Kaupunginvaltuusto, kokous 11.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 52 Ero luottamustehtävästä / Vainiola Lotta

JARDno-2023-1364

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Henna Koskelainen, hallinnon erityisasiantuntija, henna.koskelainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Lotta Vainiola on 17.8.2023 päivätyllä kirjeellä pyytänyt eroa Järvenpään kaupungin luottamustehtävistä paikkakunnalta poismuuton vuoksi 1.9.2023 alkaen. Lotta Vainiola on toiminut tarkastuslautakunnan jäsenenä sekä Järvenpään kaupunginvaltuuston Vasemmistoliiton 1. varavaltuutettuna. 

Kuntalain 71 §:n 1-kohdan mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kunta on. Kuntalain 78 §:n 1 mom:n mukaisesti, jos luottamushenkilö menettää vaalikelpoisuutensa, hänet valinnut toimielin toteaa luottamustoimen päättyneeksi. Kaupunginvaltuusto on valinnut Lotta Vainiolan tarkastuslautakunnan jäseneksi 9.8.2021 § 65. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle. 

Jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti.

LR

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättää   

  1. todeta Lotta Vainiolan luottamustoimen Järvenpään kaupunginvaltuuston varavaltuutettuna päättyneen vaalikelpoisuuden menettämisen johdosta  
  2. todeta Lotta Vainiolan luottamustoimen tarkastuslautakunnan varsinaisena jäsenenä päättyneen vaalikelpoisuuden menettämisen johdosta  
  3. valita Lotta Vainiolan tilalle uuden jäsenen tarkastuslautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Valmistelija

  • Henna Koskelainen, hallinnon erityisasiantuntija, henna.koskelainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus 21.8.2023 § 191

 

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää   

  1. todeta Lotta Vainiolan luottamustoimen Järvenpään kaupunginvaltuuston varavaltuutettuna päättyneen vaalikelpoisuuden menettämisen johdosta. 
  2. todeta Lotta Vainiolan luottamustoimen tarkastuslautakunnan varsinaisena jäsenenä päättyneen vaalikelpoisuuden menettämisen johdosta.
  3. valita Lotta Vainiolan tilalle uuden jäsenen tarkastuslautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Tarkastuslautakunnan uudeksi jäseneksi valittiin Saana Korhonen.

Kokouskäsittely

Mimmi Launiala ehdotti, että tarkastuslautakunnan uudeksi jäseneksi valitaan Saana Korhonen. 

Tiedoksi

eronnut, nimetty, tarkastuslautakunnan puheenjohtaja/sihteeri, listatiimi