Kaupunginhallitus, kokous 11.1.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 3 Kaavoitussuunnitelma ja kaavoituskatsaus 2021

JARDno-2020-2765

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Terttu-Elina Wainio, asemakaava-arkkitehti, terttu-elina.wainio@jarvenpaa.fi
Juho Mattila, projektipäällikkö, juho.mattila@jarvenpaa.fi

Perustelut

Vuoden 2021 kaavoitussuunnitelmaan on aikataulutettu 26 asemakaavahanketta, joista 15 on vireillä jo kuluvana vuonna. Kaavoituskatsauksessa esitetään niiden lisäksi 47 tulevaa asemakaavahanketta. Kaavoitussuunnitelman yhteydessä esitetään omakotialueiden tiivistämisprojektin lopettamista.

Kaavoitusta ohjaa vuorovaikutteinen ja avoin suunnitteluprosessi. Kaupungin maankäyttöä vuoteen 2040 saakka tarkastellaan yleiskaavatyössä, jossa määritellään kaupungin yhdyskuntarakenteen uudet mahdolliset kasvusuunnat. Yleiskaavatyö on edennyt hyväksymisvaiheeseen, jonka jälkeen alkaa yleiskaavan toteuttaminen ja seuranta.

Kaavoituksen ohjelmoinnissa Järvenpää tukee ripeää, mutta hallittua kasvua, joka pohjautuu asemanseutujen tiivistämiseen ja alueiden täydennysrakentamiseen. Kaupan keskittämistä keskustaan jatketaan. Lähivuosina asuntorakentamisen painopiste pysyy kerrostalorakentamisessa, vaikkakin pientalotonttien tarjontaa lisätään kaupungin strategian mukaisetsti.

Kaavoituskatsauksessa esitellään merkittävät vuosille 2021 - 2025 aikataulutetut ja aikatauluttamattomat, odottavat asemakaavatyöt, jotka on ryhmitelty aiheittain hankekoreihin. Kaavoituskatsauksen valmistumisesta tiedotetaan hyväksymisen jälkeen eri medioissa ja se julkaistaan pdf-tiedostona Järvenpään kaupungin verkkosivuilla.

Ehdotus kaavoitussuunnitelmaksi vuodelle 2021 sisältää työn alla olevat ja vuoden 2021 aikana aloitettavat asemakaavat. Vanhojen omakotialueiden tiivistämisprojekti ehdotetaan päätettäväksi Saunakallion asemakaavan muutokseen, joka on tarkoitus valmistella hyväksymiskäsittelyyn keväällä 2021. Tiivistämisprojektin tilanne ja perustelut projektin lopettamiselle esitetään liitteessä. 

Ehdotus

Esittelijä

Olli Keto-Tokoi, kaupunkikehitysjohtaja, olli.keto-tokoi@jarvenpaa.fi

Kaupunkikehityslautakunta päättää

1. oikeuttaa kaavoituksen tekemään aineistoon stilistisiä korjauksia ja viimeistelemään aineiston julkaisukuntoon ennen sen viemistä kaupunginhallituksen hyväksymiskäsittelyyn ja

2. esittää, että kaupunginhallitus päättää hyväksyä Järvenpään kaavoitussuunnitelmaehdotuksen vuodelle 2021 (päivätty 30.11.2020) ja Järvenpään kaavoituskatsausehdotuksen vuodelle 2021 (päivätty 30.11.2020).

Käsittely

Maankäyttöjohtaja Juhana Hiironen esitteli asiaa.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Terttu-Elina Wainio, asemakaava-arkkitehti, terttu-elina.wainio@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunkikehityslautakunta 9.12.2020 § 57

Kaupunkikehityslautakunnan käsittelyn jälkeen liitteen 2 "Kaavoituskatsaus 2021 ehdotus 31.11.2020" ulkoasu on viimeistelty. Liitteen sisältöä ei ole muutettu. 

 

OKT

Ehdotus

Esittelijä

  • Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Järvenpään kaavoitussuunnitelmaehdotuksen vuodelle 2021 (päivätty 30.11.2020) ja Järvenpään kaavoituskatsausehdotuksen vuodelle 2021 (päivätty 30.11.2020).

 

Käsittely 

Maankäyttöjohtaja Juhana Hiironen ja kaupunkikehitysjohtaja Olli Keto-Tokoi selostivat kaavoitussuunnitelmaa ja kaavoituskatsausta.

Kokoustauko 17.33 - 17.43.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Vs. kaavoitusjohtaja