Kaupunginvaltuusto, kokous 9.8.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 84 HUS-kuntayhtymän yhtymävaltuuston jäsenten ja varajäsenten valinta

JARDno-2021-920

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jaana Immonen, hallinnon erityisasiantuntija, jaana.immonen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (jäljenpänä HUS) tehtävänä on tuottaa sen jäsenkuntien ja sairaanhoitopiirin järjestämisvastuuseen kuuluvia erikoissairaanhoidon ja kehitysvammahuollon palveluja sekä huolehtia yliopistolliselle sairaanhoitopiirille säädetyistä muista tehtävistä.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston valinnasta on sovittu kuntayhtymän perussopimuksen 8 §:n 1 momentissa. Sen mukaan kuntayhtymän jäsenkuntien valtuustot valitsevat kuntayhtymän valtuustoon kahdesta viiteen ( 2 – 5) jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen kunnanvaltuustojen toimikautta vastaavaksi ajaksi. Valtuuston jäsenten lukumäärä määräytyy jäsenkuntien peruspääomaosuuksien mukaisessa suhteessa. Kunta, jonka peruspääomaosuus on vähintään kahdeksan (8) % peruspääomasta, on oikeutettu valitsemaan valtuustoon enintään kolme (3) jäsentä. Mikäli kunnan peruspääomaosuus on vähintään 25 %, on kunta oikeutettu valitsemaan valtuustoon enintään viisi (5) jäsentä.

Perussopimuksen 8 §:n 3 momentin mukaan jäsenkunnan valtuustoon valitsemien jäsenten yhteinen äänimäärä vastaa kunnan suhteellista osuutta viimeksi hyväksytyn tilinpäätöksen mukaisesta peruspääomasta. Prosentin kymmenesosan osuus oikeuttaa yhteen ääneen kuitenkin siten, että kullakin jäsenellä on vähintään yksi ääni. Kunnan valitsemien jäsenten yhteinen äänimäärä jakautuu tasan saapuvilla olleiden jäsenten kesken.

Valinnassa tulee ottaa huomioon naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4 §:n 1 momentti, joka koskee myös kuntayhtymien valtuustoja. Sen mukaan mm. kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Vaalikelpoisuudesta kuntayhtymän toimielimiin on säädetty kuntalain 76 §:ssä. HUS:n valtuustoon vaalikelpoisia ovat sen mukaan henkilöt, jotka lain 71 §:ssä säädetyllä tavalla ovat vaalikelpoisia HUS:n jäsenkuntien luottamustoimiin. Vaalikelpoisia eivät kuitenkaan ole lain 72 §:n 1 momentissa tarkoitetut valtion virkamiehet, jotka hoitavat välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä eivätkä myöskään HUS-kuntayhtymän palveluksessa olevat henkilöt.

IL

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättää

  1. valita toimikaudekseen jäsenet ja varajäset Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustoon ja
  2. antaa yhtymävaltuutetuille toimiohjeen kuntayhtymän muihin toimielimiin nimettävistä henkilöistä. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Jaana Immonen, hallinnon erityisasiantuntija, jaana.immonen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus 23.6.2021 § 207

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää

  1. valita toimikaudekseen jäsenet ja varajäset Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustoon ja
  2. antaa yhtymävaltuutetuille toimiohjeen kuntayhtymän muihin toimielimiin nimettävistä henkilöistä.

Käsittely

Puheenjohtaja ehdotti, että kaupunginhallitus antaa yhtymävaltuutetuille toimiohjeet kuntayhtymän muihin toimielimiin kuin valtuustoon nimettävistä henkilöistä. Valtuusto hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

 

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti valita Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän yhtymävaltuustoon jäsenet seuraavasti:

Varsinainen jäsen Varajäsen
Emmi Mäkinen (SDP) Anne Uotinen (SDP)
Lars-Erik Wilskman  (KOK) Sami Styrman (KOK)

Kaupunginhallitus antaa yhtymävaltuutetuille toimiohjeet kuntayhtymän muihin toimielimiin nimettävistä henkilöistä. 

 

Tiedoksi

Valitut, listatiimi, Sarastia/Palkat