Talousjaosto, kokous 4.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 7 Järvenpään kaupungin alustava tilinpäätös 2021

JARDno-2022-76

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kimi Alifrosti, Controller, kimi.alifrosti@jarvenpaa.fi

Perustelut

Tilinpäätöksen laadinta on kesken. Alustava ennuste perustuu kirjanpidon tilanteeseen ja palvelualueiden arvioihin vielä kirjaamatta olevista eristä. Keusoten osalta oman toiminnan kuntakohtaiset toteumatiedot saadaan viimeistään viikolla 5 ja HUSin osalta viikolla 4. Keusoten kulujen lisäksi kesken olevat hankejaksotukset ja tilinpäätösvuoden investointien aktivoinnit voivat vielä vaikuttaa laskelmiin. Mahdolliset tarkentuneet tiedot esitellään kokouksessa. 

Käyttötalous

Toimintakatteen alijäämäennuste on noin 236,6 miljoonaa euroa, joka on 2,2 miljoonaa euroa muutettua talousarviota parempi. 

  • Palvelualueiden yhteenlasketut toimintakatteet toteutuvat noin 400 te talousarviota heikompina. Konsernipalvelujen, Tilaomistuksen ja Kaupunkikehityksen toteumaennusteet ovat talousarviota parempia. Ylitystä ennustetaan tulevan erityisesti Opetuksen ja kasvatuksen palvelulalueella, arviolta 2,3 Me muutettuun talousarvioon nähden, mutta myös Hyvinvoinnin palvelualueella ja Pelastustoimessa on muutettu talousarvio ylittyy hieman.
  • Järvenpään Vesi -liikelaitos on alittamassa muutetun talousarvion noin 190te.
  • Käyttöomaisuuden nettomyynti ja maankäyttökorvaukset ylittävät muutetun talousarvion noin 2,5 Me.
  • Keusoten kulut on esitetyssä ennusteessa muutetun talousarvion mukaiset. Lopullisia tietoja kuntien maksuosuuksista ei raportin laadintahetkellä ole vielä saatavilla. Keusotesta kuntayhtymätasolla annettujan alustavien arvioiden perusteella koronakompensaatiot tulevat ylittämään budjetoidun, minkä seurauksena muutetun talousarvion pitäisi alittua. 
     

Vuosikate vuodelta 2020 on alustavan ennusteen perusteella noin 22,1 Me, kun se edellisenä vuonna oli 22,4 Me.

  • Verotulot kasvoivat 8,4 % edellisvuotisesta ja ylittivät muutetun talousarvion 4,1 Me.
  • Valtionosuudet laskivat yli 10 miljoonaa edellisvuotisesta, koska koronakompensaatioita maksettiin oleellisesti vuotta 2020 vähemmän. Valtionosuudet toteutuivat muutetun talousarvion mukaisina.
  • Rahoitustuotot ja kulut toteutuvat noin 1 Me muutettua talousarviota parempina saatujen osinkotuottojen vuoksi ja korkokulujen jäädessä maltillisiksi.

Poistojen ja arvonalennusten arvioidaan olevan noin 22,5 Me, mikä on 0,2 Me talousarviota enemmän johtuen budjetoitua suuremmista arvonalennuksista. Poistot tarkentuvat vielä tilinpäätöksen valmistumisen edetessä.

Tilikauden ylijäämäennuste on 7,3 Me muutettua talousarviota parempi ja yhteensä 0,2 miljoonaa euroa alijäämäinen. 

Investoinnit

Nettoinvestointien arvioidaan toteutuvan noin 15,8 Me muutettua talousarviota pienempinä ollen noin 37,1 Me. Suurimmat alitukset muutettuun talousarvioon nähden ovat kunnallistekniikassa (4,6 Me) ja talonrakennuksessa (7,5 Me) johtuen hankkeiden venymisestä vuodelle 2022. Kaikki sitovat investointimäärärahat alittivat muutetun talousarvion.

Rahoituslaskelma

Alustavan ennusteen mukaan lainamäärä on vuoden lopussa noin 228,6 Me, mikä tarkoittaa 5056 euroa/asukas. Uutta lainaa ei otettu vuoden aikana, vaan lisärahoitustarve pystyttiin rahoittamaan kassavaroilla. Lainamäärä väheni vuoden aikana noin miljoonalla eurolla. 

Kaupungin asukasluku oli ennakkotietojen mukaan marraskuussa 45 206 eli kasvua on kertynyt viime vuodesta 751 asukasta. 

Järvenpään kaupungin konsernitilinpäätös ja toimintakertomus käsitellään kaupunginhallituksessa 28.3.2022. 

Ehdotus

Esittelijä

Kirsi Rinne, talousjohtaja, kirsi.rinne@jarvenpaa.fi

Talousjaosto merkitsee tilinpäätöksen laadintatilanteen tiedoksi. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Kokouskäsittely

Talousjohtaja Kirsi Rinne esitteli asiaa. 

Valmistelija

  • Kimi Alifrosti, Controller, kimi.alifrosti@jarvenpaa.fi

Perustelut

Järvenpään kaupungin konsernitilinpäätös ja toimintakertomus käsitellään kaupunginhallituksessa 28.3.2022. Kaupungin osalta tilinpäätöksen laadinta on loppusuoralla, mutta lukuihin voi edelleen tulla pieniä tarkennuksia. Toimintakertomukset käsitellään lautakunnissa helmi-maaliskuun vaihteessa. Konsernitilinpäätöksen laadinta on vielä kesken. Kooste alustavista tilinpäätöstiedoista esitetty pykälän liitteenä. 

Käyttötalous

Toimintakatteen alijäämäennuste on noin 233,​1 miljoonaa euroa,​ joka on 5,​7 miljoonaa euroa muutettua talousarviota parempi ja 3 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2020. 

  • Palvelualueiden yhteenlasketut toimintakatteet toteutuvat noin 600 te talousarviota heikompina. Konsernipalvelujen ja Kaupunkikehityksen toteumaennusteet ovat talousarviota parempia. Ylitystä ennustetaan tulevan erityisesti Opetuksen ja kasvatuksen palvelulalueella,​ arviolta 1,​9 Me muutettuun talousarvioon nähden,​ mutta myös Hyvinvoinnin palvelualueella ja Tilaomistuksessa muutettu talousarvio ylittyy noin 300 te.
  • Järvenpään Vesi -​liikelaitos on alittamassa muutetun talousarvion noin 200 te.
  • Käyttöomaisuuden nettomyynti ja maankäyttökorvaukset ylittävät muutetun talousarvion noin 2,​4 Me. Maanmyyntivoittoja kertyi vuoden aikana yhteensä 4,7 Me. Maan lisäksi vuoden aikana myytiin Jatsi Oy:n ja Kuuma-ICTn osakkeet ja viimeinen kaupungin omistama erillisosake yhteensä noin 6,1 miljoonalla eurolla. Lisäksi maankäyttökorvauksia saatiin 1,2 Me.
  • Keusote sitovuustason kulut alittavat muutetun talousarvion 3,7 Me. Alitusta on koronakompensaatioista johtuen Keusoten omassa toiminnassa 2,8 Me ja erikoissairaanhoidossa 0,9 Me muutettuun talousarvioon nähden. Sotemenot laskivat edellisvuotiseen nähden 2,4 miljoonaa euroa eli -1,6 %.  
  • Pelastustoimen muutettu talousarvio ylittyy 65 te.
     

Vuosikate vuodelta 2021 on alustavan ennusteen perusteella noin 25,​6 Me,​ kun se edellisenä vuonna oli 22,​4 Me.

  • Verotuloja kertyi vuoden aikana 218,4 Me ja ne kasvoivat 8,4 % edellisvuotisesta. Koko vuoden toteuma ylittää muutetun talousarvion 4,1 miljoonalla eurolla.
  • Valtionosuuksia saatiin vuoden aikana 39,8 Me ja ne laskivat yli 10 miljoonaa edellisvuotisesta,​ koska koronakompensaatioita maksettiin oleellisesti vuotta 2020 vähemmän. Valtionosuudet toteutuivat muutetun talousarvion mukaisina. 
  • Rahoitustuotot ja kulut toteutuivat noin 1 Me muutettua talousarviota parempina saatujen osinkotuottojen vuoksi ja korkokulujen jäädessä maltillisiksi.
     

Poistojen ja arvonalennusten arvioidaan olevan noin 22,​2 Me,​ mikä on 0,​2 Me talousarviota vähemmän. Alaskirjauksia vuodelle kirjattiin yhteensä 1,2 miljoonaa euroa, joista suurimpana Oinaskadun alaskirjaus. 

Tilikauden ylijäämäennuste on 3,​5 miljoonaa euroa eli  se toteutuu alustavien tilinpäätöstietojen mukaan 11,0 Me muutettua talousarviota parempi ja 2,4 miljoonaa euroa parempana kuin vuonna 2020. Alkuperäinen talousarvio tehtiin 8,3 miljoonaa euroa alijäämäiseksi.

Investoinnit

Kaupungin investointimenot olivat 41 Me vuonna 2021. Nettoinvestointien arvioidaan toteutuvan noin 21 Me muutettua talousarviota pienempinä ollen noin 32 Me. Suurimmat alitukset muutettuun talousarvioon nähden ovat kunnallistekniikassa (6,4 Me) ja talonrakennuksessa (10 Me) johtuen hankkeiden siirtymisestä ja venymisestä vuodelle 2022. Kaikki sitovat investointimäärärahat alittivat muutetun talousarvion.

Rahoituslaskelma

Alustavien tilinpäätöstietojen mukaan kaupungin lainamäärä vuoden lopussa oli noin 216,​8 Me, kun se vuotta aikaisemmin oli 229,6Me. ​Asukasta kohden lainaa oli 4793 euroa. Investointien rahoitustarve pystyttiin rahoittamaan kassavaroilla ja vuosikatteella.  

Kaupungin asukasluku kasvoi ennakkotietojen mukaan 782 asukkaalla eli 1,8%. Järvenpääläisiä oli väestön ennakkotietojen mukaan vuoden vaihteessa 45 237.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kirsi Rinne, talousjohtaja, kirsi.rinne@jarvenpaa.fi

Talousjaosto merkitsee tiedoksi alustavat tilinpäätöstiedot. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Kokouskäsittely

Talousjohtaja Kirsi Rinne esitteli asiaa. 

Tiedoksi

KH