Keskusvaalilautakunta, kokous 7.10.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 74 Keskusvaalilautakunnan asioiden esittely

JARDno-2021-2030

Valmistelija

  • Katja Kneckt, katja.kneckt@jarvenpaa.fi

Perustelut

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 120 §:n mukaan:

"Asiat päätetään kunnallisen toimielimen kokouksessa viranhaltijan esittelystä. Vaalilaissa säädetyissä vaalitoimielimissä asiat päätetään kuitenkin puheenjohtajan selostuksen pohjalta.

Esittelijä vastaa esittelemiensä kokousasioiden asianmukaisesta valmistelusta ja on velvollinen tekemään toimielimelle päätösehdotuksen. Esittelijän ehdotus on käsittelyn pohjana. Jos esittelijä on muuttanut esityslistalla olevaa ehdotustaan ennen kuin toimielin on tehnyt päätöksen asiasta, pohjaehdotuksena on muutettu ehdotus. Jos esittelijä ehdottaa asian poistamista esityslistalta, asia poistetaan, jollei toimielin toisin päätä.

Toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä."

Ehdotus

Keskusvaalilautakunta toteaa, että keskusvaalilautakunnan kokouksissa asiat päätetään puheenjohtajan ja tämän estyneenä ollessa kokouksen varapuheenjohtajan selostuksen pohjalta hallintosäännön 120 §:n mukaisesti.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.