§ 1 Päiväkodin johtajan viran täyttäminen

Lataa 

JARDno-2023-513

Päätöspäivämäärä

11.4.2023

Päätöksen tekijä

Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö (kunnallinen)

Päätöksen peruste

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta viran kelpoisuusehdoksi määritettiin varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen varhaiskasvatuksen opettajan tai varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuus ja vähintään kasvatustieteen maisterin tutkinto sekä riittävä johtamistaito, jollei kelpoisuus virkaan määräydy varhaiskasvatuslain 75 §:n siirtymäsäännöksen mukaan. Eduksi katsottiin varhaiskasvatussuunnitelman mukainen moderni pedagoginen johtaminen, kokemus varhaiskasvatuksen johtamisesta sekä yhteisöohjautuvuuteen kannustava työote.

Hakemusten, haastattelujen ja ansiovertailun sekä perustuslain 125 § mukaisten yleisten nimitysperusteiden eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon kokonaisarvioinnin nojalla soveltuvin ja sopivin Järvenpään kaupungin päiväkodin johtajan virkaan on kasvatustieteiden maisteri*********. ********* on vahvaa ja monipuolista työkokemusta varhaiskasvatuksen erilaisista työtehtävistä sekä johtamiskokemusta. ********* on työkokemuksensa ja osaamisensa sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella kyvykkäin hoitamaan avoinna olevaa virkaa.

 

Kuvaus

Järvenpään kaupungin päiväkodin johtajan virka on ollut haettavana 9.3.-23.3.2023. Virka on ollut haettavana Järvenpään kaupungin nettisivuilla, julkisella ilmoitustaululla,TE-keskuksen sivuilla sekä Kuntarekry- ja rekrytointi.com -työnhakupalveluissa. Päiväkodin johtajan kelpoisuusehtona on ollut varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen varhaiskasvatuksen opettajan tai varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuus ja vähintään kasvatustieteen maisterin tutkinto sekä riittävä johtamistaito, jollei kelpoisuus virkaan määräydy varhaiskasvatuslain 75 §:n siirtymäsäännöksen mukaan. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Virkaan haki määräajassa kahdeksan hakijaa. Hakijoiden koulutus- ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Viisi hakijaa täytti viran kelpoisuusehdot. Hakijoiden antamiin tietoihin pohjautuvan ansiovertailun perusteella haastatteluun kutsuttiin neljä hakijaa. Yksi hakija vetäytyi rekrytointiprosessista ennen haastattelua ja yksi hakija haastattelujen jälkeen.

Haastattelijoina toimivat ensimmäisessä vaiheessa varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö, rekrytoinnin erityisasiantuntija ja HR-koordinaattori. Toisella haastattelukierroksella haastattelijoina toimivat varhaiskasvatusjohtaja ja varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö.

Päätös

Päätän valita kasvatustieteiden maisteri ********* Järvenpään kaupungin päiväkodin johtajan virkaan 1.8.2023 alkaen.

Virkaan ottaminen on ehdollinen, kunnes valittu esittää terveydentilastaan luotettavan selvityksen. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Työehdot määräytyvät OVTES mukaan ja ne tarkennetaan virkamääräyksessä. 

Allekirjoitus

varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Marju Niinisalo

Organisaatiotieto

HR-palvelut