Keskusvaalilautakunta, kokous 28.10.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 5 Uusien varavaltuutettujen määrääminen ja varavaltuutettujen järjestyksen muutos

JARDno-2019-3360

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Pekka Hippi, kaupunginsihteeri, pekka.hippi@jarvenpaa.fi

Perustelut

Keskusvaalilautakunta 15.11.2019 § 25.

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää

  1. merkitä uusien varavaltuutettujen määräämisen ja varavaltuutettujen järjestyksen tiedoksi.
  2. ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää merkitä uusien varavaltuutettujen määräämisen ja varavaltuutettujen järjestyksen tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Pekka Hippi, kaupunginsihteeri, pekka.hippi@jarvenpaa.fi

Perustelut

Vaalilaki (714/1998) 93 §

"Varavaltuutetut

Valtuutetuille valitaan varavaltuutetut siten kuin kuntalain 11 §:ssä säädetään.

Jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 11 §:n mukaisesti.

Jollei kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyiksi tässä pykälässä olevien säännösten nojalla, jää varavaltuutettujen määrä vajaaksi.

KuntaL 365/1995 on kumottu L:lla 410/2015. Ks. varavaltuutetuista KuntaL 410/2015 17 §."

Kuntalaki (410/2015) 17 §

"Varavaltuutetut

Valtuutetuille  valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Yhteislistan ulkopuolella olleen valitsijayhdistyksen ehdokkaana valitulla valtuutetulla ei ole varavaltuutettua.

Jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

Jos valtuustoa ei saada päätösvaltaiseksi valtuutettujen ja varavaltuutettujen esteellisyyden vuoksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on vaalilain 93 §:n 2 momenttia noudattaen valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä tämän pykälän 1 momentin mukaisesti uusia varavaltuutettuja. Näin määrätyt varavaltuutetut osallistuvat valtuuston kokoukseen niissä asioissa, joissa valtuutetut ja varavaltuutetut ovat esteellisiä."

Keskusvaalilautakunta on päätöksellään 12.4.2017 § 29 vahvistanut vuoden 2017 kuntavaalien tuloksen.

Tiedot ehdokkaista vertausluvuittain sekä valituista ja varamiehistä ovat pykälän liitteenä.

Eronneet valtuutetut

Kokoomus

Tero Rantanen 

  • kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 10.6.2019 § 50
    • myöntää kaupunginvaltuutettu Tero Rantaselle (KOK) hänen pyytämänsä eron kuntalain 70 §:n (= muu syy) perusteella Järvenpään kaupunginvaltuuston kaupunginvaltuutetun luottamustehtävästä
    • kutsua viimeksi järjestettyjen kunnallisvaalien tuloksen perusteella kokoomuksen valtuustoryhmän 1. varasijalla olevan Petri Ovaskan Järvenpään kaupunginvaltuuston varsinaiseksi jäseneksi, jolloin kokoomuksen valtuustoryhmän ensimmäiseksi varavaltuutetuksi siirtyi Willem van Schevikhoven

Vasemmistoliitto

Ossi Kaminen

  • kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 2.9.2019 § 59
    • myöntää Ossi Kamiselle hänen pyytämänsä eron kuntalain 70 §:n (= muu syy) perusteella Järvenpään kaupunginvaltuuston kaupunginvaltuutetun luottamustehtävästä 
    • kutsua viimeksi järjestettyjen kunnallisvaalien tuloksen perusteella vasemmistoliiton valtuustoryhmän 1. varasijalla olevan Jenni Komosen Järvenpään kaupunginvaltuuston varsinaiseksi jäseneksi, jolloin vasemmistoliiton valtuustoryhmän ensimmäiseksi varavaltuutetuksi siirtyi Minna-Maria Solanterä. 

Eronneet sekä vaalikelpoisuuden menettäneet varavaltuutetut

Vihreät

Jukka Kinanen (8. varavaltuutettu)

  • kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 23.4.2018 § 34 todeta Jukka Kinasen menettäneen kuntalain 71 §:n mukaisen yleisen vaalikelpoisuutensa Järvenpään kaupungin luottamustoimiin kotipaikan muuttumisen takia
  • Jukka Kinanen oli 8. l. viimeinen vihreiden varavaltuutettu, joten hänen tilalleen kutsutaan kuntavaalien perusteella vertausluvultaan seuraava vihreiden ehdokas

Lauri Hongisto (3. varavaltuutettu)

  • kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 20.5.2019 § 36 todeta Lauri Hongiston menettäneen kuntalain 71 §:n mukaisen yleisen vaalikelpoisuutensa Järvenpään kaupungin luottamustoimiin kotipaikan muuttumisen takia ja hänen luottamustehtävän Järvenpään kaupunginvaltuuston varajäsenenä päättyneen
  • hänen tilalleen 3. varasijalle nousi viimeksi toimitettujen kuntavaalien tuloksen perusteella neljännellä sijalla oleva Pauliina Naala ja sijoilla 5,6, ja 7 nousivat yhden varasijan ylöspäin

Järvenpää Plus

Sari Turunen ( 2. varavaltuutettu)

  • kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 22.10.2018 § 89 myöntää Sari Turuselle (Järvenpää Plus) hänen pyytämänsä eron kuntalain 70 §:n (= muu syy) perusteella ja todeta, että Sari Turusen paikka Järvenpää Plussan varavaltuutettuna (sija 2) siirtyi viimeksi toimitettujen kunnallisvaalien tuloksen perusteella järjestyksessä listalla seuraavalle (Arvi Kekäläinen)
  • edellä mainitusta syystä johtuen sijoilla 4,5,6,7, 8 nousivat yhden varasijan ylöspäin. (Kts. jäljempänä Auvo Autio)

Auvo Autio (8. varavaltuutettu)

  • kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 21.10.2019 § 75 todeta Auvo Aution menettäneen kuntalain 71 §:n mukaisen yleisen vaalikelpoisuutensa Järvenpään kaupungin luottamustoimiin kotipaikan muuttumisen takia ja todeta hänen luottamustehtävän Järvenpään kaupunginvaltuuston varajäsenenä päättyneen
  • Auvo Autio on ollut Järvenpää Plussan varavaltuutettu sijalla 8. joten hänen tilalleen kutsutaan kuntavaalien perusteella vertausluvultaan seuraava Järvenpää Plussan ehdokas

SDP

Niina Pyykkö ( 2. varavaltuutettu)

  • kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 10.6.2019 § 51 todeta Niina Pyykön menettäneen kuntalain 71 §:n mukaisen yleisen vaalikelpoisuutensa Järvenpään kaupungin luottamustoimiin kotipaikan muuttumisen takia ja että viimeksi toimitettujen kuntavaalien tuloksen perusteella SDP:n 2. varavaltuutetuksi siirtyi Timo Ijäs ja sijoilla 4, 5, 6, 7, 8, 9, ja 10 nousivat yhden varasijan ylöspäin

Valtuuston puheenjohtajan pyyntö

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja on 29.10.2019 lähettämällään sähköpostiviestillä pyytänyt keskusvaalilautakuntaa määräämään uusia varavaltuutettuja vaalilain 93 §:n ja kuntalain 17 §:n mukaisesti.

Varavaltuutetut ja tehtävät täydennykset

  • tummennettu teksti = järjestykseen aiheutuva muutos

Kokoomus (lukumäärä 11)

  1. Willem van Schevikhoven
  2. Marko Koskela
  3. Pekka Heikkilä
  4. Paavo Peltosaari
  5. Tea Rantanen
  6. Keijo Valve
  7. Jarkko Lanu
  8. Tero- Pekka Lehtonen
  9. Tiia Östberg
  10. Mirja Vakkuri
  11. Uusi kutsuttava

Vasemmistoliitto (lukumäärä 3)

  1. Minna- Maria Solanterä
  2. Minna Schavikin
  3. Uusi kutsuttava

Vihreät (lukumäärä 8)

  1. Riikka Juuma
  2. Hilppa Loikkanen
  3. Pauliina Naala
  4. Mika Asikainen
  5. Ville Mustonen
  6. Aino Kemilä
  7. Uusi kutsuttava
  8. Uusi kutsuttava

Järvenpää Plus (lukumäärä 8)

  1. Seppo Rantanen
  2. Arvi Kekäläinen
  3. Lasse Puttonen
  4. Matti Seppälä
  5. Heini Lehtonen
  6. Kalevi Tihveräinen
  7. Uusi kutsuttava
  8. Uusi kutsuttava

SDP ( lukumäärä 10)

  1. Liisa Majanen
  2. Timo Ijäs
  3. Jarmo Mäkinen
  4. Suvi Lassila
  5. Pertti Tamm
  6. Pasi Koskinen
  7. Tuomo Virtanen
  8. Ari Kolehmainen
  9. Pasi Torkkeli
  10. Uusi kutsuttava

Varavaltuutettujen täydentäminen

Varavaltuutettujen  täydentäminen tapahtuu siten, että kustakin puolueesta uusiksi varavaltuutetuiksi määrätään järjestyksessä ne henkilöt, jotka seuraavat varalle valittuja henkilöitä äänimäärän mukaisessa järjestyksessä keskusvaalilautakunnan päätöksen 12.4.2017 § 29 mukaisesti.

Varavaltuutettujen täydentämistä koskeva päätös toimitetaan kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

Ehdotus

Keskusvaalilautakunta päättää:

1. määrätä Järvenpään kaupunginvaltuustoon uusiksi varavaltuutetuiksi jäljellä olevaksi vaalikaudeksi 2019 - 2021 keskusvaalilautakunnan päätöksellään 12.4.2017 § 29 vahvistama vaalitulos huomioiden seuraavat henkilöt:

  • Kokoomus (1 lisää)
    • varasijalle 11  : Tuula Siltasari- Peltonen ; Äänet 50 ; vertausluku 161,130

  • Vasemmistoliitto (1 lisää)
    • varasijalle 3Saana Korhonen ; Äänimäärä 80 ; Vertausluku 173,714

  • Vihreät (2 lisää)
    • varasijalle 7 : Riitta Keinänen - Korpela ; Äänimäärä 66 ; Vertausluku 166,765
    • varasijalle 8 : Tanja Vauhkonen ; Äänimäärä 60 ; Vertausluku 157,500

  • Järvenpää Plus (2 lisää)
    • varasijalle 7 : Sari Holi ; Äänimäärä 50 ; Vertausluku 172,059
    • varasijalle 8Hannu Laalo ; Äänimäärä 39 ; Vertausluku 162,500

  • SDP (1 lisää)
    • varasijalle 10Olli Järvenkylä ; Äänimäärä 53 ; Vertausluku 169,571

2. todeta, että varavaltuutettujen järjestys ehdokkaiden kuntavaalituloksen 2017 mukaan on seuraava:

Kokoomus (lukumäärä 11)

  1. Willem van Schevikhoven
  2. Marko Koskela
  3. Pekka Heikkilä
  4. Paavo Peltosaari
  5. Tea Rantanen
  6. Keijo Valve
  7. Jarkko Lanu
  8. Tero- Pekka Lehtonen
  9. Tiia Östberg
  10. Mirja Vakkuri
  11. Tuula Siltasari- Peltonen

Vasemmistoliitto (lukumäärä 3)

  1. Minna- Maria Solanterä
  2. Minna Schavikin
  3. Saana Korhonen

Vihreät (lukumäärä 8)

  1. Riikka Juuma
  2. Hilppa Loikkanen
  3. Pauliina Naala
  4. Mika Asikainen
  5. Ville Mustonen
  6. Aino Kemilä
  7. Riitta Keinänen - Korpela
  8. Tanja Vauhkonen

Järvenpää Plus (lukumäärä 8)

  1. Seppo Rantanen
  2. Arvi Kekäläinen
  3. Lasse Puttonen
  4. Matti Seppälä
  5. Heini Lehtonen
  6. Kalevi Tihveräinen
  7. Sari Holi
  8. Hannu Laalo

SDP ( lukumäärä 10)

  1. Liisa Majanen
  2. Timo Ijäs
  3. Jarmo Mäkinen
  4. Suvi Lassila
  5. Pertti Tamm
  6. Pasi Koskinen
  7. Tuomo Virtanen
  8. Ari Kolehmainen
  9. Pasi Torkkeli
  10. Olli Järvenkylä

3. esittää kaupunginhallitukselle,

  • että kaupunginhallitus päättää merkitä uusien varavaltuutettujen määräämisen ja varavaltuutettujen järjestyksen tiedoksi.
  • että kaupunginvaltuusto päättää merkitä uusien varavaltuutettujen määräämisen ja varavaltuutettujen järjestyksen tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Pekka Hippi, kaupunginsihteeri, pekka.hippi@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus 25.11.2019 § 308

    • varasijalle 3 :  Saana Korhonen ; Äänimäärä 80 ; Vertausluku 173,714

  • Vihreät (2 lisää)
    • varasijalle 7 : Riitta Keinänen - Korpela ; Äänimäärä 66 ; Vertausluku 166,765
    • varasijalle 8 : Tanja Vauhkonen ; Äänimäärä 60 ; Vertausluku 157,500

  • Järvenpää Plus (2 lisää)
    • varasijalle 7 : Sari Holi ; Äänimäärä 50 ; Vertausluku 172,059
    • varasijalle 8 : Hannu Laalo ; Äänimäärä 39 ; Vertausluku 162,500

  • SDP (1 lisää)
    • varasijalle 10 : Olli Järvenkylä ; Äänimäärä 53 ; Vertausluku 169,571

2. todeta, että varavaltuutettujen järjestys ehdokkaiden kuntavaalituloksen 2017 mukaan on seuraava:

Kokoomus (lukumäärä 11)

  1. Willem van Schevikhoven
  2. Marko Koskela
  3. Pekka Heikkilä
  4. Paavo Peltosaari
  5. Tea Rantanen
  6. Keijo Valve
  7. Jarkko Lanu
  8. Tero- Pekka Lehtonen
  9. Tiia Östberg
  10. Mirja Vakkuri
  11. Tuula Siltasari- Peltonen

Vasemmistoliitto (lukumäärä 3)

  1. Minna- Maria Solanterä
  2. Minna Schavikin
  3. Saana Korhonen

Vihreät (lukumäärä 8)

  1. Riikka Juuma
  2. Hilppa Loikkanen
  3. Pauliina Naala
  4. Mika Asikainen
  5. Ville Mustonen
  6. Aino Kemilä
  7. Riitta Keinänen - Korpela
  8. Tanja Vauhkonen

Järvenpää Plus (lukumäärä 8)

  1. Seppo Rantanen
  2. Arvi Kekäläinen
  3. Lasse Puttonen
  4. Matti Seppälä
  5. Heini Lehtonen
  6. Kalevi Tihveräinen
  7. Sari Holi
  8. Hannu Laalo

SDP ( lukumäärä 10)

  1. Liisa Majanen
  2. Timo Ijäs
  3. Jarmo Mäkinen
  4. Suvi Lassila
  5. Pertti Tamm
  6. Pasi Koskinen
  7. Tuomo Virtanen
  8. Ari Kolehmainen
  9. Pasi Torkkeli
  10. Olli Järvenkylä

3. esittää kaupunginhallitukselle,

  • että kaupunginhallitus päättää merkitä uusien varavaltuutettujen määräämisen ja varavaltuutettujen järjestyksen tiedoksi.
  • että kaupunginvaltuusto päättää merkitä uusien varavaltuutettujen määräämisen ja varavaltuutettujen järjestyksen tiedoksi.

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää merkitä uusien varavaltuutettujen määräämisen ja varavaltuutettujen järjestyksen tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Laura Kattelmäki, kaupunginlakimies, laura.kattelmaki@jarvenpaa.fi

Perustelut

Keskusvaalilautakunta on määrännyt uusia varavaltuutettuja sekä vahvistanut varavaltuutettujen järjestyksen muutoksen edellisen kerran kokouksessaan 15.11.2019 § 25. Kokouksen jälkeen on eronnut tai menettänyt vaalikelpoisuutensa kolme valtuutettua ja kaksi varavaltuutettua. Edellä mainitusta johtuen keskusvaalilautakunnan tulee määrätä uusia varavaltuutettuja sekä vahvistaa varavaltuutettujen järjestyksen muutos.

Eronneet sekä vaalikelpoisuuden menettäneet valtuutetut

SDP

Viljo Smed

  • kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 24.2.2020 § 10 myöntää kaupunginvaltuutettu Viljo Smedille (SDP) hänen pyytämänsä eron kuntalain 70 §:n (= muu syy) perusteella Järvenpään kaupunginvaltuuston kaupunginvaltuutetun luottamustehtävästä
  • kutsua viimeksi järjestettyjen kunnallisvaalien tuloksen perusteella sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän 1. varasijalla olevan Liisa Majasen Järvenpään kaupunginvaltuuston varsinaiseksi jäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Kokoomus

Liina-Lyydia Jämsä

  • kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 9.12.2019 § 90 myöntää kaupunginvaltuutettu Liina-Lyydia Jämsälle (KOK) hänen pyytämänsä eron kuntalain 71 §:n (= kotipaikan muuttuminen) perusteella Järvenpään kaupunginvaltuuston kaupunginvaltuutetun luottamustehtävästä
  • kutsua viimeksi järjestettyjen kunnallisvaalien tuloksen perusteella kokoomuksen valtuustoryhmän 1. varasijalla olevan Willem van Schevikhovenin Järvenpään kaupunginvaltuuston varsinaiseksi jäseneksi, jolloin kokoomuksen valtuustoryhmän ensimmäiseksi varavaltuutetuksi siirtyi Marko Koskela 1.1.2020 lukien

Vihreät

Olli Kamunen

  • kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 23.3.2020 § 15 myöntää kaupunginvaltuutettu Olli Kamuselle (VIHR) hänen pyytämänsä eron kuntalain 70 §:n (= muu syy) perusteella Järvenpään kaupunginvaltuuston kaupunginvaltuutetun luottamustehtävästä
  • kutsua viimeksi järjestettyjen kunnallisvaalien tuloksen perusteella Vihreän liiton valtuustoryhmän 1. varasijalla olevan Riikka Juuman Järvenpään kaupunginvaltuuston varsinaiseksi jäseneksi 1.3.2020 lukien.

Eronneet sekä vaalikelpoisuuden menettäneet varavaltuutetut

Kokoomus

Jarkko Lanu

  • kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 24.2.2020 § 9 myöntää varavaltuutettu Jarkko Lanulle (KOK) hänen pyytämänsä eron kuntalain 70 §:n (= muu syy) perusteella Järvenpään kaupunginvaltuuston varavaltuutetun luottamustehtävästä
  • Viimeksi toimitettujen kunnallisvaalien tuloksen perusteella Jarkko Lanu oli valtuustoryhmän varasijalla 7.

Vasemmistoliitto

Minna Schavikin

  • kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 23.3.2020 § 16 myöntää varavaltuutettu Minna Schavikinille (VAS) hänen pyytämänsä eron kuntalain 71 §:n (= kotipaikan muuttuminen) perusteella Järvenpään kaupunginvaltuuston varavaltuutetun luottamustehtävästä
  • Viimeksi toimitettujen kunnallisvaalien tuloksen perusteella Minna Schavikin oli valtuustoryhmän varasijalla 2.

Ehdotus

Keskusvaalilautakunta päättää

1. määrätä Järvenpään kaupunginvaltuustoon uusiksi varavaltuutetuiksi jäljellä olevaksi vaalikaudeksi 2019 - 2021 keskusvaalilautakunnan päätöksellään 12.4.2017 § 29 vahvistama vaalitulos huomioiden seuraavat henkilöt:

  • SDP (1 lisää)
    • varasijalle 10: Tiina Aalto; Äänimäärä 53; Vertausluku 161,864
  • Kokoomus (2 lisää)
    • varasijalle 10: Marketta Pohjanheimo; Äänimäärä 49; Vertausluku 154,417
    • varasijalle 11: Jukka Huikko; Äänimäärä 49; Vertausluku 148,240
  • Vihreät (1 lisää)
    • varasijalle 8: Tiina Relander; Äänimäärä 47; Vertausluku 149,211
  • Vasemmistoliitto (1 lisää)
    • varasijalle 3: Ari Alapartanen; Äänimäärä 65; Vertausluku 152,000

2. todeta, että varavaltuutettujen järjestys ehdokkaiden kuntavaalituloksen 2017 mukaan on seuraava:

SDP (lukumäärä 10)

  1. Timo Ijäs
  2. Jarmo Mäkinen
  3. Suvi Lassila
  4. Pertti Tamm
  5. Pasi Koskinen
  6. Tuomo Virtanen
  7. Ari Kolehmainen
  8. Pasi Torkkeli
  9. Olli Järvenkylä
  10. Tiina Aalto

Kokoomus (lukumäärä 11)

  1. Marko Koskela
  2. Pekka Heikkilä
  3. Paavo Peltosaari
  4. Tea Rantanen
  5. Keijo Valve
  6. Tero- Pekka Lehtonen
  7. Tiia Östberg
  8. Mirja Vakkuri
  9. Tuula Siltasari-Peltonen
  10. Marketta Pohjanheimo
  11. Jukka Huikko

Vihreät (lukumäärä 8)

  1. Hilppa Loikkanen
  2. Pauliina Naala
  3. Mika Asikainen
  4. Ville Mustonen
  5. Aino Kemilä
  6. Riitta Keinänen - Korpela
  7. Tanja Vauhkonen
  8. Tiina Relander

Vasemmistoliitto (lukumäärä 3)

  1. Minna- Maria Solanterä
  2. Saana Korhonen
  3. Ari Alapartanen

3. esittää kaupunginhallitukselle,

  • että kaupunginhallitus päättää merkitä uusien varavaltuutettujen määräämisen ja varavaltuutettujen järjestyksen tiedoksi.
  • että kaupunginvaltuusto päättää merkitä uusien varavaltuutettujen määräämisen ja varavaltuutettujen järjestyksen tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Laura Kattelmäki, kaupunginlakimies, laura.kattelmaki@jarvenpaa.fi

Perustelut

Keskusvaalilautakunta on kokouksessaan 26.8.2020 määrännyt uusia varavaltuutettuja sekä vahvistanut varavaltuutettujen järjestyksen muutoksen.

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää

  1. merkitä uusien varavaltuutettujen määräämisen ja varavaltuutettujen järjestyksen tiedoksi.
  2. ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättää merkitä uusien varavaltuutettujen määräämisen ja varavaltuutettujen järjestyksen tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Laura Kattelmäki, kaupunginlakimies, laura.kattelmaki@jarvenpaa.fi

Perustelut

Keskusvaalilautakunta 26.8.2020 § 2
Kaupunginhallitus 31.8.2020 § 294

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää merkitä uusien varavaltuutettujen määräämisen ja varavaltuutettujen järjestyksen tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Laura Kattelmäki, kaupunginlakimies, laura.kattelmaki@jarvenpaa.fi

Perustelut

Keskusvaalilautakunta on määrännyt uusia varavaltuutettuja sekä vahvistanut varavaltuutettujen järjestyksen muutoksen edellisen kerran kokouksessaan 26.8.2020 § 2. Kokouksen jälkeen on eronnut tai menettänyt vaalikelpoisuutensa 1 valtuutettu ja 2 varavaltuutettua. Edellä mainitusta johtuen keskusvaalilautakunnan tulee määrätä uusia varavaltuutettuja sekä vahvistaa varavaltuutettujen järjestyksen muutos. Lisäksi uusia varavaltuutettuja määrätessä ja varavaltuutettujen järjestyksen muutosta vahvistettaessa on otettava huomioon kaupunginvaltuuston varavaltuutetulle päätöksellään 2.9.2019 § 58 myöntämä ero, joka on erehdyksessä jäänyt huomioimatta keskusvaalilautakunnan päätöksessä 25.11.2019 § 308.

Eronneet sekä vaalikelpoisuuden menettäneet valtuutetut

Vihreät

Mikko Vesterinen

  • kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 7.9.2020 § 48 myöntää kaupunginvaltuutettu Mikko Vesteriselle (VIHR) hänen pyytämänsä eron kuntalain 71 §:n (= kotipaikan muuttuminen) perusteella Järvenpään kaupunginvaltuuston kaupunginvaltuutetun luottamustehtävästä.
  • kutsua viimeksi järjestettyjen kunnallisvaalien tuloksen perusteella Vihreän liiton valtuustoryhmän 1. varasijalla olevan Hilppa Loikkasen Järvenpään kaupunginvaltuuston varsinaiseksi jäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Eronneet sekä vaalikelpoisuuden menettäneet varavaltuutetut

Kokoomus

Tea Rantanen

  • kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 7.9.2020 § 49 myöntää varavaltuutettu Tea Rantaselle (KOK) hänen pyytämänsä eron kuntalain 70 §:n (= muu syy) perusteella Järvenpään kaupunginvaltuuston kaupunginvaltuutetun luottamustehtävästä.
  • Viimeksi toimitettujen kunnallisvaalien tuloksen perusteella Tea Rantanen oli valtuustoryhmän varasijalla 4.

Järvenpää Plus

Hannu Laalo

  • kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 7.9.2020 § 47 myöntää varavaltuutettu Hannu Laalolle (PLUS) hänen pyytämänsä eron kuntalain 71 §:n (= kotipaikan muuttuminen) perusteella Järvenpään kaupunginvaltuuston kaupunginvaltuutetun luottamustehtävästä.
  • Viimeksi toimitettujen kunnallisvaalien tuloksen perusteella Hannu Laalo oli valtuustoryhmän varasijalla 8.

Keskusta

Sonja Hällfors

  • kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 2.9.2019 § 58 myöntää varavaltuutettu Sonja Hällforsille (KESK) hänen pyytämänsä eron kuntalain 71 §:n (= kotipaikan muuttuminen) perusteella Järvenpään kaupunginvaltuuston kaupunginvaltuutetun luottamustehtävästä.
  • Viimeksi toimitettujen kunnallisvaalien tuloksen perusteella Sonja Hällfors oli valtuustoryhmän varasijalla 2.

Ehdotus

Keskusvaalilautakunta päättää

1. määrätä Järvenpään kaupunginvaltuustoon uusiksi varavaltuutetuiksi jäljellä olevaksi vaalikaudeksi 2019 - 2021 keskusvaalilautakunnan päätöksellään 12.4.2017 § 29 vahvistama vaalitulos huomioiden seuraavat henkilöt:

  • Kokoomus (1 lisää)
    • varasijalle 11: Terttu Sihvola-Rauttu; Äänimäärä 46; Vertausluku 142,538
  • Vihreät (1 lisää)
    • varasijalle 8: Lotta Rantanen; Äänimäärä 46; Vertausluku 141,750
  • Plus (1 lisää)
    • varasijalle 8: Matti Ruokolainen; Äänimäärä 34; Vertausluku 146,250
  • Keskusta (1 lisää)
    • varasijalle 5: Päivi Haapala; Äänimäärä 41; Vertausluku 148,545

2. todeta, että varavaltuutettujen järjestys ehdokkaiden kuntavaalituloksen 2017 mukaan on seuraava:

Kokoomus (lukumäärä 11)

  1. Marko Koskela
  2. Pekka Heikkilä
  3. Paavo Peltosaari
  4. Keijo Valve
  5. Tero- Pekka Lehtonen
  6. Tiia Östberg
  7. Mirja Vakkuri
  8. Tuula Siltasari-Peltonen
  9. Marketta Pohjanheimo
  10. Jukka Huikko
  11. Terttu Sihvola-Rauttu

Vihreät (lukumäärä 8)

  1. Pauliina Naala
  2. Mika Asikainen
  3. Ville Mustonen
  4. Aino Kemilä
  5. Riitta Keinänen - Korpela
  6. Tanja Vauhkonen
  7. Tiina Relander
  8. Lotta Rantanen

Järvenpää Plus (lukumäärä 8)

  1. Seppo Rantanen
  2. Arvi Kekäläinen
  3. Lasse Puttonen
  4. Matti Seppälä
  5. Heini Lehtonen
  6. Kalevi Tihveräinen
  7. Sari Holi
  8. Matti Ruokolainen

Keskusta + RKP (lukumäärä 5)

  1. Riikka Reina
  2. Jarkko Wallenius
  3. Ida-Cecilia Strandberg
  4. Esko Lappalainen
  5. Päivi Haapala

3. esittää kaupunginhallitukselle,

  • että kaupunginhallitus päättää merkitä uusien varavaltuutettujen määräämisen ja varavaltuutettujen järjestyksen tiedoksi.
  • että kaupunginvaltuusto päättää merkitä uusien varavaltuutettujen määräämisen ja varavaltuutettujen järjestyksen tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Hallinnon erityisasiantuntija, halllinnon asiantuntija, kirjaamopalvelut, KH, KV, valtuustoryhmien puheenjohtajat, varavaltuutetut