Kaupunginhallitus, kokous 3.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 112 Kuntavaalit 2021, vaalilautakuntien ja -toimikunnan kokoonpanojen muutokset

JARDno-2021-282

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Laura Kattelmäki, kaupunginlakimies, laura.kattelmaki@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kuntavaali toimitetaan sunnuntaina 18.4.2021. Ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 7.–13.4.2021.

Vaalilain (714/1998) 15 §:n mukaan: "Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme."

Yleistä

Järvenpäässä äänestysalueita on yhteensä 9. Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta asetetaan erikseen jokaisia vaaleja varten. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle. Jäsenen ja varajäsenen mahdollisuus osallistua toimielimen työhön on syytä varmistaa etukäteen ennen nimeämispäätöksen tekemistä.

Kelpoisuus

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa kyseisessä vaalipiirissä ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä. Vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntaan on tasa-arvolain mukaan valittava jäseniksi sekä miehiä että naisia. Sama koskee varajäseniä. Sekä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä on siis oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

Jäsenistä ja varajäsenistä annettavat tiedot

Vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntaan valittavista jäsenistä ja varajäsenistä tulee ilmoittaa nimen lisäksi arvoa tai ammattia koskevat tiedot sekä ehdottomasti ajan tasalla oleva osoitetieto ja puhelinnumero. Vaalien osalta on ehdottoman tärkeää, että luottamushenkilöihin saa tarvittaessa yhteyden myös puhelimitse. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan (1. varajäsen, 2. varajäsen, 3. varajäsen).

Ennakkoäänestyspaikkoina olevat laitokset

Vaalitoimikunta työskentelee ennakkoäänestysajanjaksoon sijoittuvana yhtenä tai enintään kahtena päivänä seuraavissa kaupunginhallituksen päättämissä laitoksissa:

- Järvenpään päihdesairaala
- Kivipuiston Monipalvelukeskus
- Palvelutalo Kirkkopiha
- Järvenpään uusi sosiaali- ja terveyskeskussairaala JUST
- Pihlavistokoti
- Lehmustokoti
- Vaahterakoti
- Hoivakoti Milja
- Hoivakoti Elna-Maria
- Hoivakoti Villa Kivi
- Esperi Oy, Narikan hoitokotiyksikkö
- Esperi Oy, Hoitokoti Pähkinä

Kotiäänestys

Kunnan keskusvaalilautakunta määrää hyvissä ajoin ennen ennakkoäänestysajanjakson alkua ne henkilöt, jotka toimivat kunnassa kotiäänestyksen vaalitoimitsijoina.

Ehdotus vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanoiksi

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan 4.2.2021 kaupungille toimittama ehdotus vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanoiksi on liitteenä.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan paikat on jaettu puolueiden syksyllä 2017 sopimalla tavalla siten, että kaikki edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneet ryhmät tulevat huomioiduiksi. Samaa jakoperiaatetta käytettiin presidentinvaaleissa 2018 sekä eduskunta- ja eurovaaleissa 2019. Tuolloin sovittiin myös, että valtuuston puheenjohtaja kerää nimiehdotukset puolueosastoilta ja toimittaa ne kaupungille.

Piraattipuolueen paikallisosasto on ilmoittanut kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle sunnuntaina 31.1. sähköpostiviestillä, että piraattipuolue ei ota vastaan heille tarjottuja vaalilautakuntapaikkoja. Lisäksi SKP:n paikallisosasto on ilmoittanut, että he pystyvät täyttämään vain yhden vaalilautakuntapaikan. Piraattipuolueelta ja SKP:ltä vapautuneet paikat on jaettu muille poliittisille ryhmille.

Vasemmistoliitto on ilmoittanut sähköpostiviestillä 3.2., että he eivät saa täytettyä vaalitoimikunnan puheenjohtajan paikkaa. Paikan täyttämisestä on lähestytty muita ryhmiä. Vaalitoimikunnan puheenjohtajan nimi esitetään kaupunginhallitukselle viimeistään kaupunginhallituksen kokouksessa.

IL

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää asettaa vuonna 2021 toimittettavaa kuntavaalia varten liitteen mukaisesti

  1. yhdeksän (9) äänestysalueen vaalilautakuntaa, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme jäsentä sekä viisi varajäsentä sekä
  2. laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä ja kotiäänestystä varten yhden vaalitoimikunnan, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi jäsen sekä viisi varajäsentä.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää oikeuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin tekemään liitteeseen mahdollisesti tarvittavat tekniset korjaukset.

 

Käsittely

Mimmi Launiala ehdotti, että vaalitoimikunnan puheenjohtaksi nimetään Maarit Hongisto-Koskinen.

Pöytäkirjaan liitettiin korjattu liite.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Vaalitoimikunnan puheenjohtajaksi nimettiin Maarit Hongisto-Koskinen (vas).

Valmistelija

  • Laura Kattelmäki, kaupunginlakimies, laura.kattelmaki@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 8.2.2021 § 31 nimennyt vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnan kuntavaaleihin 2021. Kuntavaalien siirtymisestä johtuen on noussut esille kokoonpanoja koskevia muutostarpeita, sillä osa tehtävään valituista on ilmoittanut, ettei olekaan käytettävissä vaalityöhön kesäkuuhun siirtyneissä vaaleissa.

Korjattu liite lisätään pykälän liitteeksi perjantaina 30.4.2021, kun ryhmät ovat toimittaneet ehdotuksensa kokoonpanojen täsmentämiseksi.

IL

Ehdotus

Esittelijä

  • Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää täsmentää vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanoja kesäkuussa järjestettäviin kuntavaaleihin 2021 liitteessä esitetyllä tavalla.

 

Käsittely

Tomi Passi totesi, että Mauri Laari on peruuttanut suostumuksensa. Hänen tilalleen vaalitoimikuntaan esitetään nimettäväksi Jarkko Vainio. Muutos hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiia Lintula esitti Marja Toivio-Kaasisen tilalle nimettäväksi Katri Heino. Muutos hyväksyttiin yksimielisesti.

Liitettiin pöytäkirjaan korjattu liite "kh 3.5.2021 asia 112".

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Valitut, niiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan puheenjohtajat, joiden kokoonpanoihin on tehty täsmennyksiä