§ 26 Kuuselankatu väli Pihkapolku-Pietolankatu ja Miilukatu väli Sysikuja-Pihkapolku, katusuunnitelman hyväksyminen

Lataa 

JARDno-2022-404

Päätöspäivämäärä

5.7.2022

Päätöksen tekijä

Suunnittelupäällikkö

Päätöksen peruste

Toimivalta perustuu kaupunkikehityksen toimintasääntöön,​ jonka mukaan kunnallistekniikan suunnittelupäällikkö päättää katusuunnitelmista,​niihin liittyvistä liikenteenohjaussuunnitelmista ja muiden yleisten alueiden suunnitelmista sekä niiden muutoksista (MRL 85 §).

Kuvaus

Suunnittelualue sijaitsee Järvenpään 8. ja 9.kaupunginosissa, Sorto ja Jamppa.

Katusuunnitelmaehdotus piir.nrot 5920-220-1,2,4,5 koskee Kuuselankatua (välillä Pihkapolku-Pietolankatu) ja Miilukatua (välillä Sysikuja-Pihkapolku) korvaten piir.nrot 525, 526, 742, 743 (KH 16.9.1974 § 1495 ja KH 31.8.1976 § 1523).

Katusuunnitelmaehdotus on voimassa olevan asemakaavan mukainen. Ote ajantasa-asemakaavasta on päätöksen liitteenä.

Suunnittelun tavoitteena on katutilan jäsentäminen toiminnoiltaan selkeäksi, liikenneturvallisuuden ja katuympäristön parantaminen sekä vesihuollon saneeraus ja hulevesien hallinta.

Kuuselankadun ajorata on esitetty 5,50 metriä leveänä ja harjakaltevana välillä Pietolankatu-Käpypolku. Välillä Käpypolku-Sysikuja/Miilukatu ajorata on esitetty 5,00 metriä leveänä ja yksipuolisesti sivukaltevana. Välille Pietolankatu-Jäppilänkatu on esitetty rakennettavaksi reunakivellä ajoradasta erotettu 2,50 metriä leveä jalkakäytävä.

Kuuselankadulle on esitetty pysäköintilevennyksiä paaluväleille 206-224 sekä 658-670. Pysäköintilevennykset on esitetty 1,00 metriä leveinä, jolloin ajoneuvot pysäköidään osittain ajoradalle.

Poukantien liittymä on esitetty uudelleenjäsenneltäväksi ja liittymän läheisyyteen on esitetty pysäköintitasku. Pietolankadun risteyksen linjausta on esitetty muutettavaksi.

Tonttien ajoliittymien sijainnit ja leveydet on esitetty hyväksyttyjen tonttien rakennuslupien mukaisesti.

Katualueen hulevedet on esitetty ohjattaviksi reuna-alueiden painanteisiin ja sitä kautta rakennettavaan hulevesiviemäriin tai suoraan hulevesiviemäriin.

Ajorata sekä jalkakäytävä on esitetty asfalttipintaisina. Painanteet ja reuna-alueet on esitetty nurmettaviksi. Paaluvälin 658-670 ja Poukantien pysäköintitaskujen pintamateriaaliksi on esitetty nurmikiveystä.

Valaistus on esitetty uusittavaksi.

Katusuunnitelmaehdotus ja nähtävilläolo

Katusuunnitelmaehdotus piir.nrot 5920-​220-​1,2,4,5 on ollut julkisesti nähtävillä 1.-​14.3.2022 välisenä aikana.

Katusuunnitelmaehdotuksesta on jätetty kaksi muistutusta. Toinen muistutuksista on saapunut muistutusten jättöajan jälkeen.

Muistutus 1: Yksityishenkilön jättämässä muistutuksessa (13.3.2022) muistuttaja esittää huolensa koskien muun muassa liikennekäyttäytymistä, talvikunnossapitoa, valvontaa sekä rakentamisen kustannuksia.
Muistuttaja kysyy missä pysäköintilevennykset ovat paaluvälillä 750-930. Muistuttaja esittää, että huolto ja pelastuslaitoksen operointi olisi jäänyt huomiotta. Muistuttaja kysyy kulusta Poukanpuistoon ja mainitsee, että tienpätkä puistoon on toiminut aikoinaan väliaikaisena parkkina.
Muistutus sisältää lisäksi paljon eri aiheisiin liittyviä kysymyksiä.

Vastine: Katutila ei mahdollista pysäköintilevennysten toteuttamista paaluvälille 750-930. Katusuunnittelussa huomioidaan aina huoltoliikenne sekä pelastusajoneuvojen kulku ja operointi sekä pääsy kiinteistöille. Katusuunnitelmaehdotus mahdollistaa huollon sekä pelastusajoneuvojen kulun ja toiminnan. Katusuunnitelmaehdotuksessa nykyinen Poukanpuistoon sijoittuva tonttiliittymä on esitetty siirtyväksi pois puistoalueelta. Katusuunnitelmaehdotus mahdollistaa myös jatkossa jalankulun puistoon. Poukanpuistossa ei ole rakennettuja kulkuja.

Muistutus ei muilta osin koske nähtävillä ollutta katusuunnitelmaehdotusta. Muistutuksessa esiin nostetut huolenaiheet eivät ole katusuunnitelmalla ratkaistavissa. Muistutuksen jättäjän esittämiin kysymyksiin on vastattu 30.6.2022 erillisellä sähköpostiviestillä. Muistutus ei aiheuta päivitystarpeita katusuunnitelmaehdotukseen.

Muistutus 2: Yksityishenkilön jättämämä muistutus (15.3.2022) on saapunut myöhässä. Muistuttaja muistuttaa huomioimaan, että sadevedet eivät valuisi suoraan katualueelta tonteille.

Vastine: Yksityiskohtaisempi suunnittelu toteutetaan rakennussuunnitteluvaiheessa. Katualueen hulevesiä ei ohjata yksityisille kiinteistöille vaan niistä vastataan katualueella. Hulevedet ohjataan painanteisiin/hulevesiviemäriin. Muistutus ei aiheuta päivitystarpeita katusuunnitelmaehdotukseen.

Katusuunnitelmaehdotusta 5920-220-2A on päivitetty nähtävillä oloajan jälkeen, jossa tontille ajoliittymiä on tarkistettu rakennusluvan mukaisiksi.

Taloudelliset vaikutukset

Kuuselankadun (väli Pihkapolku-Pietolankatu) ja Miilukadun välillä Sysikuja-Pihkapolku kunnallistekniikan rakentamiskustannukset ovat noin 1 870 000 euroa (alv. 0 %),​ josta kadun rakentamiskustannukset ovat noin 770 000 euroa (alv. 0%) ja vesihuollon noin 1 100 000 euroa (alv. 0 %).

Kohteen rakentaminen on ajoitettu investointiohjelmassa vuosille 2022-​2025. Kohteen rakentaminen toteutetaan vaiheittain. Ensimmäinen vaihe väli Pietolankatu-Jäppilänkatu aloitetaan toteuttamaan v. 2022.

Päätös

Päätän hyväksyä Kuuselankadun väli Pihkapolku-Pietolankatu ja Miilukadun väli Sysikuja-Pihkapolku katusuunnitelmaehdotuksen piir.nrot 5920-220-1,2A,4,5 sekä siihen liittyvät liikenteenohjaussuunnitelman piir.nro 5920-240-1,2.

Maankäyttö- ​ja rakennuslain 202 §:n nojalla tämä päätös on täytäntöönpanokelpoinen ennen muutoksenhakuajan päättymistä.

Allekirjoitus

Suunnittelupäällikön po. kaupunkitekniikan johtajan sijainen rakennuttajapäällikkö Janne Arponen

Organisaatiotieto

Kaupunkitekniikka