Opetus- ja kasvatuslautakunta, kokous 2.3.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 23 Lautakunta-aloite/ Johanna Santanen/ 9. luokkalaisten työelämään tutustuminen (lisäpykälä) (lisäpykälä)

JARDno-2021-487

Perustelut

Kokouksen kuluessa Johanna Santanen teki lautakunta-aloitteen, joka kuului seuraavasti: 

"Poikkeusolot rajaavat ylä-asteikäisten oppilaiden kokemusmaailmaa ja vuorovaikutusta. Viimeistään yhdeksännellä luokalla on tärkeää päästä näkemään ja kokemaan työelämää, jotta tietää edes jotain siitä, millainen maailma on aikanaan vastassa.

Järvenpään nykyisten 9.-luokkalaisten työelämään tutustuminen eli TET on jäänyt koronan vuoksi osittain toteutumatta. Uusimpien koronarajoitteiden vuoksi osa nuorista ei päässyt kodin ulkopuolelle TET:iin lainkaan.

Ehdotan, että Järvenpäässä mahdollistetaan koronatilanteen salliessa nykyisten 9.-luokkalaisten työelämään tutustuminen uudelleen toukokuun aikana. Lisäksi ehdotan, että niille oppilaille, joiden työelämään tutustuminen jäisi edelleen toukokuussa toteutumatta, heistä itsestään riippumattomista syistä, kaupunki pyrkii tarjoamaan työelämään tutustumispaikan."

Ehdotus

Esittelijä

  • Merja Narvo-Akkola, palvelualuejohtaja, merja.narvo-akkola@jarvenpaa.fi

Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää merkitä lautakunta-aloitteen tiedoksi ja päättää lähettää aloitteen palvelualueelle valmisteltavaksi.

Päätös

Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotuksen mukaisesti.