§ 33 Ainolan aluekeskus vaihe 1 rakentaminen, työnaikainen suunnittelu, hankinta

Lataa 

JARDno-2022-154

Päätöspäivämäärä

26.9.2022

Päätöksen tekijä

Kaupunkitekniikan johtaja

Päätöksen peruste

Toimivalta perustuu kaupunkikehityslautakunnan päätökseen 19.12.2019 § 94, kaupunkikehityksen palvelualueen toimivallat ja viranhaltijoiden päätösvalta liite ratkaisuvaltarajat kohta 5.

Kuvaus

Lähtökohdat ja hankinta

WSP Finland Oy on esittänyt tarjouksen 16.8.2022 Ainolan aluekeskus vaihe 1 rakentaminen, työnaikainen suunnittelu 15 000,00 euroa (alv 0%). Toimeksiannon kesto on Joulukuun 2022 loppuun saakka.

Hankinta perustuu voimassa olevaan puitesopimukseen Yhdyskuntatekniikan suunnittelupalveluiden ja yhdyskuntasuunnittelun puitesopimusjärjestely 2019-2021 WSP Finland Oy/ 2018.110.6, (kaupunginhallitus 8.10.2018 § 239).

Toimeksianto toteutetaan kohdan 7 voimassa olevan puitesopimuksen mukaisin sopimusehdoin ja tuntiveloitushinnoin. 

Taloudelliset vaikutukset

Ainolan aluekeskus vaihe 1 rakentaminen, työnaikainen suunnittelu, 15 000,00 euroa (alv 0%).

Kustannukset 15 000,00 euroa (alv 0%) osoitetaan investointikohteelle 1862033003 / 1869041106 0002.

Laskuissa tulee esiintyä tämän päätöksen diaari, pykälä ja päivämäärä sekä puitesopimuksen numero 2018.110.6. Sopimusnumeron täytyy olla finvoice-kentässä AgreementIdentifier. 

Lisäksi laskussa tulee esiintyä tiliöintitiedoissa investointikohteen numero 1869041106 0002.

Jotta laskujen käsittelyä voidaan automatisoida, tulee laskulla esittää pakollisena tilaajan viitetieto 1862033003.Tilausviitenumeron tulee olla verkkolaskudatassa finvoice-kentässä BuyerReferenceIdentifier.  

Lisätietoa verkkolaskudatan vaatimuksista sähköpostitse osoitteesta etiski@sarastia.fi. 


Puitejärjestelyyn perustuvaan hankintaan ei saa hakea muutosta valittamalla, jollei markkinaoikeus myönnä asiassa käsittelylupaa hankintalain 146 §:n mukaisesti. Lupa on myönnettävä, jos asian käsittely on lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa tärkeää, tai siihen on painava, hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy.

Päätös

Päätän edellä esitetyin perustein, että Järvenpään kaupunki tilaa WSP Finland Oy:lta Ainolan aluekeskus vaihe 1 rakentaminen, työnaikaisen suunnittelun tavoite- ja kattohintaan 15 000,00 euroa (alv 0%).

Allekirjoitus

Kaupunkitekniikan johtaja Mikko Autere

Organisaatiotieto

Kaupunkikehitys