Opetus- ja kasvatuslautakunta, kokous 22.8.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 42 Opetus- ja kasvatuslautakunnan jäsenen nimeäminen Järvenpään vammaisneuvostoon vuosille 2023 -2025

JARDno-2021-1618

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jaana Immonen, hallinnon erityisasiantuntija, jaana.immonen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kuntalain (410/2015) 26, 27 ja 28 §:ssä säädetään nuorisovaltuuston, vanhusneuvoston (arkikielessä eläkeläisneuvosto) ja vammaisneuvoston asettamisesta.

Kuntalain kommentaarin mukaan vaikuttamistoimielimet ovat edustamansa ryhmän osallistumis- ja vaikuttamiskanavia. Ne eivät ole kunnan varsinaisia toimielimiä, joista säädetään kuntalain 30 §:ssä. Kaikki vaikuttajatoimielimet ovat lakisääteisiä toimielimiä, joten kunnanhallituksen on ne asetettava.

Keskeinen ero vaikuttamistoimielinten ja varsinaisen toimielinten välillä on se, ettei vaikuttajatoimielin voi tehdä muutoksenhakukelpoisia hallintopäätöksiä. Niille ei voida siirtää toimivaltaa hallintopäätösten tekemiseen. Muutenkaan varsinaisia toimielimiä koskevaa sääntelyä ei sovelleta vaikuttamistoimielimiin. Vaikuttamistoimielin- nimitys kuvaa hyvin niiden asemaa. Ne ovat edustamansa ryhmän kuulemis- ja vaikuttamiskanavia ja välittävät ryhmän näkemykset kunnan päätöksentekoon. 

Vaikuttamistoimielinten jäsenet eivät ole kunnan luottamushenkilöitä eikä jäsenten kelpoisuudesta säädetä laissa. Usein toimielimiin pyydetään edustajia kunnassa toimivista alan yhdistyksistä ja muista järjestöistä. Kunnanhallitus voi asettaa toimielimen järjestöjen ehdotusten pohjalta. Toimielimen jäsenen ei tarvitse olla kunnan asukas. Myöskään tasa-arvolain vaatimukset eivät suoraan tule sovellettaviksi vaikka kokoonpanossa on syytä pyrkiä naisten ja miesten tasapuoliseen edustukseen.

 

Vammaisneuvoston vaalikokouksessa 10.6.2021 paikalla olleet yhdistykset ilmoittivat nimenneensä seuraavat ehdokkaat vammaisneuvoston toimikaudeksi 1.8.2021-31.5.2023: 

  • Keski-Uudenmaan Omaishoitajat ry, varsinainen jäsen: Jonna Kiviniemi  ja varajäsen: Keski-Uudenmaan muistiyhdistys, Silja Siijärvi  
  • Uudenmaan Epilepsiayhdistys, varsinainen jäsen: Hanna Gröhn ja varajäsen: Keski-Uudenmaan Kehitysvammaisten Tuki ry, Kristiina Gullstèn 
  • Keski-Uudenmaan Näkövammaiset ry, varsinainen jäsen: Jari Varpula, varajäsen Petri Huttunen  
  • Järvenpään seudun invalidit, varsinainen jäsen: Mika Väisänen. Ei varajäsentä 
  • Keski-Uudenmaan Kuulo ry, varsinainen jäsen: Maarit Honkanen, varajäsen: Jaana Leinonen 
  • Autismiyhdistys Paut, varsinainen jäsen: Taina Kölhi. Ei varajäsentä.  
  • Keski-Uudenmaan Hengitysyhdistys ry, varsinainen jäsen: Irma Saari, varajäsen Jaana Pahkamäki 
  • Puheenjohtajaksi valittiin Jonna Kiviniemi, varapuheenjohtajaksi Taina Kölhi, sihteeriksi Hanna Gröhn

IL

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää asettaa toimikaudekseen 2021-2021 Järvenpään vammaisneuvostoon vammaisjärjestöjen edustajat seuraavasti:

  • Keski-Uudenmaan Omaishoitajat ry, varsinainen jäsen: Jonna Kiviniemi  ja varajäsen: Keski-Uudenmaan muistiyhdistys, Silja Siijärvi  
  • Uudenmaan Epilepsiayhdistys, varsinainen jäsen: Hanna Gröhn ja varajäsen: Keski-Uudenmaan Kehitysvammaisten Tuki ry, Kristiina Gullstèn 
  • Keski-Uudenmaan Näkövammaiset ry, varsinainen jäsen: Jari Varpula, varajäsen Petri Huttunen  
  • Järvenpään seudun invalidit, varsinainen jäsen: Mika Väisänen. Ei varajäsentä 
  • Keski-Uudenmaan Kuulo ry, varsinainen jäsen: Maarit Honkanen, varajäsen: Jaana Leinonen 
  • Autismiyhdistys Paut, varsinainen jäsen: Taina Kölhi. Ei varajäsentä.  
  • Keski-Uudenmaan Hengitysyhdistys ry, varsinainen jäsen: Irma Saari, varajäsen Jaana Pahkamäki.
  • Puheenjohtajaksi Jonna Kiviniemi, varapuheenjohtajaksi Taina Kölhi, sihteeriksi Hanna Gröhn

Kaupunginhallitus päättää pyytää vammaisneuvostoa tekemään kaupunginhallitukselle ehdotuksen ajantasaistetuksi vammaisneuvoston toimintasäännöksi.

IL

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Jaana Immonen, hallinnon erityisasiantuntija, jaana.immonen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Vammaisneuvostolta on tullut 7.9.2021 pyyntö nimetä edustajat ja heille varajäsenet jokaisesta lautakunnasta. Vammaisneuvosto on perustellut pyyntöä kuntalain § 28, jossa säädetään, että vammaisneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemansa palvelujen kannalta.

Vaikuttamistoimielimet ovat edustamansa ryhmän kuulemis- ja vaikuttamiskanavia ja välittävät ryhmän näkemykset kunnan päätöksentekoon. Vaikuttamistoimielinten jäsenet eivät ole kunnan luottamushenkilöitä eikä jäsenten kelpoisuudesta säädetä laissa. Usein toimielimiin pyydetään edustajia kunnassa toimivista alan yhdistyksistä ja muista järjestöistä. 

IL

 

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää lautakuntien edustajien nimeämisestä vammaisneuvostoon.

 

Käsittely

Esittelijä muutti ehdotuksensa kuulumaan seuraavasti: ”Kaupunginhallitus päättää pyytää lautakuntia nimeämään keskuudestaan edustajansa vammaisneuvostoon."

Päätös

Hyväksyttiin muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Jaana Immonen, hallinnon erityisasiantuntija, jaana.immonen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Vammaisneuvostolta on tullut 7.9.2021 pyyntö nimetä edustajat ja heille varajäsenet jokaisesta lautakunnasta. Vammaisneuvosto on perustellut pyyntöä kuntalain § 28, jossa säädetään, että vammaisneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemansa palvelujen kannalta.

Vaikuttamistoimielimet ovat edustamansa ryhmän kuulemis- ja vaikuttamiskanavia ja välittävät ryhmän näkemykset kunnan päätöksentekoon. Vaikuttamistoimielinten jäsenet eivät ole kunnan luottamushenkilöitä eikä jäsenten kelpoisuudesta säädetä laissa. Usein toimielimiin pyydetään edustajia kunnassa toimivista alan yhdistyksistä ja muista järjestöistä. 

Kaupunginhallitus on päätöksellaan 21.9.2021 § 254 päättänyt pyytää lautakuntia nimeämään keskuudestaan edustajansa vammaisneuvostoon.

Ehdotus

Esittelijä

Kristiina Soots, palvelualuejohtaja, kristiina.soots@jarvenpaa.fi

Hyvinvointilautakunta päättää nimetä keskuudestaan jäsenen ja hänelle varajäsenen Järvenpään vammaisneuvostoon vuosiksi 2021-2023.

Päätös

Hyvinvointilautakunta nimesi Jere Haaviston varsinaiseksi jäseneksi ja Riina Kurkisen hänen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Järvenpään vammaisneuvostoon vuosiksi 2021-2023.

Kokouskäsittely

Keskustelun kuluessa Jere Haavisto ilmoitti kiinnostuksensa varsinaiseksi jäseneksi ja Riina Kurkinen kiinnostuksensa varajäseneksi. Puheenjohtaja tiedusteli, että voidaanko hyväksyä yksimielisesti, kun muita ehdotuksia ei tullut. Hyvinvointilautakunta hyväksyi yksimielisesti.

 

 

Valmistelija

Jaana Immonen, hallinnon erityisasiantuntija, jaana.immonen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Vammaisneuvostolta on tullut 7.9.2021 pyyntö nimetä edustajat ja heille varajäsenet jokaisesta lautakunnasta. Vammaisneuvosto on perustellut pyyntöä kuntalain § 28, jossa säädetään, että vammaisneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemansa palvelujen kannalta.

Vaikuttamistoimielimet ovat edustamansa ryhmän kuulemis- ja vaikuttamiskanavia ja välittävät ryhmän näkemykset kunnan päätöksentekoon. Vaikuttamistoimielinten jäsenet eivät ole kunnan luottamushenkilöitä eikä jäsenten kelpoisuudesta säädetä laissa. Usein toimielimiin pyydetään edustajia kunnassa toimivista alan yhdistyksistä ja muista järjestöistä. 

Kaupunginhallitus on päätöksellaan 21.9.2021 § 254 päättänyt pyytää lautakuntia nimeämään keskuudestaan edustajansa vammaisneuvostoon.

Ehdotus

Esittelijä

Merja Narvo-Akkola, palvelualuejohtaja, merja.narvo-akkola@jarvenpaa.fi

Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää nimetä keskuudestaan jäsenen ja hänelle varajäsenen Järvenpään vammaisneuvostoon vuosiksi 2021-2023.

Käsittely

Käsittelyn kuluessa Reetta Nick esitti Suvi Pohjosen kannattamana varsinaiseksi jäseneksi Riitta Keinänen-Korpelaa. Käsittelyn kuluessa Raimo Finér ilmoitti olevansa käytettävissä varajäseneksi.

Puheenjohtaja tiedusteli lautakunnalta, että voidaanko yksimielisesti päättää nimetä Riitta Keinänen-Korpela varsinaiseksi jäseneksi ja Raimo Finér hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen. Tämä sopi lautakunnalle.

Päätös

Opetus- ja kasvatuslautakunta nimesi Riitta Keinänen-Korpelan varsinaiseksi jäseneksi ja Raimo Finérin hänen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Järvenpään vammaisneuvostoon vuosiksi 2021-2023.

Valmistelija

Jaana Immonen, hallinnon erityisasiantuntija, jaana.immonen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Vammaisneuvostolta on tullut 7.9.2021 pyyntö nimetä edustajat ja heille varajäsenet jokaisesta lautakunnasta. Vammaisneuvosto on perustellut pyyntöä kuntalain § 28, jossa säädetään, että vammaisneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemansa palvelujen kannalta.

Vaikuttamistoimielimet ovat edustamansa ryhmän kuulemis- ja vaikuttamiskanavia ja välittävät ryhmän näkemykset kunnan päätöksentekoon. Vaikuttamistoimielinten jäsenet eivät ole kunnan luottamushenkilöitä eikä jäsenten kelpoisuudesta säädetä laissa. Usein toimielimiin pyydetään edustajia kunnassa toimivista alan yhdistyksistä ja muista järjestöistä. 

Kaupunginhallitus on päätöksellään 21.9.2021 § 254 päättänyt pyytää lautakuntia nimeämään keskuudestaan edustajansa vammaisneuvostoon.

Ehdotus

Esittelijä

Olli Keto-Tokoi, Johtaja, olli.keto-tokoi@jarvenpaa.fi

Kaupunkikehityslautakunta päättää nimetä keskuudestaan jäsenen ja hänelle varajäsenen Järvenpään vammaisneuvostoon vuosiksi 2021-2023.

Käsittely

Tämä asia käsiteltiin § 97 jälkeen.

Puheenjohtaja ehdotti lautakunnalle, että lautakunta nimeäisi varsinaiseksi jäseneksi Marko Ekrothin ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen Henri Kontkinin. Puheenjohtaja tiedusteli lautakunnalta, että voidaanko puheenjohtajan ehdotus hyväksyä yksimielisesti. Lautakunta totesi, että ehdotus voidaan hyväksyä yksimielisesti.

Päätös

Kaupunkikehityslautakunta nimesi Marko Ekrothin varsinaiseksi jäseneksi ja Henri Kontkinin hänen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Järvenpään vammaisneuvostoon vuosiksi 2021-2023.

Valmistelija

  • Henna Koskelainen, hallinnon erityisasiantuntija, henna.koskelainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Järvenpään kaupungin vammaisneuvoston toimintasäännön mukaan vammaisneuvostoon tulee nimetä palvelualueiden lautakuntien sekä nuorisovaltuuston edustajat. Vaikuttamistoimielimet ovat edustamansa ryhmän kuulemis- ja vaikuttamiskanavia ja ne välittävät ryhmän näkemykset kunnan päätöksentekoon. Vaikuttamistoimielinten jäsenet eivät ole kunnan luottamushenkilöitä eikä jäsenten kelpoisuudesta säädetä laissa. Usein toimielimiin pyydetään edustajia kunnassa toimivista alan yhdistyksistä ja muista järjestöistä. 

Kaupunginhallitus on päätöksellään 5.6.2023 § 146 päättänyt pyytää lautakuntia nimeämään keskuudestaan edustajansa vammaisneuvostoon.

Ehdotus

Esittelijä

  • Arja Korhonen, opetusjohtaja, arja.korhonen@jarvenpaa.fi

Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää nimetä keskuudestaan jäsenen ja hänelle varajäsenen Järvenpään vammaisneuvostoon vuosiksi 2023-2025.

 

Käsittely

Käsittelyn kuluessa Reetta Nick esitti Elina Koiviston kannattamana varsinaiseksi jäseneksi Riitta Keinänen-Korpelaa ja varajäseneksi Raimo Finériä. Puheenjohtaja tiedusteli lautakunnalta, että voidaanko yksimielisesti päättää nimetä Riitta Keinänen-Korpela varsinaiseksi jäseneksi ja Raimo Finér hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen. Tämä sopi lautakunnalle

Päätös

Opetus- ja kasvatuslautakunta nimesi Riitta Keinänen-Korpelan varsinaiseksi jäseneksi ja Raimo Finérin hänen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Järvenpään vammaisneuvostoon vuosiksi 2023-2025.

Tiedoksi

vammaisneuvoston puheenjohtaja ja sihteeri