Nuorisovaltuusto, kokous 17.12.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 51 Tutkimus: Nuoret ja seksuaalinen häirintä: erot, merkitykset ja niiden neuvottelu monimuotoistuvassa yhteiskunnassa

JARDno-2020-2748

Valmistelija

  • Noora Salo, nuorisotyöntekijä, noora.salo@jarvenpaa.fi

Perustelut

Tutkimushankkeessa ”Nuoret ja seksuaalinen häirintä: erot, merkitykset ja niiden neuvottelu monimuotoistuvassa yhteiskunnassa” pyritään kartoittamaan nuorten näkemyksiä seksuaalisesta häirinnästä. Hankkeen tavoitteena on tuottaa tietoa etenkin siitä, minkälaista toimintaa seksuaalinen häirintä on nuorten näkökulmasta, mitä se merkitsee ja millä tavalla se näkyy nuorten elämässä. Hankkeessa ollaan myös kiinnostuneita siitä, millaiselta aiheesta käyty keskustelu muun muassa julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa näyttää nuorten näkökulmasta tarkasteltuna. Tutkimukseen kutsutaan mukaan ensisijaisesti 16 – 18 -vuotiaita nuoria, joiden toivotaan osallistuvan tutkimukseen joko kirjoittamalla aiheesta, (zoomin kautta tehtävien) haastattelujen tai aihepiiriä käsittelevien työpajakokoontumisien kautta. Tutkimukseen toivotaan osallistuvan mahdollisimman monipuolisen joukon nuoria esimerkiksi sukupuoli- tai seksuaali-identiteettien, asuinpaikan, yhteiskuntaluokan etnisen tai kulttuurisen taustan sekä muiden sosiaalisten tekijöiden osalta. Aineistonkeruumenetelmiä mukautetaan vallitsevan koronavirustilanteen asettamien rajoitusten mukaisesti.

 

Tutkimusaineistoksi kerätään kirjoituksia ja haastatteluja nuorten parissa. Tutkittavien henkilötietoja (nimi, ikä, asuinpaikka) kerätään ainoastaan haastattelujen ja kirjoitettujen kertomusten yhteydessä heidän itsensä kertominaan. Haastattelut äänitetään, jos haastateltavat antavat tähän luvan. Äänitetyt haastattelut kirjoitetaan analyysia varten tekstimuotoon siten, että niistä on poistettu kaikki tiedot, joiden perusteella tutkittavan voisi tunnistaa. Tutkimuksen aikana aineistoa säilytetään Helsingin yliopiston tiloissa lukituissa arkistokaapeissa sekä digitaalisesti käyttäjätunnuksella ja salasanalla suojattuna. Tutkimuksen vastuullinen tutkija on vastuussa tutkittavien tunnistetietojen ja tutkimusaineiston säilyttämisestä tutkimuksen ajan.

Lisätietoja:

Satu Venäläinen
satu.venalainen@helsinki.fi

Nuose-projekti
https://blogs.helsinki.fi/nuose-projekti/ 

Ehdotus

Esittelijä

  • Sean McLoughlin, hyvinvointilaitakunnan puheenjohtaja, sean.mcloughlin@jarvenpaa.fi

Nuorisovaltuusto merkitsee tutkimuksen tiedoksi. Halukkaat nuorisovaltuuston edustajista osallistuvat tutkimukseen. 

Päätös

Päätetään päätösehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Nuorisovaltuusto kävi keskustelua tutkimuksen teemasta sekä toteutuksesta. Todettiin, että sosiaalisessa mediassa tapahtuva häirintä on luonteeltaan erilaista ja kokemukseen vaikuttaa tekijäosapuolen tuttuus.

Todettiin, että kyselyssä parempi vaihtoehto on valmiit kysymykset täydentämismahdollisuudella, kuin avoin kerronta. Nuorisovaltuusto koki anonyymin osallistumisen mahdollisuuden nuorille sopivalta.

Käyty lisäksi keskustelua häirintään liittyvästä termistöstä sekä häirinnän tunnistamisesta.