§ 23 Suomi.fi valtuutusoikeuden myöntäminen/ Ulkomailla työskentelyyn liittyvän sosiaaliturva-asian hoitaminen

Lataa 

JARDno-2022-1825

Päätöspäivämäärä

26.10.2022

Päätöksen tekijä

Kaupunginjohtaja

Päätöksen peruste

Järvenpään kaupungin hallintosääntö 33 §.

Kuvaus

Suomi.fi valtuuksissa yhteisöt voivat valtuuttaa henkilön hoitamaan asioita puolestaan. Valtuutus on sähköinen asiakirja, jonka tiedot tallennetaan valtuusrekisteriin. 

HR-koordinaattori henkilötieto poistettu pyytää valtuutusoikeutta suomi.fi-palveluun ulkomailla työskentelyyn liittyvän sosiaaliturva-asian hoitamiseen. Tällä valtuudella valtuutettu voi valtuuttajan puolesta asioida ulkomaantyöskentelyasioissa.

Valtuutusoikeudella valtuutettu voi myöntää puolesta asiointioikeuden mainittuihin tietoihin niitä työssään tarvitseville kaupungin työntekijöille. Valtuutus on voimassa määräajan, enintään 25 vuotta valtuutushakemuksen laatimispäivämäärästä eteenpäin. 

Päätös

Päätän myöntää HR-koordinaattori henkilötieto poistettu valtuutusoikeudet suomi.fi-palveluun ulkomailla työskentelyyn liittyvän sosiaaliturva-asian hoitamiseen.

Allekirjoitus

Iiris Laukkanen, vt. kaupunginjohtaja

Organisaatiotieto

HR-palvelut