§ 1 Päiväkodin johtajan viran täyttäminen /Åberg

Lataa 

JARDno-2022-711

Päätöspäivämäärä

23.5.2022

Päätöksen tekijä

Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö

Päätöksen peruste

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta viran kelpoisuusehdoksi määritettiin varhaiskasvatuslain (540/2018) 31 §:n mukaan varhaiskasvatuksen opettajan tai varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuus ja vähintään kasvatustieteen maisterin tutkinto sekä riittävä johtamistaito, jollei hänen kelpoisuutensa päiväkodin johtajan virkaan määräydy varhaiskasvatuslain 75 §:n siirtymäsäännöksen mukaan. Eduksi katsottiin kokemus varhaiskasvatuksen johtamisesta ja kiinnostusta itse- ja yhteisöohjautuvuuden kehittämiseen sekä hyvät neuvottelu- ja vuorovaikutustaidot, organisointitaidot sekä prosessien johtamistaidot.

Hakemusten, haastattelujen ja ansiovertailun sekä perustuslain 125 § mukaisten yleisten nimitysperusteiden eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon kokonaisarvioinnin nojalla soveltuvin ja sopivin Järvenpään kaupungin Iso-Antti / Närekadun päiväkodin johtajan virkaan on kasvatustieteiden kanditaatti Carina Åberg. Carina Åbergilla on kokemusta varhaiskasvatuksen johtamisesta, hyvät vuorovaikutus- ja organisaatiotaidot sekä kiinnostus itse- ja yhteisöohjautuvuuden kehittämiseen. Haastattelussa huomioitiin myös kyvykkyys muutosjohtamiseen, positiiviseen ja kehittävään työotteeseen ja kykyyn ajatella kokonaistaloudellisesti. Carina Åberg on työkokemuksensa ja osaamisensa sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella kyvykkäin hoitamaan avoinna olevaa virkaa.

 

 

Kuvaus

Järvenpään kaupungin päiväkodin johtajan virka on ollut haettavana 24.4.-5-5-2022. Virka on ollut haettavana Järvenpään kaupungin nettisivuilla, Rekrytointi.com:ssa, sosiaalisessa mediassa, julkisella ilmoitustaululla ja TE-keskuksen sivuilla. Päiväkodin johtajan kelpoisuusehtona on ollut varhaiskasvatuslain (540/2018) 31 §:n mukaan varhaiskasvatuksen opettajan tai varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuus ja vähintään kasvatustieteen maisterin tutkinto sekä riittävä johtamistaito, jollei hänen kelpoisuutensa päiväkodin johtajan virkaan määräydy varhaiskasvatuslain 75 §:n siirtymäsäännöksen mukaan.  Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Virkaan haki määräajassa kuusi hakijaa. Hakijoiden koulutus- ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Hakijoista viisi täyttivät virassa säädetyt kelpoisuusehdot. Hakijoiden antamiin tietoihin pohjautuvan ansiovertailun perusteella haastatteluun kutsuttiin neljä hakijaa.

Haastattelijoina toimivat vt. vakajohtaja Hanna-Leena Holmström ja palvelupäällikkö Marju Niinisalo.

Päätös

Päätän valita kasvatustieteiden kanditaatti Carina Åbergin Järvenpään kaupungin päiväkodin johtajan virkaan 1.8.2022 alkaen. Varalle valitaan Anu Virtanen.

Virkaan ottaminen on ehdollinen, kunnes valittu esittää terveydentilastaan luotettavan selvityksen ja rikosrekisteriotteen. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Työehdot määräytyvät KVTES mukaan ja ne tarkennetaan virkamääräyksessä. 

Allekirjoitus

Marju Niinisalo, Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö

Organisaatiotieto

HR-palvelut