Järvenpään Veden johtokunta, kokous 26.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 13 Jätevesiviemärimallinnus 2020 raportin esittely

JARDno-2021-1116

Valmistelija

  • Ari Kaunisto, toimitusjohtaja, ari.kaunisto@jarvenpaa.fi

Perustelut

Järvenpään Vesi on yhdessä vesihuollon mallinnuksen erityisosaamista hallitsevan Fluidit Oy:n kanssa valmistellut jätevesiverkoston mallinnuksen. Mallinnuksessa tarkastellaan jätevesiverkoston kapasiteettia ja virtaamia kuivan- sekä rankkasateen ajankohtien ajalta. Mallinnuksen myötä voidaan ohjata jätevesiverkoston kunnossapitotoimia ja kaupungin tulevaisuuden laajentumisen alueiden verkoston kapasiteettimahdollisuuksia sekä tarvittavia verkoston uusimisen tarpeita. 

Mallinnuksessa hyödynnetään vesitasetta eli paljonko alueella käytetään vettä, paljonko jätevesipumppaamoilla pumpataan jätevettä sekä rankkasadetilanteista saatavaa satanutta vesimäärää. Mallinnuksessa hyödynnetään vesihuollon johtotietojärjestelmää, josta saadaan rakennetut putkimateriaalit ja niidet kokoluokat sekä linjojen pituudet.

Valmis viemärimalli toimii erinomaisena pohjana jatkotarkasteluille. Mallilla voidaan mm. mitoittaa uusia putkia, tarkastaa saneerausmenetelmän soveltuvuutta, mitoittaa pumppaamoita tai vaikkapa tarkastella saneerausten vaikutuksia vuotovesimääriin.

Mallinnuksen raportti on oheismateriaalina ja raportti esitellään johtokunnan kokouksessa tarkemmin.

Ehdotus

Esittelijä

  • Ari Kaunisto, toimitusjohtaja, ari.kaunisto@jarvenpaa.fi

Johtokunta päättää merkitä tiedoksi jätevesiverkosta tehdyn mallinnusraportin ja käy lähetekeskustelun jatkotoimista.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Kokouskäsittely

Toimitusjohtaja Ari Kaunisto esitteli asiaa.