§ 8 Autovahinko Satakunnankatu 16 kohdalla

Lataa 

JARDno-2022-815

Päätöspäivämäärä

12.5.2022

Päätöksen tekijä

Ylläpidon rakennuttajapäällikkö

Päätöksen peruste

Kaupunkikehityksen palvelualueen organisaatiorakenne ja viranhaltijoiden päätösvalta (kaupunkikehityslautakunta 24.3.2022 § 26)

Kuvaus

Vahingonkärsinyt kertoo ajaneensa kuoppaan Satakunnankatu 16 kohdalla 5.4.2022 klo 20. Auto oli jäänyt  kuoppaan jumiin ja sen seurauksena kuljettajan puoleinen sisälokasuoja oli rikkoontunut. Myös etuhelman koristelista oli vaurioitunut. Vahingonkärsinyt on lähettänyt kuvia kyseisestä kuopasta kaupungille 9.5.2022. Vahingonkärsinyt vaatii Järvenpään kaupunkia korvaamaan vahingosta aiheutuneet kulut, yhteensä 253,49€ (Alv 24%)

Kaupungin tiemestari on tarkastanut kadun kunnon 11.5.2022 ja hän on todennut  kadun pinnoitteen olevan ehjän. Vahingonkärsineen valokuvista voi todeta, että kuoppa sijaitsee ajoradan ulkopuolella tonttiliittymän kohdalla. Sorapinnoitteisella tonttiliittymäalueella on jyrkkäreunainen leveä painanne.

Lain kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (547/2005) 4§:n mukaan kadun kunnossapito kuuluu kunnalle. Saman pykälän mukaan tontinomistaja vastaa tontille johtavan kulkutien kunnossapidosta.

Tonttiliittymä katsotaan alkavaksi ajoradan päällysteen reunasta.

Vahingonkärsineen tulee osoittaa vahingonkorvausvaatimus tonttiliittymän kunnossapidosta vastaavalle taloyhtiölle.

Päätös

Päätän hylätä vahingonkärsineen korvausvaatimuksen esitetyin perustein. Järvenpään kaupunki ei ole korvausvelvollinen ko. vahinkoasiassa.

Allekirjoitus

Vt. ylläpidon rakennuttajapäällikkö Aija Schukov

Organisaatiotieto

Kaupunkitekniikka