§ 5 Ojaanajo Sipoontiellä 31.1.2022

Lataa 

JARDno-2022-300

Päätöspäivämäärä

2.5.2022

Päätöksen tekijä

Ylläpidon rakennuttajapäällikkö

Päätöksen peruste

Kaupunkikehityksen palvelualueen organisaatiorakenne ja viranhaltijoiden päätösvalta (kaupunkikehityslautakunta 24.3.2022 § 26)

Kuvaus

Vahingonkärsinyt kertoo kääntyneensä autollaan aamulla 31.1.2022 Sipoontieltä kadun varressa sijainneelle paikoitusalueelle (P-alue), jolloin auto ajautui ojaan liittymän kohdalla. Syiksi ojaan suistumiseen vahingonkärsinyt kertoo olleen auraamaton liittymä sekä P-alueelle johtava auraamaton väylä. Ajoneuvo jouduttiin hinaamaan ojasta. Vahingonkärsinyt vaatii Järvenpään kaupunkia korvaamaan hinauksesta aiheutuneet kulut, yhteensä 163,74€.

Sipoontien- ja kyseenomaisen P-alueen kunnossapitovastuu on Järvenpään kaupungilla. Alueiden kunnossapitoa hoitaa alueurakkana Alltime Oy. Katujen auraustyöt hoidetaan urakkasopimukseen sisältyvän työkohtaisen tehtäväkortin ohjeistuksen mukaisesti. Valtteri-myrsky alkoi 29.1.2022  ja lunta satoi vahinkoaamuun 31.1.2022 mennessä noin 30 cm, jolloin lumisateet päättyivät. Kyseessä on ollut niin sanottu poikkeuksellinen lumisade, jolloin lunta sataa yhtäjaksoisesti vähintään 10 cm neljän tunnin aikana. Poikkeuksellisen lumisateen jälkeen 1-2 luokan katujen ja A luokan jalankulku- ja kevyenliikenteenväylien tulee olla auratut viimeistään 12 tunnin ja muiden kulkuväylien viimeistään 24 tunnin kuluttua lumisateen loppumisesta. Alueurakoitsijan lausunnon mukaan Sipoontien alueen auraukset aloitettiin 31.1.2022 klo 00.02. P-alue on aurattu aamupäivän aikana (liite 2). Alueurakoitsijan mukaan kaikkia katuja on aurattu koko kalustolla Valtteri-myrskyn alettua.

Vahingonkorvauslain (31.5.1974/412) 2 luvun 1§:n mukaan vahingonkorvausvelvollisuus syntyy sille, joka aiheuttaa tahallaan tai tuottamuksellaan toiselle vahingon. Tuottamuksella tarkoitetaan huolimattomuutta tai laiminlyöntiä. Vahingonkorvauslain tuottamusperiaatteesta johtuen kadun pelkkä huono kunto ei aikaansaa vastuuta tienpitäjälle, vaan lisäedellytyksenä on, että kadunhoito on tehty virheellisesti tai huolimattomasti sekä tehtäviä on jätetty kokonaan tekemättä. Tuottamusperiaatteesta johtuen tienpitäjällä on oltava kohtuullinen aika saattaa kadut liikennettä tyydyttävään kuntoon.

Tieliikennelain 3§:n mukaan vaaran ja vahingon välttämiseksi tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta.

Saadun selvityksen perusteella ei voida katsoa, että kaupunki olisi syyllistynyt huolimattomuuteen tai laiminlyöntiin kadun kunnossapidossa ennen vahinkoa. Auraustyöt ovat olleet käynnissä vahingon aikana ja alueet on saatu auratuiksi annettujen ohjeistusten mukaisesti. Edellä mainitun perusteella kaupunki ei ole korvausvelvollinen tässä asiassa.

Päätös

Päätän hylätä vahingonkärsineen korvausvaatimuksen esitetyin perustein. Järvenpään kaupunki ei ole korvausvelvollinen ko. vahinkoasiassa.

Allekirjoitus

Vt. ylläpidon rakennuttajapäällikkö Aija Schukov

Organisaatiotieto

Kaupunkitekniikka