§ 9 Viranhaltijan siirtäminen määräajaksi toiseen virkaan

Lataa 

JARDno-2023-256

Päätöspäivämäärä

28.2.2023

Päätöksen tekijä

Kaupunkitekniikan johtaja

Päätöksen peruste

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (11.4.2003/304) 24 §:n 2 momentti.

Hallintosääntö 50 §.

Kuvaus

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (11.4.2003/304) 24 §:n 2 momentin mukaan viranhaltija voidaan perustellusta syystä siirtää enintään vuoden määräajaksi oman työnantajan toiseen virkasuhteeseen, jonka kelpoisuusvaatimukset hän täyttää ja jota voidaan pitää hänelle sopivana, edellyttäen, ettei viranhaltijan varsinainen palkka vähene. Viranhaltijalle annettu määräys voidaan milloin tahansa peruuttaa ja asianomainen on velvollinen siirtymään välittömästi takaisin entiseen virkasuhteeseen siihen kuuluvin palkkaeduin. Peruutus tulee voimaan heti. 

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 4 §:n 1 momentin mukaan virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä. Lain 4 §:n 3 momentin mukaan virkasuhteeseen voidaan kuitenkin 1 momentista poiketen ottaa ilman hakumenettelyä silloin, kun on kyse viranhaltijalain 24 §:ssä tarkoitettu tai muussa laissa säädetty viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen. 

Perusteltuna syynä viranhaltijan määräaikaiselle siirtämiselle on johtamisen uudelleenjärjestely. Suunnittelupalveluiden toiminta ja suunnittelupäällikön tehtäväkuva osana kaupungin prosessien toimintaa on avainasemassa. Perusteluja on kuvattu tarkemmin liitteessä (LIITE 1).

Kunnan henkilöstö on joko työsopimus- tai virkasuhteessa kuntaan. Työnantajan työnjohto-oikeuteen perustuva oikeus järjestellä tehtäviä on hyvin samankaltainen kummankin osalta. Viranhaltijalain 24 §:n 2 momentissa tarkoitetun perustellun syyn olemassaoloa arvioitaessa on huomioitava asianomaisen työyhteisön toiminta ja tarpeet. Virkatehtävien uudelleenjärjestely ei edellytä kenenkään syyllisyyttä.  

Työnantaja on päätynyt siirtämään viranhaltijan määräajaksi toiseen virkatehtävään. Viranhaltija täyttää kelpoisuusvaatimukset viran pätevyys- ja tehtäväkuvan mukaisesti ja häntä voidaan pitää sopivana henkilönä siirrettävään virkaan. Työnantaja on kuullut viranhaltijaa määräaikaisesta siirrosta 24 §:n 3 momentin mukaisesti. 

Päätös

Päätän siirtää suunnittelupäällikön viranhaltijana määräaikaisesti ylläpidon projektipäällikön virkasuhteeseen viranhaltijalain 24.2 §:n mukaisesti 1.3.2022-29.2.2024 ajalle. Palkkaus säilyy ennallaan. Viranhaltijan esihenkilönä toimii ylläpidon rakennuttajapäällikkö. 

Allekirjoitus

Mikko Autere, kaupunkitekniikan johtaja

Organisaatiotieto

Hallintopalvelut