Puheenjohtajien jaosto, kokous 9.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 6 Läsnäolo- ja puheoikeuksien myöntäminen valtuustoryhmien puheenjohtajille

JARDno-2022-332

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Henna Koskelainen, hallinnon erityisasiantuntija, henna.koskelainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Hallintosäännön 15 §:n mukaisesti puheenjohtajien jaoston kokoonpanon muodostaa kaupunginvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajistot sekä palvelualuelautakuntien puheenjohtajat. Lisäksi kaupunginhallitus valitsee jaostoon riittävän määrän jäseniä siten, että kaikki valtuustossa edustettuina olevat valtuustoryhmät tulevat jaostossa edustetuiksi. Hallintosäännön 10 §:n mukaan toimielin voi kuitenkin itse myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden kokouksiinsa valitsemilleen henkilöille.

Puheenjohtajien jaoston kokouksiin ehdotetaan strategiavalmistelun tukemiseksi kutsuttavaksi kaikki valtuustoryhmien puheenjohtajat silloin, kun puheenjohtajien jaostossa käsitellään kaupunkistrategiaan liittyviä asioita. Läsnäolo- ja puheoikeudet olisivat voimassa vuoden 2022 loppuun asti niissä asiakohdissa, joissa esityslistan mukaan käsitellään strategiavalmistelua.

IL

 

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Puheenjohtajien jaosto päättää myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden valtuustoryhmien puheenjohtajille puheenjohtajien jaoston kokouksiin vuodelle 2022, niissä asiakohdissa, joissa käsitellään kaupunkistrategian valmistelua. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Henna Koskelainen, hallinnon erityisasiantuntija, henna.koskelainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Hallintosäännön 15 §:n mukaisesti puheenjohtajien jaoston kokoonpanon muodostaa kaupunginvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajistot sekä palvelualuelautakuntien puheenjohtajat. Lisäksi kaupunginhallitus valitsee jaostoon riittävän määrän jäseniä siten, että kaikki valtuustossa edustettuina olevat valtuustoryhmät tulevat jaostossa edustetuiksi. Hallintosäännön 10 §:n mukaan toimielin voi kuitenkin itse myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden kokouksiinsa valitsemilleen henkilöille.

Puheenjohtajien jaoston kokouksiin ehdotetaan hallintosäännön uudistamisprosessin tueksi kutsuttavaksi kaikki valtuustoryhmien puheenjohtajat silloin, kun puheenjohtajien jaostossa käsitellään hallintosääntöön liittyviä asioita. Läsnäolo- ja puheoikeudet olisivat voimassa vuoden 2023 loppuun asti niissä asiakohdissa, joissa esityslistan mukaan käsitellään hallintosääntövalmistelua.

LR

Ehdotus

Esittelijä

  • Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Puheenjohtajien jaosto päättää myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden valtuustoryhmien puheenjohtajille puheenjohtajien jaoston kokouksiin vuodelle 2023 niissä asiakohdissa, joissa käsitellään hallintosäännön valmistelua. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi

valtuustoryhmien puheenjohtajat, listatiimi, johdon assistentti