Perustelut
Järvenpään kaupungin elintarvikkeita koskeva puitesopimus päättyy vuoden 2021 aikana, kun Sarastia Oy on kilpailuttanut elintarvikkeiden hankinnan uudelleen.
Järvenpään kaupungin tarve elintarvikkeille on arviolta 800 000 euroa neljän (4) vuoden sopimuskaudelle laskettuna. Elintarvikkeita hankitaan työpajatoimintana toteutettuihin kahvioihin/ravintoloihin sekä kotitalousluokkiin, joihin edellisen sopimuksen isot toimitusmäärät eivät ole olleet sopivia. Uudella sopimuksella on oma osa-kokonaisuus keittiöille, jotka vaativat ketterämpää tilaus-toimitus-prosessia. Hankintapalvelut arvioi, että yhteishankintaan liittyminen on tarkoituksenmukaista huomioon ottaen hankinnasta aiheutuvat prosessikustannukset ja hankittavan palvelun laadun.
KH
Ehdotus
Esittelijä
-
Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi
Kaupunginhallitus päättää
- liittyä Sarastia Oy:n suunnittelemaan elintarvikkeita koskevaan kilpailutukseen osakokonaisuuteen, jossa seuraavan päivän toimitukset ovat mahdollisia.
- että päätös pannaan toimeen sen lainvoimaa odottamatta.
- valtuuttaa vapaa-aika- ja osaamispalvelujen johtajan allekirjoittamaan liittymiseen liittyvät lomakkeet sekä mahdolliset hankintasopimukset.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.