§ 4 Luokanopettajan viran täyttäminen Saunakallion kouluun (ID176)

Lataa 

JARDno-2023-952

Päätöspäivämäärä

14.6.2023

Päätöksen tekijä

Saunakallion koulun rehtori

Päätöksen peruste

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta viran kelpoisuusehdoksi määritettiin luokanopettajan kelpoisuus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Eduksi katsottiin kokemus alkuopetuksen opettamisesta ja/tai musiikin opettamisesta sekä tiimi- ja työparityöskentelystä.

Hakemusten, haastattelujen ja ansiovertailun sekä perustuslain 125 § mukaisten yleisten nimitysperusteiden eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon kokonaisarvioinnin nojalla soveltuvin ja sopivin Järvenpään kaupungin luokanopettajan virkaan on FM henkilötiedot poistettuHän on työkokemuksensa ja osaamisensa sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella kyvykkäin hoitamaan avoinna olevaa virkaa.

 

Kuvaus

Järvenpään kaupungin luokanopettajan virka on ollut haettavana  25.5.-8.6.2023. Virka on ollut haettavana Järvenpään kaupungin nettisivuilla, julkisella ilmoitustaululla, TE-palvelujen sivuilla ja Kuntarekry-työnhakupalvelussa. Viran kelpoisuusehtona on ollut luokanopettajan kelpoisuus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti.

Virkaan haki määräajassa kaksi hakijaa. Hakijoiden koulutus- ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Kaikki hakijat täyttivät virassa säädetyt kelpoisuusehdot. Hakijoiden antamiin tietoihin pohjautuvan ansiovertailun perusteella haastatteluun kutsuttiin yksi hakija. Haastattelijoina toimivat vs. rehtori ja kaksi johtotiimin jäsentä.

Päätös

Päätän valita FM henkilötiedot poistettu Järvenpään kaupungin luokanopettajan virkaan 1.8.2023 alkaen.

Virkaan ottaminen on ehdollinen, kunnes valittu esittää terveydentilastaan luotettavan selvityksen. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Työehdot määräytyvät OVTES mukaan ja ne tarkennetaan virkamääräyksessä. 

Allekirjoitus

Tiina Piiroinen, Saunakallion koulun vs. rehtori

Organisaatiotieto

HR-palvelut