§ 2 Perusopetusryhmien perustaminen vuosiluokan 1. osalta lukuvuodelle 2023 - 2024

Lataa 

JARDno-2023-351

Päätöspäivämäärä

8.3.2023

Päätöksen tekijä

Opetusjohtaja

Päätöksen peruste

Järvenpään kaupungin hallintosääntö 

Opetus- ja kasvatuslautakunnan "Toimivallan siirtäminen" 11.10.2022 § 44

Kuvaus

Kunta on velvollinen järjestämään kunnassa asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta. Kunta osoittaa oppilaille lähikoulun, jonne koulumatkat ovat asutuksen, koulujen sijainti ja liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. (Perusopetuslaki 4 ja 6 §.) Tämä tarkoittaa ensisijaista oppilaaksiottoa. Opetus ja kasvatuslautakunta on päättänyt kokouksessaan 2.2.2021 § 5 oppilaaksi ottamisen periaatteet. 

Oppilaalle osoitetaan lähikoulupaikka, kun hän aloittaa perusopetuksen tai valmistavan opetuksen, siirtyy joustavaan perusopetukseen, lisäopetukseen tai siirtyy erityisen tuen päätöksellä erityisluokalle. Lähikoulupaikka osoitetaan oppilaalle myös hänen muuttaessa Järvenpäähän tai Järvenpään sisällä ja siirtyessä 7.luokalle. Näissä tapauksissa puhutaan ensisijaisesta oppilaaksi otosta. Toissijaisesta oppilaaksi otosta puhutaan silloin, kun huoltaja hakee lapselleen oppilaspaikkaa muusta kuin tälle osoitetusta lähikoulusta. Perusopetusryhmän koon ollessa 1.vuosiluokalla 25 tai enemmän, toissijaista oppilaaksi ottamista ei tehdä, vaan oppilaalle tehdään kielteinen päätös. 

Järvenpään kaupungin alakoulut muodostavat yhden oppilaaksiottoalueen. Lähikoulupaikka voidaan osoittaa myös muusta kuin oppilaan asuinosoitetta lähimpänä olevasta koulusta, opetusryhmien muodostamiseksi tasapuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti.  Lukuvuonna 2023 - 2024 oppivelvollisuus alkaa perusopetuslain mukaan vuonna 2016 syntyneillä lapsilla ja vuonna 2017 syntyneillä, joilla on oikeus pidennettyyn oppivelvollisuuteen. Järvenpään kaupungin koulutulokkaat on haettu väestötietojärjestelmästä. Asuinosoitteen mukaiseen jakoon pohjautuu myös 1.vuosiluokkien perusopetusryhmien perustaminen ja jakautuminen eri koulujen välillä. Perusopetusryhmän tavoitekoko on Opetus ja kasvatuslautakunnan päätöksen mukaan on 25 oppilasta. Ryhmien tarkoituksenmukaisessa sijoittelussa eri kouluihin huomioidaan koulujen tilat ja käytettävissä olevat resurssit. Niille oppilaille joiden äidinkieli on ruotsi, järjestetään ruotsinkielinen perusopetus sopimuksen mukaan yhteistyökunnan kanssa (Sipoo), joka päättää oppilaaksi otosta. Opetusryhmän enimmäiskoko voidaan ylittää tilanteissa, jossa oppilaalla on erityisen painava terveydentilaan liittyvä tai muu oppilashuollollinen syy. Opetusjohtaja voi perustellusta syystä osoittaa koulupaikan myös toisin. Opetusryhmän enimmäiskoko on asetuksen mukaisesti enintään 20 oppilasta silloin, kun ryhmään sijoitetaan pidennetyn oppivelvollisuuden oppilas.

Koulutulokkaille on postitettu oppivelvollisuusilmoitus hakuohjeineen. Ilmoituksessa on ohjeistettu käytänteet ilmoittautumista varten 16.1. - 1.2.2023 välisenä aikana sekä koululaisten iltapäivätoimintapaikan hakemisesta. 

Väestötietojärjestelmän tiedon perusteella koulutulokkaita on Järvenpäässä 548.  Talousarviossa on varattuna määräraha  perusopetusryhmän perustamiseen. Edellä mainittujen oppilasmäärien perusteella yleisopetuksen perusopetusryhmiä tulee perustaa seuraavasti:

  • Anttilan koulu 3 por
  • Haarajoen koulu 1 por
  • Harjulan koulu 3 por
  • Järvenpään Yhteiskoulu 4 por, sisältäen Kyrölän yksikön
  • Kartanon koulu 2 por
  • Kinnarin koulu 4 por, sisältäen Oinaskadun yksikön
  • Mankalan koulu 3 por
  • Saunakallion koulu 2 por

Yhteensä 22 perusopetusryhmää.

Ryhmien perustamisessa on huomioitu koulujen tilat, erityisen tuen oppilaiden sekä pidennettyä oppivelvollisuutta suorittavien oppilaiden mahdollinen sijoittuminen yleisopetuksen luokkiin.

Jos koulujen tilojen osalta tai oppilasmuutosliikkeen johdosta joudutaan perustamaan ryhmät toisin, tehdään siitä erillinen päätös.

 

Päätös

Päätän, että 1. luokan opetusryhmät lukuvuodelle 2023-2024 perustetaan seuraavasti:

  • Anttilan koulu 3 por
  • Haarajoen koulu 1 por
  • Harjulan koulu 3 por 
  • Järvenpään Yhteiskoulu 4 por, sisältäen Kyrölän yksikön
  • Kartanon koulu 2 por
  • Kinnarin koulu 4 por, sisältäen Oinaskadun yksikön
  • Mankalan koulu 3 por
  • Saunakallion koulu 2 por

Yhteensä 22 perusopetusryhmää.

Ryhmien perustamisessa on huomioitu koulujen tilat, erityisen tuen oppilaiden sekä pidennettyä oppivelvollisuutta suorittavien oppilaiden mahdollinen sijoittuminen yleisopetuksen luokkiin.

 

Allekirjoitus

opetusjohtaja, Arja Korhonen

Organisaatiotieto

Opetuspalvelut