§ 3 Päätoimisen tuntiopettajan (ortodoksiuskonto) tehtävän täyttäminen

Lataa 

JARDno-2022-415

Päätöspäivämäärä

18.5.2022

Päätöksen tekijä

Anttilan koulun rehtori

Päätöksen peruste

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta virkasuhteisen tehtävän kelpoisuusehdoksi määritettiin ylempi korkeakoulututkinto, uskonnonopettajan kelpoisuus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukaisesti. Eduksi katsottiin modernien opetusmenetelmien hallinta, kokemusta vastaavista tehtävistä sekä hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot.

Hakemusten, haastattelujen ja ansiovertailun sekä perustuslain 125 § mukaisten yleisten nimitysperusteiden eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon kokonaisarvioinnin nojalla soveltuvin ja sopivin Järvenpään kaupungin päätoimisen tuntiopettajan (ortodoksiuskonto) tehtävään on FM (Henkilötiedot poistettu) (Henkilötiedot poistettu) on lisäksi työkokemuksensa ja osaamisensa sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella kyvykkäin hoitamaan avoinna olevaa tehtävää.

 

Kuvaus

Järvenpään kaupungin päätoimisen tuntiopettajan (ortodoksiuskonto) virkasuhteinen tehtävä on ollut haettavana 24.02.-10.03.2022. Tehtävä on ollut haettavana Järvenpään kaupungin nettisivuilla, opettajalehdessä, julkisella ilmoitustaululla ja TE-keskuksen sivuilla. Päätoimisen tuntiopettajan (ortodoksiuskonto) kelpoisuusehtona on ollut ylempi korkeakoulututkinto, uskonnonopettajan kelpoisuus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukaisesti. Tehtävää täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Tehtävään haki määräajassa kuusi hakijaa. Hakijoiden koulutus- ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Kaikki hakijat täyttivät tehtävässä säädetyt kelpoisuusehdot. Hakijoiden antamiin tietoihin pohjautuvan ansiovertailun perusteella haastatteluun kutsuttiin kaksi hakijaa.

Haastattelijoina toimivat rehtori (Henkilötiedot poistettu) ja vararehtori (Henkilötiedot poistettu).

Päätös

Päätän valita FM (Henkilötiedot poistettu) Järvenpään kaupungin päätoimisen tuntiopettajan (ortodoksiuskonto) virkasuhteiseen tehtävään 1.8.2022 alkaen. 

Virkasuhteisen tehtävän ottaminen on ehdollinen, kunnes valittu esittää terveydentilastaan luotettavan selvityksen. Virkasuhteisessa tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Työehdot määräytyvät OVTES mukaan ja ne tarkennetaan virkamääräyksessä. 

Allekirjoitus

Seppo Rantanen, rehtori

Organisaatiotieto

HR-palvelut