Perustelut
Nuorisovaltuuston toimintasäännössä todetaan, että vaikuttamistoimielin voi perustaa alaisuuteensa rajattuja aihekokonaisuuksia käsitteleviä työryhmiä.
Nuorisovaltuuston kokous 17.2.2021 on päätöksellään JARDno-2021-172 asettanut oppilaskuntatyöryhmän edistämään nuorisovaltuuston ja koulujen oppilaskuntien välistä yhteistyötä.
Oppilaskuntatyöryhmän toiminta kaudella 2021-2022 on käsittänyt seitsemän merkittävää hankketta:
● kuntavaalipaneeli
● sähköinen palautelaatikko
● osallistuvan budjetoinnin kehittäminen
● lausunto opetuksen ja kasvatuksen palveluverkkosuunnitelmaan
● kysely yläkoululaisten unen määrästä
● nuoret ja päättäjät -keskusteluilta
● selvitys nuorisopalvelujen tulevaisuudesta
Työryhmä toteaa kaikkien hankkeiden, lukuun ottamatta sähköistä palautelaatikkoa, tulleen asianmukaisesti suoritetuiksi.
Työryhmä katsoo, että toiminnan jatkaminen on yhä keskeneräisen sähköisen palautelaatikon sekä osallistuvan budjetoinnin edelleen kehittämiseksi tarkoituksenmukaista myös toimikaudella 2023-2024.
Ehdotus
Esittelijä
-
Niko Kotilainen, Nuorisovaltuuston puheenjohtaja, niko.kotilainen@jarvenpaa.fi
Nuorisovaltuusto päättää hyväksyä selonteon oppilaskuntatyöryhmän toiminnasta kaudella 2021-2022
Päätös
Päätetään päätösehdotuksen mukaisesti.