§ 2 Pianonsoiton päätoimisen tuntiopettajan tehtävän täyttäminen, Keskisen Uudenmaan Musiikkiopisto

Lataa 

JARDno-2023-971

Päätöspäivämäärä

8.6.2023

Päätöksen tekijä

Musiikkiopiston rehtori

Päätöksen peruste

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta tehtävän kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti ja eduksi katsottiin kokemus erilaisten musiikkityylien ja vapaan säestyksen opettamisesta sekä halukkuus kehittää musiikkiopiston toimintaa ja muun muassa ryhmäopetusta omassa instrumentissa.

Hakemusten, haastattelujen, opetusnäytteiden, soittonäytteiden ja ansiovertailun sekä perustuslain 125 § mukaisten yleisten nimitysperusteiden eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon kokonaisarvioinnin perusteella soveltuvin ja sopivin Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston pianonsoiton päätoimisen tuntiopettajan tehtävään ja musiikkiopiston pianotiimin työtehtäviin on musiikin maisteri henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140. Valinnassa painotettiin monipuolisuutta opettajana, ryhmäopetuksen osaamista ja motivaatiota sen toteuttamiseen sekä intoa kehittää musiikkiopistoa ja kouluyhteistyötä.

Kuvaus

Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston pianonsoiton päätoimisen tuntiopettajan tehtävä on ollut haettavana 27.04. - 11.5.2023 Järvenpään kaupungin nettisivuilla ja TE-keskuksen sivuilla. Pianonsoiton päätoimisen tuntiopettajan kelpoisuusehto määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. 

Tehtävää haki määräajassa 24 hakijaa. Hakijoiden koulutus- ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Hakijoista 23 täytti tehtävästä säädetyt kelpoisuusehdot. Hakijoiden antamiin tietoihin pohjautuvan ansiovertailun perusteella haastatteluun kutsuttiin 8 hakijaa.

Haastattelijoina toimivat Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston rehtori ja apulaisrehtori sekä Porvoonseudun musiikkiopiston pianonsoiton opettaja. 

Päätös

Päätän valita henkilötiedot poistettu, Kuntalaki § 140 Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston pianonsoiton päätoimiseksi tuntiopettajaksi 1.8.2023 alkaen.

Valinta on ehdollinen, kunnes valittu esittää terveydentilastaan luotettavan selvityksen. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Työehdot määräytyvät OVTES mukaan ja ne tarkennetaan virkamääräyksessä. 

Allekirjoitus

Sauli Tyni, Keskisen Musiikkiopiston Rehtori

Organisaatiotieto

Konsernipalvelut