§ 1 Luokanopettajan viran täyttäminen

Lataa 

JARDno-2022-188

Päätöspäivämäärä

17.2.2022

Päätöksen tekijä

Mankalan koulun rehtori

Päätöksen peruste

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta viran kelpoisuusehdoksi määritettiin luokanopettajan kelpoisuus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukaisesti. Hakijalta edellytettiin hyviä ryhmänhallinta- ja vuorovaikutustaitoja, halua ja osaamista tiimityöskentelyyn ja yhteisopettajuuden kehittämiseen ja toteuttamiseen. Eduksi katsottiin erikoistuminen käsityöhön (kovat materiaalit), musiikkiin, liikuntaan tai alkuopetukseen. Lisäksi ilmoituksessa oli mainittu, että hakijalta toivotaan monipuolisia tvt-taitoja ja hyviä valmiuksia käyttää monipuolisia opetusmenetelmiä ja -välineitä sekä kiinnostusta ulkonaoppimiseen.

Hakemusten, haastattelujen ja ansiovertailun sekä perustuslain 125 § mukaisten yleisten nimitysperusteiden eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon kokonaisarvioinnin nojalla soveltuvin ja sopivin Järvenpään kaupungin perusopetuksen luokanopettajan virkaan on KM, luokanopettaja henkilötiedot piilotettu. henkilötiedot piilotettu on erikoistunut musiikkiin ja hänellä on kokemusta ja taitoa kovien materiaalien käsitöiden opettamiseen. henkilötiedot piilotettu omaa hyvät vuorovaikutustaidot ja hänellä on kokemusta yhteisopettajuudesta sekä halua kehittää sitä. henkilötiedot piilotettu on vahvat tietotekniset taidot, joita hän on käyttänyt monipuolisesti opetuksen ja arvioinnin toteuttamisessa sekä oppimisympäristöjen kehittämisessä.

 

Päätös

Päätän valita KM henkilötiedot piilotettu Järvenpään kaupungin perusopetuksen luokanopettajan virkaan 1.8.2022 alkaen. Varasijalle valitaan KM, luokanopettaja henkilötiedot piilotettu.

Virkaan ottaminen on ehdollinen, kunnes valittu esittää terveydentilastaan luotettavan selvityksen. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Työehdot määräytyvät OVTES mukaan ja ne tarkennetaan virkamääräyksessä. 

Allekirjoitus

rehtori Sari Juuti

Organisaatiotieto

HR-palvelut