§ 2 Erityisluokanopettajan viran täyttäminen (Saunakallion koulu)

Lataa 

JARDno-2022-185

Päätöspäivämäärä

10.2.2022

Päätöksen tekijä

Saunakallion koulun rehtori

Päätöksen peruste

Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta viran kelpoisuusehdoksi määritettiin erityisluokanopettajan kelpoisuus.Eduksi katsottiin kokemus yhdysluokkaopetuksesta, tiimityöskentelystä, pedagogisten asiakirjojen asianmukaisesta laatimisesta sekä myönteinen työote ja rohkeus kehittää ja kokeilla uutta sekä toimia inkluusiota tukevin ratkaisuin.

Hakemusten, haastattelujen ja ansiovertailun sekä perustuslain 125 § mukaisten yleisten nimitysperusteiden eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon kokonaisarvioinnin nojalla soveltuvin ja sopivin Järvenpään kaupungin erityisluokanopettajan virkaan on Henkilötiedot poistettu Valitun eduksi lasketaan monipuolinen osaaminen ja kokemus erityisopettajan tehtävistä, hyvät pedagogiset valmiudet kaikenlaisiin oppijoihin, sekä kyvykkyys erityisopetuksen joustavien ratkaisuiden suunnitteluun. Henkilötiedot poistettu on lisäksi työkokemuksensa ja osaamisensa sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella kyvykkäin hoitamaan avoinna olevaa virkaa.

 

Päätös

Salassapidettävät tiedot poistettu.

Allekirjoitus

Salassapidettävät tiedot poistettu.

Organisaatiotieto

HR-palvelut