§ 12 Liukastumisvahinko Vanha Valtatie 106 B kohdalla

Lataa 

JARDno-2023-738

Päätöspäivämäärä

8.8.2023

Päätöksen tekijä

Ylläpidon rakennuttajapäällikkö

Päätöksen peruste

Järvenpään kaupungin hallintosääntö (KV 21.6.2021 § 53)

Kaupunkikehityksen palvelualueen toimintaohje ja toimivallan siirtäminen (Kauke 3.11.2022 § 86)

Talouden rahamääräiset ratkaisuvaltarajat 1.12.2021 alkaen (Kauke 28.10.2021 § 97)

Kuvaus

Vahingonkärsinyt on liukastunut 21.2.2022 Vanha Valtatie 106 B kohdalla jalkakäytävällä. Liukastumisen aiheutti vahingonkärsineen mukaan juuri satanut puuterilumi, jonka alla oli ollut jäätä. Vahingonkärsinyt vaatii Järvenpään kaupungilta korvausta kivusta ja särystä, sekä siitä, että jalka ei ole enää entisensä.

Vanhan Valtatien jalkakäytävä kuuluu katukunnossapidon hoitoluokkaan A ja sen kunnossapitovastuu on Järvenpään kaupungilla.

Liukastumisvahinko on ollut käsittelyssä Protector vakuutusyhtiössä työtapaturman vuoksi vahinkonumerolla 1157763.

Kaupungin vakuutusasioita käsittelevälle IF Vahinkovakuutusyhtiölle on toimitettu alueurakoitsija Alltime Infrapalvelut Oy:n lausunto kunnossapitotoimista vahinkoajankohdalta.

Vakuutusyhtiö on käsitellyt asiaa (vahinkonumero 23.214311) ja toteaa korvauspäätöksessään seuraavaa:

Olemme käsitelleet ilmoittamanne vahingon koskien henkilön liukastumista Vanha Valtatie 106 B:n kohdalla 21.2.2022. Vahingonkärsineeltä saadun selvityksen mukaan vahinko on sattunut klo 17.45, jolloin vahinkopaikka on ollut hiekoittamaton ja liukas. Kaupungin antamien selvitysten mukaan vahinkopaikka on hiekoitettu edellisen kerran  20.2.2022 puolen yön aikaan.

Asiassa annettujen selvitysten perusteella kaupunki ei tässä tapauksessa ole pystynyt osoittamaan liukkaudentorjunnan olleen riittävää ja näin ollen vahingon on katsottava johtuneen liukkaudentorjunnan laiminlyönnistä/ puutteellisesta liukkaudentorjunnasta ja Järvenpään kaupungin olevan korvausvastuussa vahingosta.

Päätös

Päätän, että IF Vahinkovakuutusyhtiölle korvataan vahingosta 23.214311 kaupungin omavastuuosuuden mukainen korvaus. Kaupungin sopimussuhteinen vakuutusyhtiö on tutkinut asiaa ja päätynyt korvausvelvollisuuteen vahinkoa koskevien asiakirjojen perusteella. Vahingonkärsineelle on korvattu hänelle kuuluva vahinko siltä osin kuin vahinko ei ole lakisääteisen vakuutuksen korvauspiirissä.

Allekirjoitus

Ylläpidon rakennuttajapäällikkö Aija Schukov

Organisaatiotieto

Kaupunkitekniikka