujen ja Kotikuntakorvauksen määrärahan ennusteen toteutuvat muutetun talousarvion mukaisesti.

Käyttöomaisuuden nettomyyntivoittojen arvioidaan toteutuvan yli 1,3 Me muutettua talousarviota heikompana maankäyttökorvausten alittaessa budjetin yli 0,9 Me ja sitovuustason kulujen ylittyessä 880te pääasiassa purku- ja pilaantuneiden maa-alueiden puhdistuskulujen takia. Ennustettu käyttöomaisuuden nettomyyntivoittojen ylitys, noin 0,5 Me kattaa osan sitovuustason tuloalituksista ja menoylituksistä. 

Verorahoitus

Kunnallisverojen ennustetaan ylittävän talousarvion noin miljoonalla eurolla. Muiden verolajien ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisesti. Ennusteessa on huomioitu Kuntaliiton elokuun 2023 veroennustekehikkopäivitys. Suhdannetilanteen kehittyminen voi vielä vaikuttaa lopputulemaan. Yhteensä verotulojen ennustetaan toteutuvan 1,0 miljoonaa talousarviota parempina. 

Valtionosuuksien ennustetaan toteutuvan muutetun valtionosuuspäätöksen mukaisesti.

Rahoitusmenot ja-​tulot

Rahoitustuottojen ja kulujen odotetaan toteutuvan hiukan muutetun talousarviota parempina osinkotuottojen ansiosta. Lyhytaikaisen kuntatodistuslainan hinta on kuitenkin noussut merkittävästi ja verotilitysten vaihtelut voivat vielä lisätä loppu vuoden lainanottoa ja korkokuluja. 

Vuosikate
Vuosikatteen arvioidaan toteutuvan noin 3,4 Me muutettua talousarviota heikompana,​ jolloin vuosikate olisi 32,5 miljoonaa euroa ylijäämäinen vuonna 2023.

Poistot ja arvonalentumiset

Poistojen ja arvonalennuksien odotetaan alittavan talousarvion, koska Anttilan koulun lisäsiipi on päätetty säilyttää tilapuskurina eikä kohteen tasearvoa tarvitse kirjata alas. Mikäli investointitoteumat jäävät talousarviota matalammalle tasolle voi poistoissa syntyä myös suurempi alitus.

Tilikauden yli-​/alijäämä
Tilikauden yli-​/alijäämän arvioidaan toteutuvan noin 2,4 Me muutettua talousarviota heikompana ollen 6,2 Me ylijäämäinen. Ennusteen toteutuessa kaupungin taseen kumulatiivinen ylijäämä kasvaa ja on tilikauden lopussa 16,6 Me.

Investoinnit

Investointien ennustetaan toteutuvan nettona 10 Me muutettua talousarviota pienempinä.

Kaupunkitekniikan rakentamisohjelman ennustetaan toteutuvan nettona 5,6 Me muutettua talousarviota pienempänä, joista 3,4 Me uusien alueiden alituksesta ja 2,2 Me infran kunnossapidosta osan hankkeista siirtyessä toteutettavaksi myöhemmin.

Talonrakennuksen investoinneista ennustetaan 1,0 Me alitusta, johtuen lukuisista pienemmistä alituksista kuluvan vuoden hankkeissa. Alitukset syntyvät hankkeiden viivästyessä seuraavan vuoden puolelle sekä saaduista avustuksista hankkeille. 

Liikuntapaikkojen investointimenojen ennustetaan ylittävän budjetin 0,4 Me keskuskentän hankkeen toteutuessa suunniteltua nopeammin. Keskuskentän jaksotuksesta valmistellaan talousarviomuutos marraskuun valtuustoon.

Järvenpään veden investointien ennustetaan toteutuvan nettona 2,2 Me budjetoitua pienempänä, koska hankkeet ovat viivästyneet.

Perhelän yhtiöistä 1 ja 6 osakkeet on myyty alkuvuoden aikana. Osakkeiden ja osuuksien ennustetaan ylittävän budjetin 0,4 Me Koy Järvenpään Terveystalon rahastoinnin kasvun takia.

Kehitysinvestointimäärärahaa on vuodelle 2023 osoitettu hankkeille 387 te. Vuoden aikana käynnistynee vielä joitakin uusia kehitysprojekteja.

Kalustoinvestointien arvioidaan toteutuvan Hyvinvoinnin palvelualueella 144 te, Opetuksessa ja kasvatuksessa 173 te ja Kaupunkikehityksessä 25 te alle muutetun talousarvion. Konsernipalveluissa irtaimistoinvestointien arvioidaan toteutuvan talousarvion mukaisesti ja ICT investointien ennustetaan toteutuvan lähes 0,7 Me muutettua talousarviota pienempinä, jolloin koko irtaimisto ja ICT-investointien ennustetaan toteutuvan 1 Me muutettua talousarviota pienempinä.

Lainamäärä

Vuosikatteen ollessa kuluvana vuonna noin 32,​5 Me ylijäämäinen,​ tulorahoitus ei riitä kattamaan investointimenoja ja niitä joudutaan rahoittamaan lisälainalla. Uutta lainaa otetaan vuoden aikana 14,2 Me ja velkamäärä nousee 265,6 miljoonaan euroon,​ mikä tarkoittaa 5 634 euroa/asukas.

Ehdotus

Esittelijä

  • Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Talousjaosto päättää merkitä liitteen mukaisen talouden toteumaraportin 8/2023 tiedoksi ja lähettää raportin tiedoksi kaupunginhallitukselle.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Kokouskäsittely

Talousjohtaja Kirsi Rinne selosti asiaa. 

Liitettä päivitetty teknisin korjauksin. 

Tiedoksi

KH, Kaupungin johtoryhmä