§ 22 Järvenpään lukion lukuvuosisuunnitelman 2023-2024 hyväksyminen

Lataa 

JARDno-2023-1588

Päätöspäivämäärä

29.9.2023

Päätöksen tekijä

Opetusjohtaja

Päätöksen peruste

Perustelu: Järvenpään lukion toimintasuunnitelma vastaa lukiolain (21.8.1998/629) 2 §:n asettamia tavoitteita, koulutuksen järjestäjän hyväksymää Järvenpään lukion opetussuunnitelmaa ja Lukioasetuksen (6.11.1998/810) 3 §:n edellyttämää suunnittelua.

Kuvaus

Lukioasetuksen 3. pykälässä säädetään, että opetuksen järjestäjän tulee laatia vuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muista tarpeellisista opetukseen liittyvistä asioista. Suunnitelmassa määrätään myös yhteistyöstä muiden koulutuksen järjestäjien kanssa, koulutuksen hankkimisesta muulta koulutuksen järjestäjältä, itsenäisestä opiskelusta ja lukuvuoden toiminnallisista painoalueista.

Järvenpään kaupungin toimintasäännön mukaan lukuvuosisuunnitelman hyväksyy opetusjohtaja. Yhteenveto annetaan lautakunnalle tiedoksi.

Tunnuslukujen vertailu edellisten lukuvuosien suunnitelmiin näkyy saman nimisestä liitteestä. 

Lukion nuorten ja aikuisten toteutunut yhteenlaskettu tutkinto-opiskelijoiden määrä 20.9.2023 oli 1131. Tämä on hivenen enemmän kuin edellisenä vuonna (1124). Aikuislinjan opiskelijamäärä laski 11 opiskelijalla, mutta nuorten lukiokoulutuksessa vastaavasti opiskelijamäärä kasvoi 18 opiskelijalla.

Suunniteltu kokonaiskurssimäärä on 1370,12 kurssia, mikä on samaa tasoa kuin edellisen vuoden lukuvuoden suunnitelmassa (1368,09).

Kaikki aineopiskelijat ovat aikuislinjan opiskelijoita. Ammattiopiston opiskelijoita on sekä aikuisten että nuorten lukiokoulutuksessa. Ammattiopiston opiskelijoiden kurssisuoritusten määrä on vastannut noin 20 lukion päätoimisen tutkinto-opiskelijan kurssimäärää. Aineopiskelijoiden suoritukset ovat vastanneet noin viidem päätoimisen aikuislukion opiskelijan suorituksia.  Edellä olevassa taulukossa aineopiskelijoita ja ammattiopiston opiskelijoita ei ole huomioitu laskettaessa keskimääräisiä lähiopetustunteja ja resursseja/opiskelija.

Urheilulinjan aamuvalmennus toteutetaan yhteistyössä lähialueen urheiluseurojen kanssa ja tanssin opetus Keski-Uudenmaan tanssiopiston kanssa.

Esiopetuksesta toiselle asteelle yhteisöllisen opiskeluhuollon painopisteiksi lukuvuonna 2023 - 2024 on määritelty seuraavat:

1. Osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen

2. Mielen hyvinvoinnin tukeminen tarkemmat kuvaukset toimista kirjataan ja suunnitellaan yhteisöllisen hyvinvointityön työvälineeseen.

Lukion keskeiset kehittämistavoitteet lukuvuoden 2023 – 2024 aikana:

1. Suullisen sekä kirjallisen ilmaisun vahvistaminen kaikissa oppiaineissa.  
2: Tekoälyn käyttö opetuksessa ja opiskelussa oppimisen tukena sekä pelisääntöjen luominen tekoälyn käyttöön.

Koronavaikutuksen tasaamiseksi Opetushallitus myönsi 9.11.2021 tehdyllä päätöksellä (147/3615/2022) avustuksen, jossa hankkeen kokonaiskustannukset ovat 196 845 euroa. Tästä Opetushallituksen rahoitusosuus on 95 %:a (187 002 euroa) ja kaupungin omarahoitusosuus 5 %:a (9843 euroa). Rahoitus on käytettävissä 31.7.2024 asti. Avustusta voidaan käyttää resurssiopettajien palkkaamiseen, muutamien lisäryhmien perustamiseen, tukiopetuksen antamiseen eri oppiaineissa, avointen suoritusten loppuunsaattamiseen tukemiseen ja lisääntyneeseen ohjaustarpeeseen.

Opetushallituksen 17.5.2022 antaman ilmoituksen mukaan EU:n kansallinen toimisto myönsi lukiolle Erasmus+-rahoitusta 156 046 euroa kansainväliseen toimintaan lukuvuodelle 2022 – 23. Kyseistä rahaa jäi käyttämättä, ja sen käytölle saatiin jatkoaika 31.7.2024 asti. Lisäksi uutta rahaa Opetushallitus on 23.5.2023 antaman ilmoituksen mukaan myöntänyt 80 362 euroa.  Avustusta voidaan käyttää pääasiassa Euroopan Unionin jäsenmaihin kohdistuvaan kansainväliseen toimintaan. Lisäksi edellytyksenä on oppilaitosyhteistyö.  Toiminta voi olla opiskelijoiden ja henkilökunnan liikkuvuuksien tukemista sekä asiantuntijavieraiden ja opetusharjoittelijoiden vastaanottamista oppilaitokseen.

Valmistelija:

Rehtori

Marja-Liisa Lehtiniemi, puh.040 - 315 2308

marja-liisa.lehtiniemi@jarvenpaa.fi

 

Päätös

Päätän hyväksyä Järvenpään lukion lukuvuosisuunnitelman 2023 - 2024 liitteiden mukaisena.

Allekirjoitus

opetusjohtaja Arja Korhonen 

Organisaatiotieto

Opetuspalvelut