Tarkastuslautakunta, kokous 1.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 25 Tarkastuslautakunnan kokouskalenteri syksy 2022

JARDno-2021-2187

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Lotta Kaje, johdon erityisavustaja, lotta.kaje@jarvenpaa.fi

Perustelut

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 108 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

Liitteenä on luonnos Järvenpään kaupungin toimielinten kokouskalenteriksi kevätkaudelle 2022. Kokouskalenteri on ollut arvioitavana lautakuntien esittelijöillä sekä valtuuston ja hallituksen puheenjohtajalla. 

IL

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Puheenjohtajien jaosto päättää osaltaan hyväksyä liitteenä olevan ohjeellisen kokouskalenterin ja kehottaa toimielimiä päättämään osaltaan ohjeellisesta kokouskalenterista.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Riitta Murtokare, hallinnon asiantuntija, riitta.murtokare@jarvenpaa.fi

Perustelut

Puheenjohtajien jaosto on käsitellyt kevään 2022 kokouskalenteria kokouksessaan 2.11.2021 § 23  ja kehottanut myös kaupungin muita toimielimiä päättämään osaltaan ohjeellisesta kokouskalenterista.

Opetus- ja kasvatuslautakunnan kevään 2022 kokoukset ehdotetaan pidettävän seuraavasti:

  • 25.1.
  • 15.2.
  • 22.3.
  • 12.4.
  • 3.5.
  • 7.6.

Kokousten ehdotetaan alkavan kello 17.00, ellei muuta ilmoiteta.

Kokouspaikka ja kokoustapa

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 108 §:n 1 momentin mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen. Opetus- ja kasvatuslautakunta on päätöksellään 24.8.2021 § 47 päättänyt delegoida hallintosäännön 108 §:n mukaisen päätösvallan kokouspaikan, -ajan ja -tavan päättämisestä opetus- ja kasvatuslautakunnan puheenjohtajalle. Päätösvallan delegointi opetus- ja kasvatuslautakunnan puheenjohtajalle on voimassa opetus- ja kasvatuslautakunnan toimikauden loppuun. 

Ehdotus

Esittelijä

Merja Narvo-Akkola, palvelualuejohtaja, merja.narvo-akkola@jarvenpaa.fi

Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää hyväksyä edellä esitystekstissä todetut ohjeelliset kokousajankohdat.

 

 

Päätös

Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Riitta Murtokare, hallinnon asiantuntija, riitta.murtokare@jarvenpaa.fi

Perustelut

Puheenjohtajien jaosto on käsitellyt kevään 2022 kokouskalenteria kokouksessaan 2.11.2021 § 23 ja kehottanut myös kaupungin muita toimielimiä päättämään osaltaan ohjeellisesta kokouskalenterista.

Hyvinvointilautakunnan kevään 2022 kokoukset ehdotetaan pidettävän seuraavasti:

  • 19.1.
  • 16.2.
  • 23.3
  • 13.4.
  • 4.5.
  • 8.6.

Kokousten ehdotetaan alkavan kello 17.00, ellei muuta ilmoiteta.

Kokouspaikka ja kokoustapa

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 108 §:n 1 momentin mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen. Hyvinvointilautakunta on päätöksellään 25.8.2021 § 50 päättänyt delegoida hallintosäännön 108 §:n mukaisen päätösvallan kokouspaikan, -ajan ja -tavan päättämisestä hyvinvointilautakunnan puheenjohtajalle. Päätösvallan delegointi hyvinvointilautakunnan puheenjohtajalle on voimassa hyvinvointilautakunnan toimikauden loppuun. 

Ehdotus

Esittelijä

Kristiina Soots, palvelualuejohtaja, kristiina.soots@jarvenpaa.fi

Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä edellä esitystekstissä todetut ohjeelliset kokousajankohdat.

 

 

Päätös

Hyväksyttiin muutosehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Käsittelyn kuluessa Satu Haaparanta teki muutosehdotuksen, joka kuului seuraavasti: Hyvinvointilautakunta päättää siirtää 13.4. kokouksen edeltävälle viikolle 6.4. ja hyväksyy muut edellä esitystekstissä todetut ohjeelliset kokousajankohdat.

Puheenjohtaja tiedusteli lautakunnalta, voidaanko muutosehdotus hyväksyä yksimielisesti. Lautakunta hyväksyi muutosehdotuksen yksimielisesti.

Valmistelija

Riitta Murtokare, hallinnon asiantuntija, riitta.murtokare@jarvenpaa.fi

Perustelut

Puheenjohtajien jaosto on käsitellyt kevään 2022 kokouskalenteria kokouksessaan 2.11.2021 § 23  ja kehottanut myös kaupungin muita toimielimiä päättämään osaltaan ohjeellisesta kokouskalenterista.

Kaupunkikehityslautakunnan kevään 2022 kokoukset ehdotetaan pidettävän seuraavasti:

  • 27.1.
  • 17.2.
  • 24.3.
  • 7.4.
  • 5.5.
  • 2.6.

Kokousten ehdotetaan alkavan kello 16.30, ellei muuta ilmoiteta.

Kokouspaikka ja kokoustapa

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 108 §:n 1 momentin mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen. Kaupunkikehityslautakunta on päätöksellään 26.8.2021 § 72 päättänyt delegoida hallintosäännön 108 §:n mukaisen päätösvallan kokouspaikan, -ajan ja -tavan päättämisestä kaupunkikehityslautakunnan puheenjohtajalle. Päätösvallan delegointi kaupunkikehityslautakunnan puheenjohtajalle on voimassa kaupunkikehityslautakunnan toimikauden loppuun. 

Ehdotus

Esittelijä

Olli Keto-Tokoi, Johtaja, olli.keto-tokoi@jarvenpaa.fi

Kaupunkikehityslautakunta päättää hyväksyä edellä esitystekstissä todetut ohjeelliset kokousajankohdat.

 

 

Päätös

Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Riitta Murtokare, hallinnon asiantuntija, riitta.murtokare@jarvenpaa.fi

Perustelut

Puheenjohtajien jaosto on käsitellyt kevään 2022 kokouskalenteria kokouksessaan 2.11.2021 § 23  ja kehottanut myös kaupungin muita toimielimiä päättämään osaltaan ohjeellisesta kokouskalenterista.

Henkilöstöasiainjaoston kevään 2022 kokoukset ehdotetaan pidettävän seuraavasti:

  • 11.2.
  • 11.3.
  • 8.4.
  • 6.5.
  • 3.6.

Kokousten ehdotetaan alkavan kello 7.30., ellei muuta ilmoiteta.

Kokouspaikka ja kokoustapa

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 108 §:n 1 momentin mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen. Henkilöstöasiainjaosto on päätöksellään 10.9.2021 § 38 päättänyt delegoida hallintosäännön 108 §:n mukaisen päätösvallan kokouspaikan, -ajan ja -tavan päättämisestä henkilöstöasiainjaoston puheenjohtajalle. Päätösvallan delegointi henkilöstöasiainjaoston puheenjohtajalle on voimassa henkilöstöasiainjaoston toimikauden loppuun.  

 

Käsittely:

Kevään osalta kokousaikoihin tehdään vielä myöhemmin täydennyksiä liittyen henkilöstöjohtajan rekrytointiprosessiin.

 

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Henkilöstöasiainjaosto päättää hyväksyä edellä esitystekstissä todetut ohjeelliset kokousajankohdat. 

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

 

Valmistelija

Riitta Murtokare, hallinnon asiantuntija, riitta.murtokare@jarvenpaa.fi

Perustelut

Puheenjohtajien jaosto on käsitellyt kevään 2022 kokouskalenteria kokouksessaan 2.11.2021 § 23  ja kehottanut myös kaupungin muita toimielimiä päättämään osaltaan ohjeellisesta kokouskalenterista.

Kaupunginhallituksen kevään 2022 kokoukset ehdotetaan pidettävän seuraavasti:

  • 10.1.
  • 17.1.
  • 24.1.
  • 31.1.
  • 7.2.
  • 16.2.
  • 7.3.
  • 14.3. (seminaari ja kokous)
  • 15.3. (seminaari)
  • 28.3.
  • 4.4.
  • 11.4.
  • 2.5.
  • 9.5.
  • 16.5.
  • 30.5.
  • 6.6.
  • 15.6.
  • 20.6.

Kokousten ehdotetaan alkavan kello 15.00, ellei muuta ilmoiteta.

Kokouspaikka ja kokoustapa

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 108 §:n 1 momentin mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen. Kaupunginhallitus on päätöksellään 16.8.2021 § 211 päättänyt delegoida hallintosäännön 108 §:n mukaisen päätösvallan kokouspaikan, -ajan ja -tavan päättämisestä kaupunginhallituksen puheenjohtajalle. Päätösvallan delegointi kaupunginhallituksen puheenjohtajalle on voimassa kaupunginhallituksen toimikauden loppuun. 

IL

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä edellä esitystekstissä todetut ohjeelliset kokousajankohdat.

 

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Riitta Murtokare, hallinnon asiantuntija, riitta.murtokare@jarvenpaa.fi

Perustelut

Puheenjohtajien jaosto on käsitellyt kevään 2022 kokouskalenteria kokouksessaan 2.11.2021 § 23  ja kehottanut myös kaupungin muita toimielimiä päättämään osaltaan ohjeellisesta kokouskalenterista.

Talousjaoston kevään 2022 kokoukset ehdotetaan pidettävän seuraavasti:

  • 28.1.
  • 4.3.
  • 1.4.
  • 29.4.
  • 25.5.
  • 10.6.

Kokousten ehdotetaan alkavan kello 7.30., ellei muuta ilmoiteta.

Kokouspaikka ja kokoustapa

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 108 §:n 1 momentin mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen. Talousjaosto on päätöksellään 3.9.2021 § 18 päättänyt delegoida hallintosäännön 108 §:n mukaisen päätösvallan kokouspaikan, -ajan ja -tavan päättämisestä talousjaoston puheenjohtajalle. Päätösvallan delegointi talousjaoston puheenjohtajalle on voimassa talousjaoston toimikauden loppuun. 

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Talousjaosto päättää hyväksyä edellä esitystekstissä todetut ohjeelliset kokousajankohdat.

 

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Kokouskäsittely

Tämä asia käsiteltiin § 36 jälkeen. 

Talousjohtaja Kirsi Rinne esitteli asiaa. 

Valmistelija

Marketta Niemi, talousasiantuntija, marketta.niemi@jarvenpaa.fi

Perustelut

Puheenjohtajien jaosto on käsitellyt kevään 2022 kokouskalenteria kokouksessaan 2.11.2021 § 23  ja kehottanut myös kaupungin muita toimielimiä päättämään osaltaan ohjeellisesta kokouskalenterista.

Järvenpään Veden johtokunnan kevään 2022 kokoukset ehdotetaan pidettävän seuraavasti:

  • 9.3.
  • 1.6.

Järvenpään Veden johtokunnan syksyn 2022 kokoukset ehdotetaan pidettävän seuraavasti:

  • 17.8.
  • 21.9.
  • 26.10. (varapäivä)
  • 14.12.

Kokousten ehdotetaan alkavan kello 8.00, ellei muuta ilmoiteta.

Kokouspaikka ja kokoustapa

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 108 §:n 1 momentin mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen. Järvenpään Veden johtokunta on päätöksellään 22.9.2021 § 17 päättänyt delegoida hallintosäännön 108 §:n mukaisen päätösvallan kokouspaikan, -ajan ja -tavan päättämisestä Järvenpään Veden johtokunnan puheenjohtajalle. Päätösvallan delegointi Järvenpään Veden johtokunnan puheenjohtajalle on voimassa Järvenpään Veden johtokunnan toimikauden loppuun. 

Ehdotus

Esittelijä

Ari Kaunisto, toimitusjohtaja, ari.kaunisto@jarvenpaa.fi

Järvenpään Veden johtokunta päättää hyväksyä edellä esitystekstissä todetut ohjeelliset kokousajankohdat.

 

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Kokouskäsittely

Kokouksessa käydyn keskustelun perusteella todettiin seuraavaa: 

  • kokouksissa käytetään maskia voimassa olevien suositusten mukaisesti
  • kokoustavan suhteen suositaan sähköisiä kokouksia
  • seuraava kokous 9.3. pidetään klo 8.00, mutta 1.6. kokouksen tarkempi alkamisaika sovitaan myöhemmin

Valmistelija

Lotta Kaje, johdon erityisavustaja, lotta.kaje@jarvenpaa.fi

Perustelut

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 108 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

Liitteenä on luonnos Järvenpään kaupungin toimielinten kokouskalenteriksi syyskaudelle 2022. Kokouskalenteri on ollut arvioitavana lautakuntien puheenjohtajilla, esittelijöillä sekä valtuuston ja hallituksen puheenjohtajalla. 

IL

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Puheenjohtajien jaosto päättää osaltaan hyväksyä liitteenä olevan ohjeellisen kokouskalenterin ja kehottaa toimielimiä päättämään osaltaan ohjeellisesta kokouskalenterista.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Henna Koskelainen, hallinnon erityisasiantuntija, henna.koskelainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Puheenjohtajien jaosto on käsitellyt syksyn 2022 kokouskalenteria kokouksessaan 24.5.2022 § 17 ja kehottanut myös kaupungin muita toimielimiä päättämään osaltaan ohjeellisesta kokouskalenterista.

Kaupunginhallituksen syksyn 2022 kokoukset ehdotetaan pidettävän seuraavasti:

  • 15.8.
  • 22.8.
  • 29.8.
  • 5.9.
  • 19.9.
  • 26.9.
  • 3-4.10. seminaari
  • 12.10.
  • 31.10.
  • 7.11.
  • 21.11.
  • 28.11.
  • 14.12.

Kokousten ehdotetaan alkavan kello 15.00 ellei muuta ilmoiteta. 

Kokouspaikka ja kokoustapa

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 108 §:n 1 momentin mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen. Kaupunginhallitus on päätöksellään 16.8.2021 § 211 päättänyt delegoida hallintosäännön 108 §:n mukaisen päätösvallan kokouspaikan, -ajan ja -tavan päättämisestä kaupunginhallituksen puheenjohtajalle. Päätösvallan delegointi kaupunginhallituksen puheenjohtajalle on voimassa kaupunginhallituksen toimikauden loppuun. 

IL

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä edellä esitystekstissä todetut ohjeelliset kokousajankohdat.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Lotta Kaje, johdon erityisavustaja, lotta.kaje@jarvenpaa.fi
Ari Kaunisto, toimitusjohtaja, ari.kaunisto@jarvenpaa.fi

Perustelut

Puheenjohtajien jaosto on käsitellyt syksyn 2022 kokouskalenteria kokouksessaan 24.5.2022 § 17 ja kehottanut myös kaupungin muita toimielimiä päättämään osaltaan ohjeellisesta kokouskalenterista.

Järvenpään Veden johtokunta on hyväksynyt jo aiemmin syksyn 2022 kokoukset seuraavasti:

  • 17.8.
  • 21.9.
  • 26.10. (varapäivä)
  • 14.12.

Järvenpään Veden syksyn asioiden valmisteluaikataulu on tarkentunut, joten esitetään uusiksi johtokunnan kokousajoiksi

  • 24.8.
  • 21.9.
  • 26.10. (varapäivä)
  • 14.12.

Kokousten ehdotetaan alkavan kello 8.00, ellei muuta ilmoiteta.

Kokouspaikka ja kokoustapa

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 108 §:n 1 momentin mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen. Järvenpään Veden johtokunta on päätöksellään 22.9.2021 § 17 päättänyt delegoida hallintosäännön 108 §:n mukaisen päätösvallan kokouspaikan, -ajan ja -tavan päättämisestä Järvenpään Veden johtokunnan puheenjohtajalle. Päätösvallan delegointi Järvenpään Veden johtokunnan puheenjohtajalle on voimassa Järvenpään Veden johtokunnan toimikauden loppuun. 

Ehdotus

Esittelijä

Ari Kaunisto, toimitusjohtaja, ari.kaunisto@jarvenpaa.fi

Järvenpään Veden johtokunta päättää hyväksyä edellä esitystekstissä todetut ohjeelliset kokousajankohdat.

 

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Valmistelija

Henna Koskelainen, hallinnon erityisasiantuntija, henna.koskelainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Puheenjohtajien jaosto on käsitellyt syksyn 2022 kokouskalenteria kokouksessaan 24.5.2022 § 17 ja kehottanut myös kaupungin muita toimielimiä päättämään osaltaan ohjeellisesta kokouskalenterista.

Kaupunkikehityslautakunnan syksyn 2022 kokoukset ehdotetaan pidettävän seuraavasti:

  • to 25.8.
  • to 15.9.
  • to 13.10.
  • to 3.11.
  • to 15.12.

Kokousten ehdotetaan alkavan kello 16.30, ellei muuta ilmoiteta.

Kokouspaikka ja kokoustapa

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 108 §:n 1 momentin mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen. Kaupunkikehityslautakunta on päätöksellään 26.8.2021 § 72 päättänyt delegoida hallintosäännön 108 §:n mukaisen päätösvallan kokouspaikan, -ajan ja -tavan päättämisestä kaupunkikehityslautakunnan puheenjohtajalle. Päätösvallan delegointi kaupunkikehityslautakunnan puheenjohtajalle on voimassa kaupunkikehityslautakunnan toimikauden loppuun. 

Ehdotus

Esittelijä

Harri Palviainen, Kaupunkikehitysjohtaja, harri.palviainen@jarvenpaa.fi

Kaupunkikehityslautakunta päättää hyväksyä edellä esitystekstissä todetut ohjeelliset kokousajankohdat.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Riitta Murtokare, hallinnon asiantuntija, riitta.murtokare@jarvenpaa.fi

Perustelut

Puheenjohtajien jaosto on käsitellyt syksyn 2022 kokouskalenteria kokouksessaan 24.5.2022 § 17  ja kehottanut myös kaupungin muita toimielimiä päättämään osaltaan ohjeellisesta kokouskalenterista.

Henkilöstöasiainjaoston syksyn 2022 kokoukset ehdotetaan pidettävän seuraavasti:

  • pe 7.9.
  • ke 14.9. jatkokokous 
  • pe 23.9.
  • pe 7.10.
  • pe 4.11.
  • pe 2.12.

Kokousten ehdotetaan alkavan kello 7.30., ellei muuta ilmoiteta. Lisäksi aikatauluun on poikkeuksena lisätty henkilöstöasianjaostolle ylimääräinen jatkokokous ke 14.9.2022 klo 9-16 rekrytointiprosessiin liittyen.

Kokouspaikka ja kokoustapa

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 108 §:n 1 momentin mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen. Henkilöstöasiainjaosto on päätöksellään 10.9.2021 § 38 päättänyt delegoida hallintosäännön 108 §:n mukaisen päätösvallan kokouspaikan, -ajan ja -tavan päättämisestä henkilöstöasiainjaoston puheenjohtajalle. Päätösvallan delegointi henkilöstöasiainjaoston puheenjohtajalle on voimassa henkilöstöasiainjaoston toimikauden loppuun.   

Ehdotus

Henkilöstöasiainjaosto päättää hyväksyä edellä esitystekstissä todetut ohjeelliset kokousajankohdat.

Käsittely:

Kokousaikohin tehtiin muutoksia siten, että jatkokokous siirretään pe 16.9.2022 sekä teknisenä korjauksen korjataan kokouspäiväksi pe 9.9. (7.9.).  

Päätös

Hyväksyttiin henkilöstöasiainjaoston syksyn kokousajat seuraavasti;

  • pe 9.9.
  • pe 16.9. jatkokokous 
  • pe 23.9.
  • pe 7.10.
  • pe 4.11.
  • pe 2.12. 

Valmistelija

Riitta Murtokare, hallinnon asiantuntija, riitta.murtokare@jarvenpaa.fi

Perustelut

Puheenjohtajien jaosto on käsitellyt syksyn 2022 kokouskalenteria kokouksessaan 24.5.2022 § 17  ja kehottanut myös kaupungin muita toimielimiä päättämään osaltaan ohjeellisesta kokouskalenterista.

Opetus- ja kasvatuslautakunnan syksyn 2022 kokoukset ehdotetaan pidettävän seuraavasti:

  • ti 23.8
  • ti 13.9.
  • ti 11.10.
  • ti 8.11.
  • ti 13.12.

Kokousten ehdotetaan alkavan kello 17.00, ellei muuta ilmoiteta.

Kokouspaikka ja kokoustapa

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 108 §:n 1 momentin mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen. Opetus- ja kasvatuslautakunta on päätöksellään 24.8.2021 § 47 päättänyt delegoida hallintosäännön 108 §:n mukaisen päätösvallan kokouspaikan, -ajan ja -tavan päättämisestä opetus- ja kasvatuslautakunnan puheenjohtajalle. Päätösvallan delegointi opetus- ja kasvatuslautakunnan puheenjohtajalle on voimassa opetus- ja kasvatuslautakunnan toimikauden loppuun. 

Ehdotus

Esittelijä

Merja Narvo-Akkola, palvelualuejohtaja, merja.narvo-akkola@jarvenpaa.fi

Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää hyväksyä edellä esitystekstissä todetut ohjeelliset kokousajankohdat.

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Valmistelija

Henna Koskelainen, hallinnon erityisasiantuntija, henna.koskelainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Puheenjohtajien jaosto on käsitellyt syksyn 2022 kokouskalenteria kokouksessaan 24.5.2022 § 17 ja kehottanut myös kaupungin muita toimielimiä päättämään osaltaan ohjeellisesta kokouskalenterista.

Hyvinvointilautakunnan syksyn 2022 kokoukset ehdotetaan pidettävän seuraavasti:

  • ke 17.8.
  • ke 14.9.
  • ke 12.10.
  • ke 9.11.
  • ke 14.12.

Kokousten ehdotetaan alkavan kello 16.30, ellei muuta ilmoiteta. 

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 108 §:n 1 momentin mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen. Hyvinvointilautakunta on päätöksellään 25.8.2021 § 50 päättänyt delegoida hallintosäännön 108 §:n mukaisen päätösvallan kokouspaikan, -ajan ja -tavan päättämisestä hyvinvointilautakunnan puheenjohtajalle. Päätösvallan delegointi hyvinvointilautakunnan puheenjohtajalle on voimassa hyvinvointilautakunnan toimikauden loppuun. 

Ehdotus

Esittelijä

Kristiina Soots, palvelualuejohtaja, kristiina.soots@jarvenpaa.fi

Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä edellä esitystekstissä todetut ohjeelliset kokousajankohdat.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.  

Valmistelija

  • Annika Sveholm, tarkastuslautakunnan sihteeri, annika.sveholm@bdo.fi

Perustelut

Perustelut

Puheenjohtajien jaosto on käsitellyt syksyn 2022 kokouskalenteria kokouksessaan 24.5.2022 § 17 ja kehottanut myös kaupungin muita toimielimiä päättämään osaltaan ohjeellisesta kokouskalenterista.

Tarkastuslautakunnan syksyn 2022 kokoukset ehdotetaan pidettävän seuraavasti:

  • torstai 1. syyskuuta 2022 
  • tiistai 4. lokakuu 2022 
  • tiistai 1. marraskuu 2022 
  • tiistai 13. joulukuu 2022 

Kokousten ehdotetaan alkavan kello 17.00, ellei muuta ilmoiteta. 

Kokouspaikka ja kokoustapa

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 108 §:n 1 momentin mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen. 

Ehdotus

Tarkastuslautakunta päättää hyväksyä edellä esitystekstissä todetut ohjeelliset kokousajankohdat.

Päätös

Hyväksyttiin kokousajat