§ 1 Luokanopettajan viran täyttäminen

Lataa 

JARDno-2023-315

Päätöspäivämäärä

23.3.2023

Päätöksen tekijä

Saunakallion koulun rehtori

Päätöksen peruste

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta viran kelpoisuusehdoksi määritettiin opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukainen tutkinto. 

Hakemusten, haastattelujen ja ansiovertailun sekä perustuslain 125 § mukaisten yleisten nimitysperusteiden eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon kokonaisarvioinnin nojalla soveltuvin ja sopivin Järvenpään kaupungin Luokanopettajan virkaan on henkilötiedot poistettuon lisäksi työkokemuksensa ja osaamisensa sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella kyvykkäin hoitamaan avoinna olevaa virkaa.

 

Kuvaus

Järvenpään kaupungin luokanopettajan virka on ollut haettavana 23.03.-09.03.2023. Virka on ollut haettavana Järvenpään kaupungin nettisivuilla, julkisella ilmoitustaululla ja TE-keskuksen sivuilla. Luokanopettajan kelpoisuusehtona on ollut opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukainen tutkinto. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Virkaan haki määräajassa kuusi hakijaa. Hakijoiden koulutus- ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Neljä hakijaa täytti virassa säädetyt kelpoisuusehdot. Hakijoiden antamiin tietoihin pohjautuvan ansiovertailun perusteella haastatteluun kutsuttiin kaikki kelpoiset neljä hakijaa.

Haastattelijoina toimivat rehtori henkilötiedot poistettuja johtotiimin jäsenet henkilötiedot poistettu vaihtelevin kokoonpanoin.

Päätös

Päätän valita KM henkilötiedot poistettu Järvenpään kaupungin luokanopettajan virkaan 01.08.2023 alkaen. 

Virkaan ottaminen on ehdollinen, kunnes valittu esittää terveydentilastaan luotettavan selvityksen. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Työehdot määräytyvät KVTES mukaan ja ne tarkennetaan virkamääräyksessä. 

Allekirjoitus

rehtori Tiina Piiroinen

Organisaatiotieto

HR-palvelut