§ 27 Närepuisto, puistosuunnitelman hyväksyminen

Lataa 

JARDno-2022-286

Päätöspäivämäärä

18.8.2022

Päätöksen tekijä

Suunnittelupäällikkö

Päätöksen peruste

Toimivalta perustuu kaupunkikehityksen toimintasääntöön,​ jonka mukaan suunnittelupäällikkö päättää katusuunnitelmista, ​niihin liittyvistä 
liikenteenohjaussuunnitelmista ja muiden yleisten alueiden suunnitelmista sekä niiden muutoksista (MRL 85 §).

Kuvaus

Puistosuunnitelmaehdotuksen sisältö

Närepuisto sijaitsee Järvenpään 15.kaupunginosassa, Haarajoki.

Puistosuunnitelmaehdotus piir.nro 5960-250-1,2,3 on voimassa olevan asemakaavan mukainen (Järvenpään kaupunginvaltuusto, 16.12.2002 § 121 ja 25.4.2022 § 29). Suunnitelmaehdotus sekä kaavakartta ovat päätöksen liitteinä.

Närepuisto sijaitsee nykyisellä peltoalueelle ja sitä rajaavat etelässä Lehmustie, pohjoisessa Näretie, idässä ja lännessä asuinkiinteistöt.

Puistosuunnitelmaehdotuksessa Närepuisto on esitetty Lehmustien, Näretien ja Tiikkikujan yhdistäviä puistokäytäviä sekä oleskelua 
palvelevaa luonnonmukaista aluetta puiston leveimpään kohtaan.

Närepuiston kivituhkapintaisten puistokäytävien leveydeksi on esitetty 3,5 metriä (puistoraitti 1) ja 3,0 metriä (puistoraitit 2 ja 3).

Puistoraitin 1 varteen on esitetty kolme penkkiä roska-astioineen. Lisäksi puiston leveimmän kohdan oleskelua palvelevalle alueelle on esitetty maakiviä ja puun runkoja. 

Närepuiston kasvillisuudeksi esitetään pääosin ympäristössä esiintyviä lehti- ja havupuita sekä yksittäisiä maisemapuita. Närepuisto esitetään kylvettävän niityksi.

Närepuiston tasausta esitetään nostettavan Tiikkikatuun rajautuvien uusien tonttien rajalla, jolloin puiston kaltevuudet hieman loivenevat nykyisestä.

Hulevedet esitetään johdettavan ojapainanteiden kautta siten, että puistoraitin 2 eteläpuolelta kertyvät hulevedet johdetaan Lehmustien hulevesiviemäriin, puistoraitin 2 alueelta kertyvät hulevedet johdetaan Tiikkikujan hulevesiviemäriin ja puistoraitin 2 pohjoispuolelta kertyvät hulevedet johdetaan pääosin ojarasitteen kautta Tiikkikadun hulevesiviemäriin, mutta osittain myös Näretien nykyiseen hulevesiviemäriin hyödyntäen alueen nykyisiä ojia. Osa ojarasitteen kautta johdettavista hulevesistä viivytetään pienellä alueella puistoraitti 1:n ja sen itäpuolelle sijoittuvan oleskelualueen välissä. 

Puistokäytävät on esitetty valaistuna.

Puistosuunnitelmaehdotus ja nähtävilläolo

Närepuiston puistosuunnitelmaehdotus piir.nro 5960-250-1,2,3 on ollut julkisesti nähtävillä 18.3. - 31.3.2022 välisenä aikana.

Puistosuunnitelmaehdotuksesta ei ole jätetty muistutuksia nähtävilläoloaikana.

Taloudelliset vaikutukset

Närepuiston kunnallistekniikan rakentamiskustannukset ovat noin 163 000 euroa (alv. 0 %).

Kohteen rakentaminen on ajoitettu kaupungin investointiohjelmassa vuosille 2022-2024.

Päätös

Päätän hyväksyä Närepuiston puistosuunnitelmaehdotuksen piir.nro 5960-250-1,2,3 sekä siihen liittyvän liikenteenohjaussuunnitelman 5960-340-1.

Maankäyttö- ​ja rakennuslain 202 §:n nojalla tämä päätös on täytäntöönpanokelpoinen ennen muutoksenhakuajan päättymistä.

Allekirjoitus

Suunnittelupäällikön poissa ollessa projektipäällikkö Miia Haikonen

Organisaatiotieto

Kaupunkitekniikka