Perustelut
Koronan ja Ukrainan sodan seurauksena raaka-aineiden ja energian kustannukset ovat nousseet maailmanlaajuisesti poikkeuksellisen paljon. Hintojen nousu ja raaka-aineiden saatavuus heijastuu merkittävästi rakentamisen kustannuksiin, mikä tulee ottaa huomioon vuoden 2023-2032 investointiohjelman päivityksessä. Jo käynnistyneiden hankkeiden osalta tilanne vaikuttaa tämänhetkisen arvion mukaan olevan pääosin hallinnassa ja hankkeet ovat ainakin pääosin toteutettavissa hyväksyttyjen määrärahojen puitteissa. Sen sijaan vasta käynnistyvien hankkeiden osalta joudutaan varautumaan tilanteeseen, jossa hankkeita ei pystytä toteuttamaan suunnittelussa laajuudessa aiemmin arvioidulla kustannustasolla.
Kaupungin taloustilanne on haastava, minkä vuoksi investointiohjelmaa on karsittu kahdella edellisellä päivityskierroksella ja taloussuunnitelmaan on sisällytetty merkittävät talouden tasapainotustoimenpiteet. Hyväksytyn investointiohjelman mukaisesti kaupungin lainamäärän kasvu hidastuu 2020-luvun puolivälin jälkeen, mutta lainaa ei edelleenkään pystytä lyhentämään. Kestävän taloudenpidon näkökulmasta toiminnan ja investointien rahavirran tulee pitemmällä aikavälillä olla positiivinen, jolloin tulorahoituksella pystytään kattamaan toiminnan lisäksi myös investointimenot. Järvenpäässä tilanne on toteutunut edellisen kerran 2010-luvun vaihteessa.
Positiivinen toiminnan ja investointien rahavirta edellyttää joko menojen vähentämistä tai lisätuloja. Vallitsevassa kustannusten nousupaineessa investointiohjelmien karsiminen talousohjelman mukaiseen kustannusraamiin tullee edellyttämään investointien siirtopäätöksiä sekä tinkimistä hankkeiden sisällöstä ja laadusta. Kustannusten nousu huomioiden valtuustoaloite (15.11.2021 § 116) investointiohjelman saattamisesta taloudellisesti kestävälle pohjalle karsimalla lähivuosien investoinneista 5-10% ei välttämättä ole toteutettavissa vaarantamatta omaisuuden kunnon ylläpitoa tai kaupungin kasvua.
Talousjaostolle esitetään jatkovalmistelua linjaava tilannekatsaus kustannusriskien vaikutuksista merkittävimpien investointiohjelmien toteuttamiseen.
Ehdotus
Esittelijä
-
Kirsi Rinne, talousjohtaja, kirsi.rinne@jarvenpaa.fi
Talousjaosto merkitsee tiedoksi tilannekatsauksen investointiohjelman laadinnan lähtötilanteesta.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.